Keikyän ja Satakunnan Osuuspankit fuusioituvat

Kättä päälle. Keikyän Osuuspankin toimitusjohtaja Heikki Nelimarkan ja Satakunnan Osuuspankin toimitusjohtaja Olli Näsin mukaan fuusio tarjoaa uusia mahdollisuuksia.

Keikyän Osuuspankki fuusioituu Satakunnan Osuuspankkiin ensi vuoden aikana, mikäli osuuskuntakokous hyväksyy yhdistymisen. Fuusion taustalla on Keikyän Osuuspankin halu täyttää nykyaikaisen pankin vaatimukset.

Toimitusjohtaja Heikki Nelimarkan mukaan esimerkiksi erityisosaamiselle kuten juristille ja maatalousasiantuntijoille on ollut kysyntää, mutta pieni pankki ei ole pystynyt vastaamaan tarpeeseen. Yhä useampi asiakas hoitaa asioitaan netissä tai puhelimitse. Näiden palveluiden tarjoaminen sujuu helpommin isolta kuin pieneltä yksiköltä. Pieni pankki ei pysty myöskään osallistumaan isoihin hankkeisiin, kuten suurten yritysten luototuksiin.

Henkilökunta säilyy

Yhdistymiskeskustelut aloitettiin Keikyän Osuuspankin aloitteesta vuoden alussa. Fuusion reunaehdot toteutuvat keikyäläisten sanelemina. Se tarkoittaa, että Keikyässä säilyy jatkossakin täyden palvelun konttori, jonka aukioloajat ja henkilökunta pysyvät ennallaan. Palvelut tapahtuvat entisin ehdoin ja asiakkaiden tilinumerot säilyvät nykyisellään.

”Pieni yksikkö on valtaisan haavoittuvainen ja toimihenkilömme ovat olleet huolissaan palveluiden ylläpitämisestä sairaustapauksissa”, Nelimarkka perustelee yhdistymisen taustoja. ”Minun työajastani puolet menee tällä hetkellä hallinnon pyörittämiseen. Fuusion myötä turha byrokratia jää pois ja toiminnasta tulee kustannustehokkaampaa. Myös markkinointi sekä osaavan henkilökunnan saanti helpottuvat.”

Nelimarkan mukaan yhdistymisen syynä eivät ole taloushuolet. Keikyän Osuuspankin vakavaraisuusaste on tällä hetkellä 31. ”Mutta kun Keikyän ja Satakunnan Osuuspankkien luvut lasketaan yhteen, puhutaan raudan lujasta tasosta.”

Satakunnan Osuuspankin omat pääomat olisivat fuusion myötä 73 miljoonaa euroa ja vakavaraisuusaste lähes 40.

Keikyän Osuuspankin osuuskuntakokous päättää fuusiosta ensi vuoden keväällä.

  • Väinö Koivuniemi

    Ei Satakunnan Osuuspankkiin, vaan Pirkanmaalle Vammalan Osuuspankkiin.

  • Kerrankin hyvä kommentti!

    Keikyä irti Saastalamasta ja kiinni Huittisiin ja Satakuntaan! Eiköhän kääritä hihat ja aleta hommiin! Mitään hyvää ei ole liitoksesta keikyäläisille tullut!

Kommentointi ei ole käytössä.