Sastamalassa kääritään hihat taloustalkoisiin

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg luotaa tulevaisuutta talouden näkövinkkelistä. Hän ei ole tyytyväinen viime vuoden tulokseen, joka on 1,7 miljoonaa miinuksella. Lohtua ei suo edes se, että tilinpäätöksessä on puskurina vielä 17 miljoonan ylijäämä. Se tosin ei ole rahaa, vaan sen verran vähemmän on vuosien aikana otettu lainaa.
”Yritimme viime vuonna karsia kuluja, mutta emme onnistuneet. Toimintamenot kasvoivat 6,8 miljoonaa, joka tarkoittaa 5,3 prosenttia. Kaupunki ei kestä tulevina vuosina tällaisia kasvuprosentteja. Kuntien keskimääräinen menojen kasvu oli 2,7 prosenttia.”

Jo tänä vuonna yritetään tuottavuutta nostaa pienien purojen taktiikalla.
”Tässä koko henkilöstö on avainasemassa. He tietävät, kuinka omissa työpisteissä voidaan tuottavuutta ja taloudellisuutta parantaa”, toteaa Malmberg.
Kaupungilla on meneillään useita valmisteluita liittyen tuottavuuteen ja myös rakenteellisiin muutoksiin. Malmberg muistuttaa, että etenkin rakenteelliset muutokset ovat asioita, joihin luottamushenkilöitten pitää ottaa kantaa.
”Tälle vuodelle yritettiin saada aikaan jo joitakin rakenteellisia muutoksia. Kovin paljon ei saatu. Ensi vuonna on sitten varmaan joidenkin muutosten aika. Ja henkisesti pitää valmistautua siihen, että tulevana syksynä keskustellaan myös veroprosenteista.”

Lue lisää Alueviestistä 2.4.

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg tähdentää, että kaupunki ei kestä enää yli viiden prosentin vuosittaisia kasvulukuja.
Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg tähdentää, että kaupunki ei kestä enää yli viiden prosentin vuosittaisia kasvulukuja.

 

  • Nimetön

    Miksei sitten säästetä ??!! säästettävää täällä riittäis..

  • Nimetön

    kaupungilla on ihan liikaa väkee töissä suhteutettuna muihin kkaupunkeihin mutta se viiden vuoden suoja aikahan ei oo sastamalan syy

    • Nimetön

      Se on kuntaliitoksia ajaneen herran, joka on sastamalalainen, syy. Kaikki kuntaliitokset ovat tainneet lähteä Sastamalan aloitteesta vai kuinka ?

  • Nimetön

    Ylimääräiset lukiot kiinni kaupungin väki talkoovapaille niinkun Huittisissa.

  • Nimetön

    Ei valtuutetut uskalla säästää mistään kun pelkää ettei tuu enää valituksi uudestaan

  • Nimetön

    Uimahalli on aprillipila! Mutta lukioita on 2 liikaa ja yläasteita on 2 liikaa.

    • Nimetön

      Tietääkö kukaan paljonko lentopallohalli aiheuttaa kaupungille menoja. Kattavat vuokrat kaikki kulut?

    • Nimetön

      Mitenköhän kaikki oppilaat mahtuisivat Sylväälle? Vai mitä tarkoitat yhdellä yläkoululla? Entäs kaikki kuljetuskustannukset?

  • Kaikki keinot käyttöön

    Kaikki virkojen täyttöluvat jäihin! Henkilöstökuluja on saatava vähennettyä! Lukioratkaisu tehtävä pikaisesti. Myös yhteen yläasteeseen pitää mennä.
    Terveyspuolella johtamisjärjestelmä kuntoon, moniportaisuudesta pois. Kaikki ylimääräiset palaverit pois. Henkilöstön tehtäväkuvat joustaviksi eli pois ajattelusta ”ei kuulu mulle”!

    • Nimetön

      Hyvä. Olen täysin samaa mieltä nimimerkin ”Kaikki keinot käyttöön” kanssa,
      lisäksi jotain tarttis tehdä pikaisesti myös terveyspuolen yhteispäivystyksessä;
      neljän tunnin jonotus ON KOHTUUTONTA !

      • Nimetön

        Voi kun selviäsikin neljän tunnin odotuksella. Ennätys taitaa olla meidän perheessä 8 tuntia.

