Koreita taviokuurnia vaelluksella Pirkanmaalla ja muualla Etelä-Suomessa

Taviokuurnakoirailla on vadelmanpunainen pää ja rinta. Kuva: Jukka T. Helin.

Pirkanmaalla on havaittu loka-marraskuun aikana tavanomaista voimakkaampaa taviokuurnien vaellusta. Tänä syksynä Pirkanmaalla on nähty Tiira-havaintotietopalvelun mukaan noin 500 taviokuurnaa.
”Tämä on moninkertainen lukema verrattuna aikaisempiin vuosiin. Esimerkiksi kuuden edellisen syksyn aikana on havaittu yhteensä vain 111 kuurnaa eli keskimäärin noin 18 kuurnaa joka syksy”, Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin kertoo.
Taviokuurnia tavataan Etelä-Suomessa vaelluksilla, joille laji lähtee mikäli pesimäalueilla Lapissa, Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa sekä Venäjällä pihlajanmarjat ja muu ravinto käyvät vähiin.
Taviokuurna on rastaan kokoinen lintu. Koirailla on vadelmanpunainen pää ja rinta sekä tummat siivet valkoisilla juovilla. Naarailla sekä nuorilla koirailla vadelmanpunaiset alueet ovat harmahtavan keltaoranssit.
Suomessa pesimäalue rajoittuu Kuusamon ja Lapin vanhoihin kuusimetsiin sekä karuihin männiköihin. Taviokuurna saattaa pesiä myös tunturikoivikoissa.

Poimintoja