Pirkanmaa vapaa-ajankalastuksen ydinkolmikossa – Kalastuskorttivaroja tulee mukavasti

Pirkanmaa on Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen ohella Suomen keskeisintä vapaa-ajankalastusaluetta. Kolmen maakunnan vesillä kalastaa yhteensä yli 300 000 henkilöä.

Myös kalastuksenhoitomaksuista kertyviä varoja on alueella käytettävissä vapaa-ajankalastuksen kehittämiseen eniten Suomessa. Osuus on noin 17 prosenttia koko maan kertymästä. Tänä vuonna rahaa on lähes 600 000 euroa.

Hämeen ELY-keskus hoitaa kalatalousasioita Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella. Se jakoi määrärahoista kalatalouden edistämishankkeisiin 141 000 euroa, kalastusalueiden toimintaan 235 000 euroa sekä kalavesien omistajille 197 000 euroa korvauksena yleiskalastusoikeudella tapahtuvasta onkimisesta ja pilkkimisestä.

Poimintoja