“Toivottavasti tämä on nyt loppu”, Kenkäliike Pumpsin yrittäjä Mari Välimaa (kuvassa) huokaa. Hänen yritykseensä on murtauduttu viimeisen kuuden kuukauden aikana jo neljä kertaa, viimeksi viime viikolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Sillä kerralla murtautujat jäivät kiinni itse teossa, kun kenkäliikkeen yläkerrassa asuvat isä ja poika pysäyttivät roistot. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko kyseisillä naisrosvoilla osaa aikaisempiin murtoihin.
Aiemmat tapaukset eroavat hieman viimeisimmästä. Kun ennen varkaat veivät naisten kenkiä ja laukkuja, nyt kohteena oli pohjakassa. Yhteistä kaikille tapauksille on niiden lievä epäonnisuus murtautujien kannalta. Kahdella ensimmäisellä kerralla rosvot saivat saaliikseen lähinnä oikean jalan kenkiä, kolmannella kerralla sisään ei päästy ollenkaan ja tällä kertaa jäi pohjakassakin saamatta, koska sellaista ei liikkeessä ollut. “Kauppa on viimeinen paikka, jossa säilyttäisin rahaa”, Välimaa huomauttaa. Kenkiä ei tällä kertaa viety, mutta kassapöydän laatikkoja oli kaiveltu.







