Sivuterveysasemien sulkujen pidennys kaupunginhallitukseen

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta linjasi yksimielisesti helmikuussa, että sivuterveysasemien kesäsulkuaikaa pidennetään neljästä viikosta kahdeksaan viikkoon. Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan ja käsittelee asiaa ensi maanantaina. Hallitus halusi lisää tietoa sulkujen vaikutuksista ja saatavista säästöistä.
Lautakunnan päättämä pidennys koskee Kiikoisten, Suodenniemen, Mouhijärven ja Äetsän terveysasemia. Toiminta keskitetään pääterveysasemalle Vammalaan. Punkalaidun ei ole mukana, koska kunta maksaa asemansa kulut.

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ei ota kantaa siihen, mitä hän esittää hallitukselle sivuterveysasemista.
”Lautakunta on tehnyt sitä työtä, joka sille on annettu. Asian valmistelu jatkuu varmasti maanantaihin saakka, joten on liian aikaista sanoa esityksestä mitään.”

Sotesin ratkaisu juontaa viime vuonna rakennettuun tämän vuoden budjettiin. Sotesin esityksestä valtuusto nipisti 800 000 euroa, josta 400 000 kohdistui perusterveydenhuoltoon.
”Totesin jo valtuustossa, että se tietää kipeitä ratkaisuja. Nyt sellainen on tehty, mutta vain väliaikaisesti. Kyseessä ei ole minkään terveysaseman lopettaminen. Vaikka kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan, niin ei se minua harmita. Jos hallituksessa istuu henkilöitä, jotka tietävät asiat paremmin kuin lautakunnan jäsenet, niin siitä vaan”, toteaa sote-lautakunnan puheenjohtaja Jukka Pusa (kok).

Lue lisää Alueviestistä 12.3.

 

Kiikoisten terveysasema on yksi, jonka kesäsulkua ollaan pidentämässä neljästä viikosta kahdeksaan viikkoon.
Kiikoisten terveysasema on yksi, jonka kesäsulkua ollaan pidentämässä neljästä viikosta kahdeksaan viikkoon.
  • Nimetön

    Harmillista mutta ymmärrän perusteet. Tää on vasta alkusoittoa , Sastamalassakin joudutaan vieläkin tiukempiin säästöihin lähivuosina. Niin se vaan on.

  • Nimetön

    kun täällä nyt valitetaan joka asiasta yleensäkin niin pitäis muistaa että monessa pohjoisen kunnassa on vieläkin pidemmät matkat kaikille terveysasemille!

    • Nimetön

      Suksi nyt sinne pohjosees; tuota samaa valitusvirttä olet jaksanut veisata ja viikkokaupalla lehtien palstoilla. Jos muita perusteluja sulta ei löydy, niin sitten kannattaa olla ihan hiljaa.

  • Nimetön

    Ilman kuntaliitosta Kiikosissakin olis kesällä terveyspalveluita saatavissa….

  • Nimetön

    Erikoinen kommentti 11.06…… perusteluksi riittää yksi asia: RAHA eli sen puute

  • Nimetön

    Älkää valittako! Pian Vammalasta joudutaan lähtemään lääkäriin Tampereelle!

  • Nimetön

    Vaikka sairaus ei tule herätyskello kaulassa, niin aina voi pohtia syitä, muttei syyllistäen. Aikuisten kohdalla voi miettiä, mitä itse pystyy tekemään sairastumisen ehkäisyyn. Yhtenä ”e-pillerinä” voi mainita liikunnan ja siitä saatavan hyödyn. Älkäämme siis aina kysykö, mitä yhteiskunta voi tehdä hyväksemme. Liikunta on siitä hankala lääke, ettei sitä saa purkista pillereinä. Mutta tarkoittaako lisääntynyt terveydenhoito, myös lisääntynyttä sairautta?

  • Nimetön

    12:49:lle. Kun elämä ei vaan mene niin. Vaikka elät terveellisesti, syöt terveellisesti ja harrastat paljonkin liikuntaa voit sairastua. On sairauksia joihinka vaikuttaa perimä ja on paljon sairauksia joiden syntymisen syistä ei kukaan tiedä. Sydän pettää vaikka syöt terveellisesti ja liikut, syöpä puhkeaa vaikka tekisit kaikkesi sitä välttääksesi. Eikä kaikilta onnettomuuksiltakaan voida aina välttyä, valitettavasti. Ärsyttävää syyllistää ihmisiä!

