Virtuaalisesta todellisuudesta apua oppimiseen

“Web-kameran välityksellä voi heijastaa ilmaan kolmiulotteisia hologrammeja vaikkapa talopienoismallista tai auton moottorista. Niitä voi koskettaa ja liikutella”, selvittää Sastamalan koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti virtuaalisen todellisuuden käyttömahdollisuuksia opetuksessa.

Virtuaalisia 3D-malleja pilotoidaan Lahden mukaan ensimmäiseksi juuri rakennus- ja autopuolen opetukseen, jossa ne parhaimmillaan selkeyttävät ja helpottavat teoriaopetusta. “Uudet sovellukset tuovat lisää vuorovaikutteisuutta opetustilanteisiin, ja helpottavat erityisesti niiden oppilaiden opiskelua, joilla on vaikeuksia omaksua suuria tekstimääriä.”

Suunnitelmat lisätyn todellisuuden hyödyntämiseen liittyvät E-luukku -hankkeeseen, jonka myötä koulutuskuntayhtymässä halutaan olla opetuksen suhteen askeleen edellä muita. “Lisättyä todellisuutta ei Suomessa vielä juuri hyödynnetä opetuksen apuvälineenä. Yhdysvalloissa siitä on kuitenkin saatu hyviä kokemuksia. Sasky haluaa pedagogiikan edelläkävijäksi”, Lahti kiteyttää.

E-luukku -hanketta rahoittavat Pirkanmaan Liitto EAKR-ohjelmallaan, Sastamalan koulutuskuntayhtymä, Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä ja Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä. Sasky on hankkeen päähallinnoija. Yksityisinä rahoittajina hankkeeseen osallistuvat Pohjois-Hämeen Puhelin, Etelä-Satakunnan Puhelin, Vexve ja Partnos.

Vuoden 2013 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 560 000 euroa.

Hankkeesta voit lukea enemmän 1.2. ilmestyvästä Alueviestistä.