Siivekkäitä Sillanpään silmin: Sulanmaan linturuokintaa marraskuussa

Lintujen talviruokinnan voi aloittaa hyvin omintunnoin jo marraskuussa. Lintujen muuttovireys on jo ohitse, jos muuttoa pelkää ruokinnalla haittaavansa.

Ruokintaa on hyvä jatkaa kevääseen, kun sen kerran on aloittanut. Kovalla pakkaskaudella ruokinnan yhtäkkinen lopettaminen saattaa olla harvaanruokituilla alueilla kohtalokasta. Taajaan asutuilla alueilla linnut ovat usein monien ruokintapaikkojen varassa, joten apetta riittää vaikka pieniä taukoja joillain ruokintapaikoilla tulisikin.

Videoiden ruokintapaikka on metsäisellä saarekkeella pihapiirissä saunan nurkalla Huittisten Jokisivulla.

Seuraava video julkaistaan, kun maa on jäätynyt ja ruokintapaikalle ilmestyy uusia lajeja. Sitä seuraava video tulee, kun maa on saanut lumipeitteen. Sydäntalvelta julkaistaan myös video ja viimeinen, kun jo kevät koittaa. Jos jotakin kummallisuuksia tai harvinaisia vieraita käy, niin niistä laadin myös videon.

Mika Sillanpää

Sastamalassa ja Huittisissa bongailevan lintuharrastajan videokanava YouTubessa on Tyrvään Lintu. Sillanpää pitää myös Birds On Stamps -lintupostimerkkisivustoa.