    Perusterveydenhuollossa voidaan säästää kun saataisiin vastaanottoajat sujumaan jottei ihmisten tarvitsisi siirtyä päivystyksen puolelle. Säästöä tulisi myös siitä kun Sotesin vuodeosastot vetäisivät potilaita jottei heitä tarvitsisi makuuttaa Aluesairaalan ja Keskussairaalan puolella.

    • Nimetön

      13.36 Jospa lukisit uudelleen ensimmäisen lauseeni 12.49. En syyllistä ketään. Haastan keskusteluun.

  • Nimetön

    Tämähän on sitä Sallin elämänhallintaa. Säästöjä saadaan palvelut lopettamalla.
    Syyllisiä ovat sairastuneet asukkaat.

  • Nimetön

    Tämähän on sama kaikille, sairastaaaaa tai eeii. Kesälllä mikään toimi muutenkaan. Kohta ei oo kun yksi terveysasema se on Vammalassa ja kaikki erikoishoito ja yöpäivystys Tampereella. Näin se etenee.

  • Nimetön

    Eikös toi kesäsulku voisi kiertää niin että välillä olis vammalankin puulaaki kiinni? yhtä pitkä matka vammalasta on vaikka mouhijärvelle kun mouhijärveltä vammalaan

    • Nimetön

      15.57 Toimisi mikäli Mouhijärvellä olisi edes suunnilleen samanverran asukkaita kuin Vammalassa. Mouhijärveltä tulee 10-ihmistä Vammalaan, mutta vastaavasti Vammalasta 1000-ihmistä Mouhijärvelle. Järjen käyttö on suotavaa, joskus jopa pakollista.

  • Rahaton

    Nyt ei kyllä ymmärretä millaisessa taloustilanteessa kaupungissa ollaan. Tämä on aivan olemattoman pieni säästösumma, kun oikeasti tarvitaan miljoonia. Hei hei kyläpoliitikot, herätkää! Nyt pitää ajatella kokonaisvaltaisesti. Palvelut uudelle pohjalle, pyörille mahdollisimman pian. Seinistä ja tehottomista henkilöstöresursseista ai kerta kaikkiaan kannata maksaa! Kaupunginhallituksesta luulisi löytyvän muita kuin oman kylän asiaa ajattelevia kyläpoliitikkoja!

  • Nimetön

    No eihän tässä muu auta, kuin säästöt henkilöstömenoista. Vapaaehtoiset säästövapaat on yksi malli, lomautukset toinen.
    Ongelma on, että päättäjien toimet kohdistuisivat niiden omiin perheisiin. Päättäjistä moni on itse, puoliso tai koko perhe kaupungin palkkalistoilla.
    Hekilöstömenoista tehdyillä toimenpiteillä puhutaa miljoonaluokan toimista. Näillä nyt suunniteilla olevilla toimilla lisätään vain kurjuutta ja kustannuksia.

  • Mietintämyssyyn

    Tampereella irtisanotaan lääkäreitä ja palkataan osaamattomia työntekijöitä. Ulkomailta palkatut sairaanhoitajat eivät ole oppineet suomea, asuvatko ja seurustelevatko vapaa-ajallaan vain keskenään?

  • Nimetön

    Oulussa puolestaan osataan. Kaikissa kuntaliitoskunnissa on taloudellia vaikeuksia.
    Sastamalassa maan pahimmat vaikeudet, mutta sisäsiittoisuus estää järkevät ratkaisut.

    • Nimetön

      Sisäsiittoisuus on ollut vammalassa aina. Päättäjät jatkavat sisäsiittoisuuden monumentin ylläpitoa ansiokkaalla tavalla.

  • Nimetön

    Valtuusto löi joulukuussa yksimielisesti lautakunnalle kuivan luun kaluttavaksi. Euroja ei siis annettu, vaan raju säästövelvoite. Hallitus on nyt yllättäen löytänyt jostakin rahakkaan kultasuonen.
    Eipä silti : iloitsen sivuasemien puolesta – mutta ihmettelen vallitsevaa päätöksentekokulttuuria Sastamalassa.

Kommentointi ei ole käytössä.