Fortacon YT:t: päätökseen: 59 irtisanotaan

Joulukuussa Fortaco Oy:ssä aloitetut YT-neuvottelut on saatettu päätökseen. Yhtiöstä kerrotaan, että markkinatilanteessa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia, joten tuotannolliset ja taloudelliset perusteet ovat edelleen olemassa ja ne aiheuttavat sen, että hitsattujen rakenteiden valmistus päättyy Sastamalassa Fortacon toimesta. Hitsauksen osalta toiminta lopetetaan tämän vuoden loppuun mennessä. Jatkossa hitsatut rakenteet hankitaan muista Fortacon yksiköistä tai muilta toimittajilta.

”Pidämme kuitenkin avoimena mahdollisuutta myydä Sastamalan hitsattujen rakenteiden valmistus ulkopuoliselle toimijalle”, kertoo liiketoimintajohtaja Erik Skogström.

Jatkossa Fortaco Oy Sastamala tulee keskittymään kahteen osa-alueeseen: kokoonpanoon ja koneistukseen. Kokoonpanon ja koneistuksen osalta tullaan jatkossa panostamaan operatiiviseen toimintaan ja myyntiin, sekä tuottavuuden edelleen kehittämiseen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Henkilövaikutukset uudelleen organisoitumisen jälkeen koskevat irtisanomisin ja eläkejärjestelyin  53 työntekijää ja kuutta toimihenkilöä. Toimenpiteet suoritetaan asteittain vuoden loppuun mennessä.

Näiden toimenpiteiden lisäksi koko henkilöstöä koskevia lomautuksia tullaan tarpeen vaatiessa käyttämään kuormitustilanteen mukaan vuoden aikana. ”Uskomme, että näillä toimenpiteillä varmistamme jatkossa Sastamalan yksikön kilpailukyvyn ja tulevaisuuden  kasvun”, Skogström kertoo.

Sastamalassa vaihtuu myös yksikön vetäjä. Esko Kranni irtisanoutui tehtävästään ja hänen tilalleen on tulossa Jussi Malmi, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa John Deerellä.

YT-neuvotteluiden jälkeenFortacon Sastamalan toimipisteeseen jää 120  työntekijää ja  24 toimihenkilöä.

Fortacon Sastamalan yksikkö sijaitsee Patrian teollisuusalueella.
Fortacon Sastamalan yksikkö sijaitsee Patrian teollisuusalueella.
  • Vammas olikin vielä kunnon tehdas

    Tuo rantaruotsalainen Skogström hävittää näköjään kaikki hitsaustoiminnot Fortacon suomen yksiköistä. Ensin oli kurikkalaisten vuoro ja nyt sitten täältä hävitetään komponenttien hitsaus. Loput toiminnot saatetaan myyntikuntoon ja odotetaan, että joku pöljä ostaisi. Tämä on Fortacon strategia.Tuo koneistamonkin konekanta alkaa olla niin vanhaa, että pian voisi museon perustaa. Jospa joku antiikin kerääjä ostaisi.

  • Nimetön

    Suomessa ei tehdä kohta enää mitään,kiitos pekkasten ja pakkasten.

  • Pekkaset ja pakkaset

    Edellisen kirjoittajan mielestä yhteisesti päätetyt ns. pekkaspäivät vievät meiltä työpaikat. Ay-liikkeen vika siis tämäkin. On tainnut pakkaspäivä sekoittaa kirjoittajan pään kun tuommoisia kirjoittaa.

  • Gladiaattori

    Eskossa on miestä mut onko Artossa ottas ja lähtis kanssa kuppikuntansa kanssa sotkemasta TYÖNTEKOA enempää…

  • Zorro

    Niin kauan kuin Raaka Arska on tarhassa kaksi naamasuutta/ruskeakielisiä ja joo,joo poikia yritys kulkee taaksepäin.

  • Mikko

    Harmittaahan tuo mutta onpahan taas uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia, mutta on kyllä raukkamaista huudella nimimerkkien takaa.

