Mahtaakohan mikään olla niin kiireinen kuin lomalainen? Eilinen meni ihan muissa puuhissa, ja tänäänkin on juoksenneltu edestakaisin eri jutuissa. Mökissä kuitenkin vihertää, sisällä ja päällä.
* * *
Pikkumaalarit pääsivät tänään telaamaan. Kymmeniä kertoja he tenttasivat, joko on heidän vuoro.

– Mutta mä haluun maalata korkeelta, Jyri sanoi.
– Määkin haluun, Kata ilmoitti.
– Anna ny mun maalata, se on meitten hommaa, Jyri intti vielä.

No en antanut kiivetä mihinkään maalaamaan. Mutta kun päästiin tarpeeksi alas, pääsivät lapset kokeilemaan telaamista.

– Maalatkaa kaikki keltainen piiloon, ohjeistin.
– Joo joo, mä osaan kyllä, Kata sanoi ja alkoi telata.

Innostus kesti ehkä viisi minuuttia. Sinä aikana Jyri kävi ainakin kaksikymmentä kertaa kysymässä, joko pian olisi hänen vuoro. Paikkailin Katan osuuden loppuun ja annoin telan Jyrille. Innokkaan telaamisen jälkeen Jyri alkoi pohdiskella:

– Tää on aika raskasta hommaa. Miten äiti ihmiset jaksaa maalata niitten isot talot?
– Isot ihmiset jaksaa enemmän kuin pienet. Ja usein isoja taloja maalaakin ammattimiehet, selitin.
– Mä olen ammattimies ja iso jo, mä kyllä jaksan maalata mun mökin, Jyri kertoi ylpeänä.

Mutta hyvä siitä tuli, ja tosi hienosti värit mätsäävät, vaikken niistä kovin varma ollutkaan.

* * *
Sisällä vihertää nurmikko. Lattia tarvitsisi laittaa. Laudat on katkaistu, mutta muuten homma on alkutekijöissään. Kuinkahan kiire tässä oikein tulee.