Maatalous, sudet ja nuoret puhuttavat Huittisissa Suomi Areenalla

Järjestelyissä vankasti mukana olleet Henri Kiuru (vas.), Jukka Tuori, Eija Mattila, Timo Mattila ja Eila Törmä iloitsevat SuomiAreenan saapumisesta Huittisiin. Tapahtuma tuo väkeä ja uusia ajatuksia kaupunkiin. Eikä pahitteeksi ole sekään, että maanantai-iltana MTV3 huomioi tilaisuuden muutamalla minuutilla.

Tänään maanantaina Huittisissa järjestetään kolme Suomi Areenan paneelikeskustelua.

Aiheina ovat uusi kuva maataloudesta, sudet ja nuorten saattaminen työelämään. Kaikissa paneeleissa keskustelijoina on alansa asiantuntijoita. Maataloutta ja nuoria koskevissa paneeleissa on mukana valtakunnan poliitikkoja. Keskusteluissa on runsaasti paikallista väriä ja myös nuoria.

Ennen ja jälkeen keskusteluja sekä niiden lomassa esiintyy Kokemäenjoki Junior Big Band. Päätteeksi Huittisten nuorisovaltuusto ja luottamushenkilöt ottavat toisistaan mittaa sählyottelussa.

Suomi Areenan tapahtuma järjestetään Huittisten torilla ja kirkkopuistossa.

FAKTA: KOLME PANEELIA – KOLME AJANKOHTAISTA TEEMAA

Paneelikeskustelu: Uusi kuva maataloudesta alkaa kello 12. Juontajana on EU-parlamentaarikkoPetri Sarvanmaa (kok). Paneelissa ovat mukana kansanedustaja Arto Satonen (kok), valtiosihteeri Risto Artjoki maa- ja metsätalousministeriöstä, toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä Saarioisilta, sikayrittäjä Martin Ylikännö, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro, Satafoodin toimitusjohtaja Jari Lehmusvaara ja elinkeinojohtaja Eila Törmä.

Paneelikeskustelu: Sudet keskuudessamme alkaa kello 13. Juontajana on Suomen metsästäjäliiton hallituksen jäsen Juha Lehtinen. Mukana paneelissa ovat päätoimittaja Lauri Kontro, riistapäällikkö Keijo Kaipainen, maatalousyrittäjä Jukka Tuori, Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja Anne Bland sekä petoyhdyshenkilö Heikki Kulmala.

Paneelikeskustelu: Nuoret työelämään – Huittisten malliin alkaa kello 14. Juontajana on osaamisaluejohtaja Timo Mattila Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Mukana paneelissa ovat kansanedustaja Antti Lindtman (sd), kansanedustaja Annika Saarikko (kesk), toimitusjohtaja Pekka Laitinen Varova Oy, yrittäjä Henri Kiuru Seloy Oy, sosiaalityöntekijä Pirkko Niemi sekä nuoret Sanna Lujalahti ja Nina Rantaniitty.

  • Nimetön

    Paneelikeskustelu: Sudet keskuudessamme. Tämän jälkeen liuta nimiä. Saatatko sitä paremmin sanoa?

  • Tänään "Lauttakylässä " käynyt

    Ilmankos ei parkkipaikkaa tahtonut saada kyseisen Lautturin parkkiruuduista. Onneksi joku lähti liikenteeseen ja pääsin viimeinkin asioilleni. Sain Infoa kun kysyin miksei parkkipaikkoja ollut vapaana niinkuin ennen.Ystävällinen mies kertoi että torilla vietetään tänään Suomi Areena päivän kuvauksia ja keskusteluja.Olisin mielelläni lähtenyt kuuntelemaan keskusteluja ja kannanottoja mitä Satonen ja muut vastaavat. Toivottavasti susi kanta saadaan vähenemään. Myöskin nuoret tarvitsevat töitä niinkuin mekin jotka olemme täyttäneet 50-v.
    Sastamalan Ruoka ja Puhtauspalvelut vähentävät Laitoshuoltajien tuntimääriä ja toiset tekevät senkin edestä töitä laitoksissa. Aika ei tahdo riittää edes siihen kahdeksaan tuntimäärään joka meille on annettu. Itse en istu ruoka ja kahvitauoilla ,vaikka ne lakisääteisesti kuuluvatkin minulle. Aloitan aamuni klo 7.00 kahvitauon pidän henkilökunnan kanssa siinä 9.00 noin 10-15 min.Sitten teenkin putkeen töitä kello 15.09 jolloin työpäiväni päättyy. Olen sijaisena Punkalaitumen Kaisankodilla haluan tehdä työni siivota asukkaiden huoneet ja yleiset tilat kunnolla . Asukkaat maksavat siitä. Haluan että työ on tehty kunnolla eikä niinkuin juosten kustu. Muutama asukas käytti yksityistä siivoojaa. Nyt kun taas yksi asukas muutti muualle ja uusi tuli tilalle minun työni vastaavasti lisääntyi. Pölyimuri kyseisessä laitoksessa on kielletty. Huoneistoihin kertyy pölyä ym,jotka ei lähde karvalankamopilla siivottaessa vaan pyörii nurkissa. Käytän imuria koska on pakko. Siivoustyön ohjaajat vaan laskeskelevat että kauanko kyseisessä huoneistossa menee aikaa siivotessa.Tulkoot itse tekemään ja katsokoon pitääkö laskelmat paikkaansa. Olen ollut 10-vuotta Saspe-servi palveluksessa sijaisena enkä tähän päivään asti ole saanut omia työ vaatteita. Omia olen käyttänyt. Työ vaatteet kuuluu pistää pesulaan meneviksi. minä käytän omaa puolihamettani ja puseroa sekä pesen ne itse kotona. Täytyykin avata suunsa Sastamalassa olevalla kansanvallan päivänä ensi lauantaina kun Kokoomuksen Ben Zyskowits onj paikalla.

  • Tänään "Lauttakylässä " käynyt

    Unohdin sanoa että olen vain kahtena päivänä töissä Kaisankodilla. Ennen olin myöskin vanhainkodin puolella elikä työpäiviä oli neljä. Kaisankodilla on asukas huoneita 17 ja asukkaita muistaakseni 21. Olen jutellut talon henkilökunnan kanssa ja he ovat samaa mieltä että vahvuus Kaisankodin laitosapulaisen pitäisi olla viitenä päivänä viikossa töissä.

  • Nimetön

    Lindtmannin (SD) puheista ja yleisössä olleen Vahasalon (Kok) eleistä päätellen hallitus ei nuorisotyöttömyyttä pysty ratkaisemaan, se asia tuli selväksi. Samoin on selvää että ensi syksynä ja alkutalvesta tehdään näillä seuduin ennätysmäärä susihavaintoja. Ei ne hukat ymmärrä vaihtaa maisemaa vaikka Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajakin käy täällä jatkuvasti asiasta puhumassa.

Kommentointi ei ole käytössä.