Ellivuoren hanhiongelma nähdään eri tavoin – lintuyhdistys valitti ”kaatoluvista”

Ellivuoren rantaa ulosteillaan sottaavia kanadanhanhia haluttaisiin hätistellä pois alueelta muutaman linnun metsästämisellä. Kuva: Johanna Koskinen.

Kanadanhanhien ulosteet ovat muodostuneet ongelmaksi Hotelli Ellivuoren uimarannalla Sastamalassa. Ranta-alueen hietikkoa ja nurmikkoa sottaavia lintuja haluttaisiin nyt hätistellä pois paikalta. Keinoksi on löytynyt muutaman linnun poistaminen joukosta eli käytännössä hanhien metsästäminen niiden rauhoitusaikana.
Tätä ei Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys kuitenkaan hyväksy, vaan se teki valituksen Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle Suomen riistakeskus Satakunnan myöntämistä poikkeuluvista.
”Ulostehaittojen takia poikkeuslupa viiden kanadanhanhen metsästämiseen pelottelu- ja hätistelytarkoituksessa on myönnetty 2. heinäkuuta”, vahvistaa riistapäällikkö Antti Impola Suomen riistakeskus Satakunnasta.
Kanadanhanhia on muutoin mahdollisuus metsästää 20. elokuuta alkaen, joten poikkeusluvat ovat voimassa 19. elokuuta saakka. Lupien hakijana on karkkulainen Salokunnan Metsästysseura ry. Poikkeuslupaa haettiin kahdeksalle linnulle.
”Poikkeusluvan perustelut ovat sen verran huterat ja osin virheelliset, että Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen hallitus katsoi parhaaksi puuttua tähän poikkeuslupaan tekemällä valituksen Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle”, puheenjohtaja Jukka T. Helin sanoo.

Ongelmana ulosteet

Hotelliyrittäjä Ari Eskola kertoo kanadanhanhien ja näiden ulosteiden olevan nykyisin jatkuva valitusten aihe.
”Alueella on hotellin lisäksi yli 50 mökkiä, joiden asukkaat käyttävät rantaan. Paikalle tullaan myös muualta. Respaan (vastaanottoon) valitetaan uimarannan siivottomuutta ja ihmetellään, kun hotellin rannalla ja nurmikolla on koirankakkaa”, Eskola murehtii.
”Ei tuollaiselle rannalle kukaan vie mielellään perhettään ja lapsiaan. Lisäksi alueen puhtaanapito vaatii runsaasti työtä.”
Eskolan mukaan paikalla on vakituisesti kaksi hanhiparia poikasineen eli 15-20 lintua. Myös yli 30 linnun parvi on ollut koolla rannalla. Ihmisiin tottuneet linnut eivät kuitenkaan ole käyttäytyneet hyökkäävästi.
Kanadanhanhet saapuvat toukokuussa ja viihtyvät paikalla aina syyskuulle saakka.
”Tässä on välillä näkynyt joutsenparikin, mutta se ei ole vielä pesinyt. Joutsen olisi kyllä hyvä rantavahti. Se näyttää ajavan hanhet pois”, Eskola miettii.

PiLY kritisoi lupien perusteluita

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtajan Jukka T. Helinin mukaan poikkeuslupien perustelut ovat heikolla pohjalla.
”Tällaisia vastaavia poikkeuslupia myönnetään Pirkanmaallekin vuosittain huomattava määrä. Usein myöntämisperusteet ovat hyvin heppoiset”, hän arvostelee.
”Tässä kanadanhanhitapauksessa perusteet ovat todella ylimalkaiset ja osin virheelliset. Lupaehtojen täyttäminenkin on mahdotonta, koska kanadanhanhien käyttäytymisestä johtuen emolintujen erottaminen on usein mahdotonta. Emolintujahan ei saa ampua.”
”Poikkeusluvassa painotetaan kansanterveydellistä välitöntä vaaraa. Suomessa on tutkittu muun muassa valkoposkihanhien terveysvaikutuksia Helsingissä. Tällaiselle välittömälle ja tuntuvalle vaaralle ei kuitenkaan löydy tutkimuksista perusteita.”
Puheenjohtaja Helin arvostelee myös sitä, että Suomen riistakeskus Satakunta on sallinut poikkeusluvan toimeenpanon välittömästi välittämättä muutoksenhakuajasta.
”Perusteluina käytetään välitöntä kansanterveydellistä vaaraa sekä sitä, että hakemus on tehty myöhään ja tästä syystä lupa on laitettava heti täytäntöön.”
Helinin mukaan välittömälle täytäntöönpanolle muutoksenhakuajasta riippumatta pitää olla asialliset perusteet.
”Tällainen linjaus ei voi olla yleinen käytäntö. Välittömät kansanterveydelliset syyt eivät voi olla tässä tapauksessa syy. Tiedossa on myös ollut jo aikaisempina vuosina se, että kanadanhanhia esiintyy jonkin verran alueella. Näin ollen luvan hakija olisi voinut laittaa hakemuksensa vireille riittävän ajoissa. Hakemuksen jättämisen laiminlyönti ei voi olla peruste välittömälle täytäntöönpanolle ilman lainvoimaa”, Helin sanoo.

Poimintoja

  • Nimetön

    Veisikö lintuyhdistyksen väki ko rannalle lapsensa uimaan??? Kanadanhanhet saavat todellakin sotkua aikaan, ymmärrän hyvin hotellinjohtajan harmin!

  • Ennen hanhia Ellivuoren rannassa uinut

    Ei nää viherpiipertäjät näe kenenkään muiden etuja kuin omansa. Eläimet on niille paljon tärkeämpiä kuin esim. ihmislapset. Hanhille lyijyä ja äkkiä !