  • turhautunut

    Jospa terveydenhuollos lääkäritkin ois tarkkoja, ettei tehdä esim. labrakokeita kahteen kertaan, jonkun tutkimuksen alla, kun kokeiden ajankohta on väärä jatkotutkimuksen ajankohtaan nähden. Esim. CT- kuvaukseen menijällä pitää olla kahden viikon sisällä ennen tutkimusta otettu kreatiiniarvo mutta lääkäri määräsi ensin kreatiinikokeen tietämättä CT-kuvauksen ajankohdasta ja kun tutkimukseen ei pääse alle 2viikon, pitää tämä keratiinikoe tehdä uudestaan. Näitä esimerkkejä löytyy varmaan paljon. Jokainen turha labrakoe on turha menoerä. Myös potilaalle tulee turhia kuluja, kun labraan saattaa olla pitkä matka, kaikki ei asu kävelymatkan päässä labrasta.

  • Nimetön

    niin tosiaan, paljonko menee lentopallohalliin ja paljonko (turhaan) puukstaaviin? asukkaiden kuuluis tietää

  • Nimetön

    Veroprosenttia olis pitänyt nostaa jo viimeistään pari vuotta sitten! Sastamalan päättäjien täytyy uskaltaa päättää vaikeistakin asioista vaan eivät uskalla. Suurin osa populisteja ja haluavat vaan miellyttää äänestäjiään, sillä pelillä vaan talous ei korjaannu.

    • kun mikään ei riitä

      Vai pitäisi vielä veroprosenttia nostaa. Kyllä on kuule kukkua tuollainen puhe sillä täällä ei ole mitään annettavaa veronmaksajille vastineeksi. Kaikki kun ei fanita valepaa tai muita pelejä. Näivettynyt kylä jossa asiat ovat muutenkin rempallaan ja fiilis on se että kaikki on oman onnensa nojassa.
      Kyllä auraus kustannuksissa ainakin tuli rutosti säästöä että sen puoleen pitäisi kadut olla jo siivottu sepelipölystä. Kyllä moni veronmaksaja on valmis muuttamaan muualle jossa on palvelut vähän eri luokkaa ja niistä maksaakin jo mieluummin vaikka kosrkempaakin veroa mutta täällä kannattaa nyt olla ihan näistä maksajista jo tyytyväisiä eikä aina vain narista jos ei osata asioita hoitaa.

  • Nimetön

    Mielestäni olisi syytä pohtia yläkoulujen yhdistämistä. Periferian pikkukoulut saisi olla, mutta miten paljon oikeasti säästettäisiin jos Sarkia-lukio liitettäisiin Vammalan lukioon ja Äetsän yläkoulu Sylvääseen. Rohkeitä päätöksiä PITÄÄ tehdä!

  • Nimetön

    Kuntaliitokset ovat estäneet järkevän henkilökunnan mitoituksen. Paikallisen poliitikon valtapyrkimykset ovat menneet yleisen edun edelle.
    Henkilöstömenot ovat 80% Sastamalan kokonaismenoista. Toinen toistaan työllistävillä seminaareilla ei kuntalaisten tarpeita kohtuuhinnalla pystytä järjestämään.

  • nimetön

    Terveyskeskuksen osaston työvuorosuunniittelu mättää, päällekkäisyyttä sijaisten palkkaamisessa, varahenkilöstö ja esimiehet eivät ole yhteistyökykyisiä, ylitöitä esimiehillä, ja turhaan! …sijaisten palkkaus ei aina aiheellista. Tästä pienestä purosta voi aloittaa.

    • Nimetön

      Niinhän se on, että kun lusikalla on annettu ei voi kauhalla vaatia……..

  • Nimetön

    Lukiokoulutus SASKYn alle kokonaisuudessaan. Lahden reaalipolitiikka hoitaa kyllä talouden/ lukumäärän tasapainoon. Eikä ole kädet sidottuina vaalien alla, ennen eikä jälkeen. Sastamalan kaupunki omistaa 61% Saskystä muutenkin JA se on tämän päivän henki, että II asteen koulutus on samalla koulutuksenjärjestäjällä. Hopihopi, älkääkä väittäkö, ettei tätä ole kabineteissa jo kaavailtu.

  • Nimetön

    Vammalan lukio on HYVÄ! On sinne ennenkin tultu kiikkaa ja Punkalaiduntakin myöten… Se maksaa että jossain sarkiassa tai Mouhijärvellä on YLIPIENET oppilasmäärät!

