
Vammaisten Kulttuuriviikko järjestetään tänä vuonna Sastamalassa 20. kerran. Juhlavuoden kunniaksi viikon lukuisat tapahtumat jakautuvat koko vuoden varrelle.
Tapahtumien kimaran aloittaa perinteinen Vammaisten Kulttuuriviikon konsertti, jossa tänä vuonna esiintyy Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Vammaisneuvoston stipendirahastoa kartuttava konsertti pidetään Vammalan lukiolla lauantaina 21. huhtikuuta.
Liikunnan riemua kesätapahtumassa
Yksi juhlavuoden tapahtumista on Kehitysvammaisten Kesätapahtuma torstaina 7. kesäkuuta. Tapahtumaan osallistuu kehitysvammaisia ympäri Pirkanmaata sekä lähikuntien alueelta Satakunnasta. Ulkoilu- ja urheilutapahtumaan Keskuskentän ja Muistolan koulun ympäristöön odotetaan kolmeasataa osallistujaa.
”Haluamme tuottaa yhteistä iloa ja riemua urheilun, liikkumisen, elämysten ja kokemusten kautta hyvässä seurassa”, sanoo Sastamalan Toimintakeskuksen vastaava ohjaaja Marika Kilkkinen.
Perinteisen yleisurheilun lisäksi tapahtumassa on tarjolla esimerkiksi soveltavan liikunnan vammaisurheilulajeja, kuten puhallustikka, sisäcurling ja boccia.
Tapahtuman suojelijana toimii kaupunginjohtaja Paavo Salli ja juontajaksi on lupautunut kirkkoherra Ari Paavilainen.
Iloa yhteisestä tekemisestä
“Vammaisten Kulttuuriviikon kantavana teemana on jo 20 vuoden ajan ollut se, että kulttuuri, urheilu ja taide kuuluvat kaikille. Esimerkiksi esteettömyys ei ole kaupungin liikuntapalveluissa pois keneltäkään, mutta se koskettaa kaikkia. Kuka vaan voi yllätten vaikka loukkaantua ja saada liikkumista hankaloittavan vamman”, toteaa Kulttuuriviikon työryhmään tapahtuman perustamisesta lähtien kuulunut liikuntapäällikkö Veli-Matti Tapio.
Niin ikään parikymmentä vuotta työryhmässä vaikuttanut Irmeli Kulonpää korostaa sydämen palon ajavan vapaaehtoistyöntekijöitä vuosi toisensa jälkeen antamaan työpanoksensa Kulttuuriviikon hyväksi. “Haluamme välittää eteenpäin viestiä tasa-arvoisesta elämästä. Vammainen ihminen on pohjimmiltaan samanlainen kuin kuka tahansa ihminen.”
“Vammaisten Kulttuuriviikon tapahtumat ovat avoimia ihan kaikille vammasta tai vammattomuudesta riippumatta”, muistuttaa Vammaisten Kulttuuriviikon työryhmän ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Maija Jokinen.
Lisätietoa Vammaisten Kulttuuriviikon tapahtumista saat osoitteesta www.vammaistenkulttuuriviikko.com.






