Vartiolan ulkopinta entisöidään ennen juhannusta

Vartiolan juhlasalin lattiaa on kehuttu tanssiin sopivaksi, kertoo Jukka Uusi-Kouvo MTK-Punkalaitumesta. Juhlasalin ehostus oli yksi viime syksyllä valmistuneen 150 000 euron remontin osa-alueista.

Punkalaitumella sijaitsevan entisen suojeluskuntatalo Vartiolan remontti valmistui viime syksynä. Tämän kevään työlistalla odottaa ulkopinnan entisöinti. MTK-Punkalaidun sai Suomen Kotiseutuliitolta 10 000 euroa työn toteuttamiseen. Rakennus aiotaan maalata keltaiseksi pellavaöljymaalilla vielä ennen juhannusta.

Kevät tuo Vartiolaan lisää elämää, sillä MTK-Punkalaidun kutsuu joka perjantaisten tanssien tähdiksi suuria nimiä, kuten Anneli Mattilan, Eija Kantolan ja Mikko Mäkeläisen. Tunnetuilla artisteilla pyritään lisäämään kävijämäärää, joka jäi syksyn tansseissa odotettua pienemmäksi. Jukka Uusi-Kouvo MTK-Punkalaitumesta sanoo, että vaikka perjantaitanssit loppuvat keväällä, säilyy rakennuksessa  vipinä myös kesällä, koska juhlavarauksia riittää jo nyt. Syksyllä rakennus viettää 80-vuotisjuhlavuottaan.