Saako Suvivirttä laulaa kevätjuhlissa?

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on kehottanut Opetushallitusta tarkistamaan kouluille antamiaan ohjeita uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä. Hän pitää koulujen uskonnollisia tilaisuuksia ongelmallisina uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kannalta. Koulujen uskonnollisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi päättäjäisjuhlat, joissa lauletaan virsiä. Asia tuli apulaisoikeuskanslerin tutkittavaksi kantelun johdosta.

Aihe on puhuttanut kovasti suomalaisia viime päivinä, sillä tapetille on noussut myös Suvivirsi ja sen kohtalo. Viime elokuussa eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjasi, ettei Suvivirsi ole korostetun uskonnollinen eikä loukkaa Suomen perustuslakiin kirjattua uskonnon vapautta.

Mitä mieltä olet? Keskustele aiheesta.

  • Nimetön

    suvivirsi kuuluu juur kevätjuhlaan ja muihin keväisiin juhliin , en käsitä miksi kaikesta täällä suomessa pitää tehdä kauhee numero . Enkä myös usko että ketään oikeesti ton laulaminen haittaa , tää on pelkkää kiusantekoo

  • Nimetön

    Se kuuluu perinteisiin. On tää niin vaikeeta nykyään..Sanon vielä senkin, että maassa maan tavalla, niin muuallakin, piste. Eli lauletaan suvivirsi joka kevätjuhlassa (tippa silmäkulmassa)

    • Nimetön

      Se on vähän niin kuin Maamme-laulu tai Porilaisten marssi kultamitalin jälkeen! Kuuluu asiaan!

  • appa

    Suvivirsi on perinne, mutta se on tunnustuksellinen uskonnollinen laulu ja siksi se ei sovi laulettavaksi koulun tilaisuuksissa, jotka ovat tarkoitetut kaikille uskonnosta riippumatta. Olisi jo korkea aika erottaa kristinusko samaan sarjaan kuin muutkin uskonnot. Suvivirttä laulettakoon siellä, missä on sellaisia ihmisiä, joille kaikille se sopii. En halua tietenkään myös, että koulun tilaisuuksissa laulettaisiin minkään muunkaan uskonnon lauluja. Eläköön vapaus ja pois väkisin tyrkyttäminen1

  • Nimetön

    Miksi ei muuteta suvivirren sanoitusta uskontoneutraaliksi? Ensimmäinen säkeistö kävisi sinänsä ja pari muuta olisi helposti muokattavissa.

    • Nimetön

      Se eka värssyhän on pelkkää biologiaa! Mitä uskonnollista siinä on! Antaa mennä vain täysin rinnoin!

  • Nimetön

    Täällä suomenmaassa on jo nyt suuremmat oikeudet uskonnottomilla kuin niillä jotka uskoo! Itse en ole uskonnollinen mutta mua ei myöskään haittaa minkään uskonnon harjoittamisen näkeminen tai kuuleminen. Suvivirsi on perinne ja sellaisena pysyköön. Kohta ruvetaan varmaan kyseenalaistaan sianlihan syönti yms koska jotain voi loukata jos on vaikka ravintolassa ja vieruspöytään kannetaan possunfileetä. Ja alkomahoolit kans piiloon.

  • appa

    Onneksi voin noihin tilaisuuksiin kuitenkin osallistua. Ei Suvivirsi minua loukkaa, mutta koen sen vääryydeksi toisia uskontoja kohtaan. Ja kunhan kerroin mielipiteeni, johon minulla on oikeus. Nimetön, kerro vaikka sinä, mikä on peruste, että uskontoa tunnustavaa laulua pitää laulaa koulun yleisessä tilaisuudessa. Asiat ja aika muuttuvat aina. Perinteen ja kyyneleet silmiin sekä tunnetta mieleen tuovan laulun voi kai korvata kaikille sopivalle?

  • Nimetön

    Eiköhän apulaisoikeuskansleri joutaisi lomautetuksi, jos ei tuon isompia asioita ole pohdiskeltavana.
    Eiköhän koulu osaa itse päättää tuon verran asioistaan. Siks toisekseen yksi suvivirsi vuodessa ei ketään pahenna. Eihän sitä tarvitse laulaa, jos ei halua ja pumpulit korviin, jos ei halla kuunnella. Yksinkertaista.

    • Nimetön

      Juuri näin, kyllä joutaa lomautukselle, kun ei tuon parempaa tekemistä ole. Säästöjä valtiolle, kun niitä nyt kovasti tarvitaan.

  • Nimetön

    Luen juuri näitä kommentteja maahanmuuttajaystävälleni joka on muslimi ja niin arvattavaa oli että esiin nousee tämä maassa maan tavalla kortti. Hän haluaa omalta osaltaan todeta tähän niin että häntä Suvivirsi ei ole milloinkaan haitannut ja hän on ollut lapsiensa kevät ja joulujuhlissa jo neljänä vuonna ja päiväkodin joulukuvaelmassa yksi hänen lapsensa oli jopa Marian osassa. Turha sysätä syitä muun-uskoisille. Kyllä tämä typeryys tulee ihan kantaväestöltä.

