Huittisten Hullua Miestä huvittaa saamansa titteli

Eino Leinon suosikkipuuhaa on lapsenlasten kanssa leikkiminen hiekkalaatikolla. Myös autoleikit ovat pappalla hallinnassa, sillä Hullu Mies on tehnyt uransa autonasentajana.

”Minkä sille voi, kun on muutenkin hullu”, kommentoi Huittisten tuore Hullu Mies Eino Leino tänään lauantaina saamaansa titteliä. Hän on iloinen uudesta arvonimestään, vaikka se aluksi vähän arvelutti ja huvitti. ”Ehkä tämä hulluus on kuitenkin ohimenevää, aivan kuten aiempienkin vuosien valituilla.”

Huittisten kaupunki valitsee joka toinen vuosi yhden huittislaisen, joka on tuonut paikkakuntaa esille positiivisella tavalla. Eino Leinon valintaan vaikutti hänen aktiivisuutensa erilaisissa järjestöissä ja ammattiliitoissa. Leino on toiminut kaksi kautta Huittisten kaupunginvaltuustossa ja yhden kauden hallituksessa. Hän on vaikuttanut myös teknisessä lautakunnassa sekä ympäristö- kaavoitus ja rantakaavaoituslautakunnissa. Hän on ollut myös perustamassa Huittisten Eläkkeensaajat ry:tä.

Hilkka-vaimon mielestä Eino Leino sopii hyvin muiden Huittisten hullujen joukkoon: ”Kun olen katsellut sitä touhua, voin vain todeta, että meidän Eino kyllä pärjää siinä porukassa.”

 Vampulalainen Leevi K. Laitinen luopui lauantaina Hullun Miehen tittelistä. Seuraava Huittisten Hullu Mies valitaan vuonna 2014.

 

Poimintoja

  • Pekka Rauhala

    Onnittelut Einolle ja vaimolle myös , täältä Parkanon mökiltä !

Kommentointi ei ole käytössä.