Säkylän Pyhäjärvessä keskinkertainen hottakanta

Länsi-Suomen muikkukannat ovat vahvistuneet.

Säkylän Pyhäjärvessä hottakanta eli ensimmäistä vuottaan elävien muikkujen kanta oli runsaampi kuin parina edellisenä vuonna, mutta edelleen vain keskinkertainen. Esimerkiksi talvinuottasaaliissa särjen osuus oli noin kolmannes. Hottamuikut olivat Pyhäjärvelle tyypilliseen tapaan suuria, keskimäärin 15 senttiä pitkiä.

Yleisesti viime vuoden keväällä syntyi runsas muikkukanta moniin järviin, joten tänä kesänä on odotettavissa hyviä saaliita. Muikun kutukannat olivat sen sijaan heikohkoja eteläisessä Suomessa viime syksynä.