    • Mikko2

      Niin kuka Mikko?
      Oletko se entinen trukkikuski?
      Rohkeesti nimi esiin kuten ”jutussasi” vaadit!

  • keijokyy

    On se ihme että trukkikuskista tehdään työnjohtaja,mut kai siä johtajis on hinurin vikaa..:D

  • E.Sappi

    Tähän on tultu ja tätä on odotettu,mutta kun kukaan ei mitään.
    Sitä saa mitä tinaa!

  • Nimetön

    Ikäviä nämä irtisanomiset, joita jatkuvasti tulee. Näin ei voi jatkuvasti olla.

  • Luokkahitsari

    Liittykäämme A:n faniklubiin. On sentään kunnon vanhan ajan patruuna. On pinta-alaa mihin lipittää. Parhaimmat voivat tehdä vaikka fritsun kaulaan. Kyllä työpaikan puolesta kannattaa taistella vaikka maine vähän kärsisikin.

    • Kersantti

      Kyllä vanha kuokkahitsari tietää,että kun on piiitkä ja ruskee kiäli ni sillä on hyvä lipoo.

    • Komaslainen

      ”Luokkahitsarilla” ei taida olla mitään tietämystä Fortacosta? Vai onko?

  • Mustapartainen mies

    Se on pojat sillai että ei täälä Suomesa tehdä tulevaisuudessa yhtään mitään muuta ko juodaan viinaa!

  • eläkeläinen

    Toivottavasti Malmissa on ammattimiestä ja näkee miten kiero tuotantopäälikkö ja pieni kuppikuntansa on. Tuotantopäälikkö pitää tosi duunareita vihollisina ja nannareijän nuoleskelijoita ystävinään. Paksun pojankin tarvis muistaa et on siellä töissä vaan eikä omista sitä,hajota ja hallitse malli on yrityksen tuhoksi.

  • eläkeläinen

    Onko Suomalaisessa työhyvin vointi yhteisössä sallittua yt aikana tehdään ylitöitä?
    työnjohtajat tekee työtä lopputilin pelkoperseessä kun tuotantopäälikkö uhkaa ja pakottaa kun on valtaa.

    • Nimetön

      YT:n aikana voi tehdä ylitöitä, mutta se tietysti heikentää tuotannollisia ja taloudellisia perusteita irtisanomisille. Liittohan voi sitten viedä irtisanomiset työtuomioistuimeen, jossa määrätään korvauksia irtisanotuille, jos tapaus on ollut riittävän törkeä.

  • Nimetön

    Metalliliitto, pääluottamusmies on puolensa valinneet. Eikä siis hirveesti kiinnosta duunarin asiat. Perinteisesti plmies on saanut palkinto viran. Missä on toiminta päivät ?? Enää ei työmiehet pidä yhtä.

  • Nimetön

    Loimalta saa saman mitä Metallista saa. Metalli kun ajattelee työnantajaa kiitos Jutan

  • Komaslainen

    Nyt kun täällä on syyllistetty ”Raaka-arskat”, eskot, trukkia ajavat työnjohtajat , pääluotot ja jne, niin kannattaisko jokaisen katsoa ihan ekaks peiliin ja miettiä kenessä oikeesti on syy siihen, että nyt sitten sopeutetaan tuotantoa……. Eiköhän se syy ole ihan muualla kuin näissä edellä mainituissa. Voisihan samalla syyllistää esim: asentajia, jotka tarkoituksella hidastivat kokoonpanoa, jotta pääsevät viikonlopuksi ylitöihin. Tai koneistajia, jotka tarkoituksella/välinpitämättömyydellään rikkoivat koneita, jotta pääsisivät viikonlopuksi töihin ja jne….( listaa voisi jatkaa aika pitkään ja vielä yksityiskohtaisemmin) Eikö nämäkin SOTKENUT työntekoa jos kerran Arto+kuppikuntakin Gladiaattorin mielestä teki…..Kyllä kuulkaas rakkaat fortacolaiset toisin sanoen tulevat ex-fortacolaiset (koska te jotka tänne kirjoitatte nimettömänä, niin pelkäätte työpaikkanne puolesta ja toivottavasti pelkonne toteutuu), syyllisiä ollaan me kaikki!!!!(mukaanlukien portin ulkopuolella olevat)

