Jo kymmenen apteekkimurtoa Pirkanmaalla

Pirkanmaan poliisi on kiinnittänyt alkuvuodesta huomiota siihen, että huumaavia aineita on pyritty saamaan lukkojen takaa haltuun keinolla millä hyvänsä.

Apteekkeihin on murtauduttu Pirkanmaalla tänä vuonna jo kymmenen kertaa. Tuorein tapaus on Siurosta viime yöltä. Nokialla on tehty myös kaksi murtoa aiemmin. Muut tapaukset ovat Sastamalan Vammalasta ja eri puolilta Tamperetta.

Poliisi kertoo, että lista tuplaantuu, jos joukkoon lisätään lääkevarkaudet esimerkiksi terveyskeskuksista ja lääkäriasemilta.