Kaupunki tuplaa avustuksensa Pukstaaville, mutta vain tämän kerran

Pukstaavia ylläpitävä Suomen kirjainstituutin säätiö tekee tappiota viime vuodelta 50 000 euroa. Säätiö pyytääkin Sastamalan kaupungilta 95 000 euron lisäavustusta, jotta säätiö voi kattaa viime vuodelta syntyvän alijäämän ja saattaa loppuun Pirkanmaan liiton kanssa sovitun projektin. Säätiö ylläpitää viime heinäkuussa avatun Suomalaisen kirjan museon lisäksi Sastamalan seudun museota.
Kaupunki oli asian valmistelussa jo varsin valmis niistämään rahaa jopa varhaiskasvatuksesta sekä perus- ja lukio-opetuksesta Pukstaavin tarpeisiin, mutta kaupunginjohtaja Paavo Salli muutti esitystään kaupunginhallitukselle maanantaina pidetyssä kokouksessa.
Valtuustolle tehty esitys hyväksyttiin hallituksessa yksimielisesti. Sen mukaan Suomen kirjainstituutin säätiölle talousarviossa tälle vuodelle myönnettyä 90 000 euron avustusta korotetaan kertaratkaisuna 95 000 eurolla ja valtuusto hyväksyy elämänlaatu-osaprosessille tämän suuruisen määrärahan korotuksen.

Kolme konstia

Avustuksen kattamiseksi on kolme konstia. Ensinnäkin Tilakeskuksen talonrakennusinvestointien määrärahaa vähennetään 20 000 euroa. Toiseksi elämänlaatu-osaprosessin määrärahaa vähennetään 25 000 euroa. Pukstaavin tilojen siivouksesta haetaan 10 000 euron säästö. Lisäksi elämänlaadun jokainen osatoiminto säästää 2 500 euroa, jolloin säästöä syntyy yhteensä 15 000 euroa.
Kolmantena ratkaisijana on lainanotto, joka tyrvääläisellä kunnallislatinalla kuuluu sanatarkasti: ”50 000 euron osuus määrärahan korotuksesta otetaan huomioon, kun kaupunginhallitus mitoittaa kassahallinnan ja talouden toteutumisarvioiden perusteella nostettavien vuoden 2012 talousarviolainojen määrää.”
Tarkoitus kaiken lisäksi on, että viimeistään kesäkuussa valtuusto saa käsiteltäväkseen Suomen kirjainstituutin säätiön kanssa tehtävän yhteistoimintasopimuksen, joka sisältää sekä Sastamalan seudun museon että Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin ylläpidon. Sopimuksesta kävisi ilmi, kuinka toiminta ja talous sopeutetaan kaupungin myöntämien avustusten edellyttämälle tasolle. Sopimuksen hyväksyminen on edellytyksenä kuluvan vuoden avustuksen 45 000 euron loppuerän maksamiselle heinäkuussa.

Kasvatus ja opetus olivat menettää

Sastamalassa sanalla sanoen kuohui loppuviikolla, kun kuntalaisten tietoon tulivat virkamiesvalmistelussa tehdyt linjaukset Pukstaavin lisäavustuksesta. Aikomuksena nimittäin oli, että 75 000 euroa jää kasvu ja kulttuuri -ydinprosessin toteutettavaksi. Menettäjinä olisivat olleet kasvatuksen ja opetuksen toiminnot.
Tällöin varhaiskasvatuksen henkilöstömenoista olisi otettu 10 000, perusopetuksen henkilöstömenoista 20 000 ja lukiokoulutuksen henkilöstömenoista 20 000 euroa. Lisäksi materiaalihankinnat ja palvelujen ostot olisi mietitty uudelleen ja saatu näistä 15 000 euroa.

  • Jari Leino

    Ihan kaunis idea se kirjamuseo oli, mutta kai se nyt oli kaikille selvää, että tuollaisen pyörittäminen pikkukylässä on vähintäänkin haasteellista eli taloudellisesti mahdotonta. Toivottavasti remonttiin saatiin edes jotain EU-tukia.

    Ehdotan, että kaupunki siirtää herra Hakkaraisen talon vuokratiloista Pukstaaviin. Herra Hakkaraisen Kirjamuseo vetäisi kyllä pikkuväkeä ihan riittävästi ja apteekkarin taloon mahtuu paljon peuhuhuoneita.

  • Jari Leino

    Jahas, olen tällä välin antanut kertoa itselleni, että kaupunki onkin jo mennyt ostamaan sen vanhan herra Hakkaraisen talon, joten päivitän ehdotustani: herra Hakkaraisen talo yhdistetään Pukstaavin kanssa Herra Hakkaraisen Kirjamuseoksi ja vanhaan Hakkaraisen taloon pari antikvariaattia (mitä erikoisempia, sen parempi) vuokralle. Silloin samalla kadulla olisi 3 antikvariaattia ja kirjakauppa, mikä houkuttelisi vanhojen kirjojen ystäviä kauempaakin. Saattaisi hyvinkin toimia.

    Kaupungin herrojen kyky solmia (kaupungin kannalta) kannattavia sopimuksia (vrt. Pukstaavi) ei taida olla kovin hääppöinen.

Kommentointi ei ole käytössä.