Lintutornit taistelevat lauantaina

Puurijärvi on tunnettu lintujärvi - ja varmasti nyt vilkkaampi kuin kuvassa.

Kautta maan lintutornit taistelevat jälleen lauantaina. BirdLife Suomi järjestää Tornien taiston nyt 20. kerran.

Leikkimielisessä kilpailussa lintuharrastajat pyrkivät lintutorneista näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia aamuviiden ja iltapäiväyhden välillä.

Alueviestin levikkialueelta mukana ovat ainakin Sastamalassa Ekojärven lintutornissa Ekolokonomit ja Kiikoisissa Kuorsumaanjärven lintutornissa Pinnat kireällä, Huittisten Mutilahden lintutornissa Murrijuna, Kokemäellä Puurijärven Kärjenkallion lintutornissa Matala profiili ja Ahvenuksen lintutornissa Satakuntalainen Osakunta, Köyliössä Köyliönjärven Vinnarin lintutornissa Lallin ornitalli sekä Säkylässä Sarvonlahden lintutornissa Säkylän Sorsat.

Kaikkiaan taistossa on mukana yli 300 lintutornia. Vielä perjantaina ehtii ilmoittautua mukaan.

Yleisö on tervetullut jokaiseen kisaan osallistuvaan torniin. Usealla tornilla myös järjestetään opastettu linturetki kello 10. Näin esimerkiksi Sastamalan Ekojärvellä.