Kirjoittanut toimitus · 31.03.2012 15:44 · Yksi kommentti
Poliisi on selvittänyt laajaa omaisuusrikosten sarjaa, joka käsittää tällä hetkellä yli kaksisataa rikosta. Kohteena ovat olleet muun muassa kesämökit, yritysten hallit sekä ajoneuvot.
Rikoksia on tehty muun muassa Sastamalassa sekä Satakunnassa esimerkiksi Kokemäellä ja Eurassa. Epäiltyinä on ollut
[Lisää]
Kirjoittanut toimitus · 31.03.2012 14:45 · Jätä kommentti
Suomelan koulussa Laviassa sattui alkuviikosta törkeä koulukiusaamistapaus, jossa uhri sidottiin pakkausteipillä, minkä jälkeen tätä tökittiin kepeillä ja juoksutettiin sukkasillaan ulkona.
Poliisin tietojen mukaan kaksi yhdeksäsluokkalaista poikaa kävi kolmannen pojan kimppuun kesken liikuntatunnin
[Lisää]
Kirjoittanut Minna Isotalo · 31.03.2012 11:00 · Jätä kommentti

Maanviljelijöiden kevääseen kuuluu muutakin kuin kylvöihin valmistautumista. EU-tukihakemukset ovat maatalousyrittäjille tähän aikaan vuodesta tuttu stressin aihe. Hakemuksesta kun riippuu usein koko elanto. Sastamalan Elävän maaseudun kehittämispäällikkö Katariina Pylsy tietää mistä puhuu, sillä h
[Lisää]
Kirjoittanut Minna Isotalo · 31.03.2012 08:40 · 7 kommenttia

Kun kuntarakenneuudistusta puitiin kuulemistilaisuudessa Kokemäellä, tuli selväksi ainakin yksi asia. Nimittäin Huittisille kokemäkeläiset antaisivat pakit heti kättelyssä, yhteistyö kun sujuu luontevimmin Harjavallan suuntaan.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Harri Kivenmaan (sd.) mukaan tilaisuu
[Lisää]
Kirjoittanut Jaakko Pirttikoski · 30.03.2012 17:30 · Jätä kommentti
Ääniuutiset 30.3. klo 17.30
[Lisää]
Kirjoittanut Jaakko Pirttikoski · 30.03.2012 15:26 · Jätä kommentti
Ääniuutiset 30.3. klo 15.26
[Lisää]
Kirjoittanut Hannu Virtanen · 30.03.2012 14:02 · Jätä kommentti

Sastamalassa toimivan tunnetun LVI-alan yrityksen Vesiniemisen omistaja Jarmo Nieminen oli ehtinyt pohtia yritykselleen uutta konseptia, kun samaan aikaan toisaalla Kesko mietti rakennustarvike- ja rautakauppaan erikoistuneelle Rautialleen uutta paikkaa.
Palaset loksahtivat kohdalleen. Syntyi Rautia
[Lisää]
Kirjoittanut Jaakko Pirttikoski · 30.03.2012 13:30 · Jätä kommentti
Ääniuutiset 30.3. klo 13.30
[Lisää]
Kirjoittanut Samuli Kinnari · 30.03.2012 11:26 · Jätä kommentti
Ääniuutiset 30.3. klo 11.26
[Lisää]
Kirjoittanut Samuli Kinnari · 30.03.2012 09:26 · Jätä kommentti
Ääniuutiset 30.3. klo 9.26
[Lisää]
Viimeisimmät kommentit