  • järkeä

    On se kumma miten hanhet eivät Helsingissäole ongelma, mutta heti kun tänne peräkylään tulee muutaman lintu, niin heti ollaan kaivamassa haulikoita kaapista.. Kannattaisiko hotellinjohtajan vaikka kysäistä Helsingin puisto-osastolta, miten siellä on toimittu? Helsingissäkin on näet on uimarantoja, ja tuhansia hanhia, vielä enemmän turisteja, eikä siellä ole tarvinnut ryhtyä ampumaan hanhia.. ja vielä pesimäaikana! Mutta kun ei muuta ratkaisua viitsi ajatella.. Vai onko joku metsästäjä halunnut hanhipaistin?

  • Metsästäjä

    Josko nämä lintuharrastajat kävisivät päivittäin siivoomassa rannan talkoilla? Ei taida innostus riittää käytännön töihin. Lyijyhauleilla ei hanhia saa metsästää, mutta kesyjen hanhien ampuminen rauhoitusaikaan nyt ei metsästystä olekkaan.

  • Nimetön

    Tässähän on nyt se ongelma, että jotkut, todennäköisesti juurikin turistit ja perheenäidit lapsineen, ovat syöttäneet hanhia uimarannalla tai sen välittömässä läheisyydessä. tämän takia hanhet ovat tottuneet ihmisiin ja nyt korjataan sitä satoa. Kanadanhanhi on tuontilaji, täältä löytyy paikallisohjeet yhteiseloon hanhien kanssa: http://wdfw.wa.gov/living/canada_geese.html . Tiivistettynä suomeksi:
    Kanadanhanhia on harvoin mahdollista, tai edes toivottavaa poistaa tietyltä alueelta tappamalla lintuja, joten seuraavilla ohjeilla voidaan konflikteja vähentää:
    1. Älä ruoki ja kiellä ruokkiminen! Valvo kieltoa mahdollisuuksien mukaan.
    2. Nurmikon hoito. Kanadanhanhet viihtyvät lyhyillä, suurilla, vesirajan lähellä olevilla nurmikoilla. Jos nurmikko on pitkää ( n. 15 cm ) ja siinä on näköesteitä ( pensaita yms.) reilun 10 metrin välein, hanhet eivät viihdy nurmikolla enää, koska siinä paikkoja petojen vaania eikä siinä ole uutta kasvua ruoaksi. Nurmikentästä voi esim. antaa veden puoleisen leveän kaistaleen kasvaa pidemmäksi.
    3. Käytä aitoja. Aidat voivat matalia pensasaitoja tai korkeita tiiviitä kukkapenkkejä, koska hanhet eivät sulkasadon aikan pääse niiden ylitse, eivätkä ne mielellään laskeudu lennosta alle 10 metriä leveälle alueelle. Aidan sijoittaminen nurmialueen ja avoveden väliin auttaa myös.
    4. Pelottelutaktiikat. Hanhet pelkäävät uusia asioita, joten taktiikoita on vaihdettava, samoin kuin niiden aikaa ja paikkaa. Silmäkuvioidut ilmapallot ja tuulessa heiluvat liput ovat mahdollisia. Erilaiset pamahdukset heti hanhien saavuttua paikalle ja hämärässä laserosoittimet pelottavat hanhia. Koirat ovat myös hyvä hanhipelotteita.

  • Ellivuoressa uinut

    Hanhiparvi oppii kerrasta välttämään paikkaa, missä sitä on ammuttu, Tuskin sitä emolintua nyt kukaan ampuu tuollaisessa erikoistilanteissa, kun poikaset ovat selvästi pienempiä ja helpommin tunnistettavia. Kanadanhanhi on sen verran yleinen täällä Sastamalan alueella ja todellinen riesa missä oleilevat nimenomaan ulosteiden takia.

    Lintuihmiset ovat kyllä siitä mielenkiintoinen laji, että he todellakin panevat linnut etusijalle ennen ihmistä. Olisivatkohan hekään tyytyväisiä, jos heidänkin rantansa täytettäisiin ulosteilla.

  • Nimetön

    Milläs erotat sen emolinnun, kun kanadanhanhilla kaikki paimentavat poikasia? Päävastuu kuitenkin emoilla. Arvaat, että lähin hanhi on emo, ja sitten voi-voi jos satut posauttamaan emon hengiltä? Laiskaa jos ei muuta ideaa kuin tappaminen hanhien pelottamiseksi keksi. Ja olisiko tässäkin kannattanut ennakoida?

  • Ellivuoressa uinut

    Kanukkeja on tullut seurattua luonnossa ja rannoilla ja niistä kärsittyä. Ei poikueessa ole aina ollut mukana koko sukua, vaan monesti mukana on vain poikaset ja pari aikuista lintua. Metsästäjä joka ampuu tuosta yläkuvasta vasemmalta olevia nro 2-4, ampuu taatusti poikasta.

  • Nimetön

    Edelleen, eikö muita ideoita tappamisen lisäksi tule? Ilmeisesti ei, kun joku haluaa varta vasten hanhipaistin kesällä pöytään. Kanadanhanhet ovat näköjään saaneet lynkkausjoukot liikkeelle ja koko kunnan sekaisin. Täytyy sanoa, että hyvin on asiat kunnassa, jos suurin ongelma on pari tusinaa kanadanhanhea. Vai onko mopo taas karannut käsistä tämänkin asian kanssa? Hävettää olla kuntalainen..

Kommentointi ei ole käytössä.