    • Nimetön

      Niin on, ja millä perusteella sitten Tiernapojat saavat pitää yhden värillisen jäsenen ja kiertää laulamassa ”rasistista” ohjelmaansa?!:)

  • appa

    Oikeuksia ja velvollisuuksia. Toisten kunnioittamista. Suvaitsevaisuutta. Siinä eväitä paremaan maailmaan. Valitettavasti se merkitsee joskus myös luopumista omista etuuksista ja joustamista, luopumista. Puolin ja toisin. Edelleen olen sitä mieltä, että Suvivirsi ei sovi nykyaikaiseen kaikille tarkoitettuun tilaisuuteen. Suvivirttä laulettakoon seurakunnissa, joissa se on kaikille mieluista. Itse en haluaisi kuulla Koraaninkaan säkeitä akikille tarkoitetussa yhteisessä koulussa. Meidän kuuluu kristittyinä kunnoittaa myös toisia ja heidän uskoaan ja tunteitaan.

  • Nimetön

    Jo on kumma maa, tää isänmaa. Kaikki kielletään, jos Suvivirttä ei jostain syystä voi kuunnella, jääköön pois kevätjuhlasta. Siitähän koululaisille kesä alkaa. Sain aiemmin hyvän vastauksen, kirkkoonkuulumattomat ei kuuntele sitä. Itse en kuulu kirkkoon, mutta jos mulla olis vielä kouluikäisiä lapsia, tottakai menisivät kevätjuhlaan ja laulaisivat mukana.

  • Nimetön

    Suomalaiset aina ihannoivat muiden maiden perinteitä, juhlatapoja musiikkeineen, pukeutumista. Pidetään kiinni omistamme. Ja jos Suvivirsi on niin merkityksetön uskonnottomille, sitähän voi ihan pokkana istua kuuntelemassa. Tuskin siitä mittään tarttuvaa tautia kerkii….Kiire kesälomille kaikilla.

    • Nimetön

      Katsos kun uskonnoton kuitenkin uskoo sen verran, että epäilee. Siksi muiden uskonnollisuus häiritsee, kun se lisää omaa epävarmuutta ja ahdistusta. Suuri osa ateisteistakin suhtautuu omaan vakaumukseensa kuin uskontoon, siksi sitä pitää evankelioida turuilla ja toreilla, ja muut vakaumukset koetaan ateismiuskontoa loukkaaviksi. Ateismille ei ole tieteellistä pohjaa, eihän sellaista voi todistaa, jota ei ole. Jumalan olemattomuutta on samoin mahdotonta todistaa, kuten vielä olemassaoloakin. Silti siihen on oikeus uskoa tai ainakin olla väheksymättä uskovien vakaumusta. Sähkökin oli muinaiskansoille uskonnollinen ilmiö, salamat, staattinen sähkö ym. ilmiöt mainitakseni. Kun sähkö sitten tieteellisessä mielessä löydettiin ja siihen yhdistetyt teoriat todistettiin, Ukko ja Zeus menettivät jumaluutensa mutta itse ilmiö jäi.

  • Nimetön

    Jos kielletään niin mä hoilaan sit pihassa , ja lujaa. Yhtyä saa ken haluaa. Uskon että moni liittyy suvivirteen.

    • Nimetön

      Koskahan nämä vapaa-ajattelijat vaativat, että esim. pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai on ehdottomasti oltava koulupäiviä ja työpäiviä?

      • Nimetön

        ja lisäksi: Joulu loppiainen ja juhannus niille työ- ja koulupäiviksi + vappu, eikö sekin ole kiellettävä 🙂

  • näin on

    Ei saa vaan pitää! se kuuluu Suomen koulujen kevätjuhlaan. ja piste.

  • Nimetön

    Aamulehti kirjoittaa tänään uskonnon yhteisopetuksesta koska vähemmistöuskontoja opetetaan jatkossa vaan jos oppilaita on väh 10. Islamilaisen yhdyskunnan pääjehu ei tästä innostu eikä halua että oppilaat joutuvat kuulemaan muista uskonnoista kun islamista siis muslimit. Millais mahtais olla jos muuttasin johonkin muslimimaahan?? Siellähän olis rikos pelkästään muun uskonnon kannattaminen. Turha olis kuvitella että koulussa suomalaiskakarat saisi opetusta ev lut uskonnosta vaikka heitä olis 20. Ollaan me suomalaiset tyhmiä. 18.34 kirjoitti täyttä asiaa.

  • Nimetön

    uskonnottomilta pois palkalliset kristilliset arkipyhät ja oikeus olla kuuntelematta suvivirttä ja enkeli taivaata , mahtais siinä mieli muuttua ?!

  • Nimetön

    Huvittavinta koko asiassa on se, että sitä vaatii vapaa-ajattelijat. Missä niiden vapaus, jotka tykkäävät kyseisestä laulusta? ”Laulu se on ollut minun iltojeni ilo, ilo ihana kuin unennäky yöni”. Näin Repe Helismaa ja Tapsa Rautavaara oli esittäjä.

  • Jopas joo

    Minulla oli v.1972 luokkakaveri Jehovalainen. Hän ei osallistunut aamunavauksiin eikä uskonnon tunteihin, joululauluihin sen enempää kuin suvivirren lauluunkaan. Eikä siitä silloin tälläistä porua noussut kuin nyt. Hän vain yksinkertaisesti teki jotain muuta ja asia oli sillä selvä. Ei kukaan ihmetellyt sen enempää tai syrjinyt leikeistä pois.

    • Nimetön

      jooh. mulla oli luokkakaverina v. 1965 joku baptisti ymv., joka oli pois kaikki lauantait , koska se oli hänen sabattinsa. . kyllä meille mahtuu kaikki …….

Kommentointi ei ole käytössä.