  • känniääliö

    Torkkarin takana puhutaan. Kyllä raaka ”arska”on myrkyttänyt ja myrkyttää työpaikan ilmapiirin taktiikallaan valitettavasti. Kuule komaslainen raaka arska ohjaa pikkupomoja tekee niin kuin itse haluaa asioiden menevän ja siinä ei vastaan vikistä. Vehkeistä ja koneista tarvis pitää huolta huoltaa edes hiukan ennen kun ne hajoavat,tuntuu vaan ettei siellä välitetä sellaisesta seikasta yhtään.Työn pitäisi olla mielekästä ja tuoda nautintoa elämään kun kerran sitä on. Tehkää siellä tuosta kuka onkaan tämä raaka arska äänestys sillä sen sieltä pois saa niin alkaa aurinko paistaan risukasaankin.

  • Syytekynnys

    Miettikää nyt hyvät ihmiset hiukan, mitä nettiin kirjoitatte. Ymmärrän kyllä, että on kova paikka joutua työttömäksi näinä aikoina, mutta osa kommenteista liikkuu kyllä kunnianloukkauksen rajoilla. Poliisilla on muuten nykyään entistä helpommin oikeus selvittää, kuka nimimerkin takana on: tiesittehän, että kaikki keskustelupalstat tallentavat IP-osoitteen ja olette jäljitettävissä.

    Itse olen tuolta mäeltä saanut lähteä jo aiemmin. Oli kyllä onni onnettomuudessa, enää ei ahdista henkeä, kun illalla tulee töistä kotiin eikä töihin lähtö stressaa. Ihan se on niinkuin Mikko tuolla aiemmin totesi, sain uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia. Palkkakin nousi ja elämä hymyilee.

    Toisaalta, toisten lasi nyt vaan on aina melkein tyhjä…

  • solidaarisuus

    Solidaarisuus on katoava luonnon vara taas oli viikonloppuna pojat tekemässä duunia. No joillakin sitäkin on. Kuulin juuri että kokoonpanosta on sähkäri irtisanoutunut vastalauseena johdon päätöksistä. Toiminta päivien tehokkuutta hieman epäilen, mutta jos tarpeeksi moni duunarit käy hakemassa lapun koneistuksesta ja kokoonpanosta niin sillä vois viesti mennä perille.

    • Masentaja

      Solidaarisuus, olet ilmeisesti hitsari. Käyppä ite hakeen nyt lopputili. Tosi helppo sanoo noin kun on saamassa tilit. Ei näinä päivinä ole helppoa ottaa lopputiliä vaikka haluaiskin. Jokainen joka itse ottaa lopputilin saa karenssin, olisiko itselläsi siihen varaa? Ylitöiden tekemisestä olen kyllä samaa mieltä kuin sinäkin mutta se taas on jokaisen henkilökohtainen asia, sille ei muut voi mitään. Se on sitä viimehetken nuoleskelua mikä ei auta enää ketään, lähtijät on ollut jo kuusi viikkoa työnantajan tiedossa.

      • Weekend Worker

        Kyllä se kyseinen sähkäri on yhä lähdössä.Mutta meinaat varmaan että pitäisi olla irtisanomisaikakin poissa työmaalta.Ollaanhan me sähkömiehet rahoissa mutta kyllä sitä silti saa jokainen itse valita onko töissä vai ei.Siinä on turha hitsari einarin itkeä.Ammatinvalinta kysymys.

  • Nimetön

    Viikonloppuja tehdään ja YT päällä,väkee potkitaan pihalle missä yhteishenki?? Sastamalassa onkin melkoista työväkee .

  • parkku

    Mitä sie rutisette parkanossa näitä tehdään jo yöhön saakka ei ihme kun varikon mäki tyhjeneee ja herrat vaihtuu!

Kommentointi ei ole käytössä.