  • Nimetön

    Taas kirjoittelevat sellaiset jotka eivät tiedä mistään mitään. Mouhijärven lukio on tuottanut enemmän kuin kuluttanut, seuraavana on Sarkialukio ja kalleimpana Vammalan lukio.

    Veronkorotus ei ole keino selviytyä taloudesta, pitää pystyä parempiin ratkaisuihin. Viime vuosina tehdyt järjettömät investoinnit rassaavat kaupungin taloutta vielä pitkään mm Hopunkallio, Servi ja Saskyn halli.

  • Nimetön

    Onkohan pakko pitää kahta uimahallia…..kun ei taida olla kävijöitä edes yhteen.

  • Nimetön

    suomi24.fi/paikkakunnat/sastamala ja keskustelu. Viime vuosina tehdyt järjettömät investoinnit rassaavat kaupungin taloutta vielä pitkään on juuri siellä mainittu.

  • Nimetön

    Kaupungin menot on sopeutettava kuluttajahintaindeksin mukaiseen kasvuun eli siihen, mitä yleisesti menot nousevat. Palkkojen ei pitäisi nyt nousta (20 e/kk), mutta kun koko ajan ns. ”harmonisoidaan” eli millä tahansa tekosyyllä hivutetaan päälliköiden palkkoja ylöspäin. Ja on kehitysjohtajaa, kolme lukiota, monta terveysasemaa, kaksi uimahallin rähjää, mutta ei yhtään kunnollista, tavallisen työntekijän yläpuolella monta päällikköä, tehdään rantasaunaa jne. Siis, kyllä rahaa vielä on!! Niin. Joku kysyi lentopallohallin kustannuksia. Joskus ne kerrottiin, kun tiukalle laitettiin, olevan kaikkineen noin 400.000 euroa/.

  • Nimetön

    Siis lentopallohallia vie vuodessa noin 400.000 e. Siinä on vuokria, pääoman korkoa ja lyhennystä ja muita kuluja mukana.

  • MITÄ?!

    Siis maksetaanko me yhä jotain lentopallohallia?! Me maksettiin sitä jo rakennettaessa jo 3,25 M ja nyt joka vuosi 20v:n ajan 400 000,-, hei haloo!

  • Nimetön

    Hopunkallio makso 11 M ja nyt maksetaan käyttökuluja miljoona vuodessa. Kehuttiin kuinka Servi tekee säästöjä, paljonko tuli? Luvut esille vaan.

  • Veronmaksaja

    Kaupunki on niin täynnä erilaisia sisäisiä liikelaitoksia, että niiden välisen byrokratian hoitamiseen haaskaantuu valtaisat määrät rahaa vuosittain. Ajatelkaapa vaikka tilakeskusta, joka omistaa kaupungin kiinteistöt. Alakoululla menee lamppu rikki. Sivistysyksikön palveluksessa oleva opettaja huomaa sen ja tekee tilauksen tilakeskukselle. Tilakeskus ottaa tilauksen vastaan ja työmaalle saapuu insinööri lampunvaihdolle. Kun työ tulee tehdyksi, on laskun aika. Tilakeskus laskuttaa tehdystä työstä ja lampusta sivistyskeskusta. Laskutus taas on ulkoistettu Sastamalan tukipalveluille, Satulle. Niinpä Tilakeskus tilaa laskutustyön Satulta ja Satu laskuttaa Tilakeskusta tehdystä työstä. Mahtaakohan Sivistysyksikön palveluksessa oleva opettaja saada laskuttaa Tilakeskusta havainnoidessaan Tilakeskuksen omistuksessa olevan kiinteistön lampun palamisen. Kyllä meillä täällä Sastamalassa on oikea ikiliikkuja. Ei tässä kenenkään tarvitse miettiä, miksi kaupungin rahat eivät riitä. Mielestäni veroja nostamalla ei aina voida ratkaista alijäämää. Vaan tällaisia hallintohimmeleitä pitää karsia. Hävettävää haaskausta!!

    • Nimetön

      Jouduinpa/pääsin yksityiselle puolelle lääkäriin nopeasti, kun oli pakko. Vertasin toimintaa tähän omaan Sotesiin . Siellä yksityisellä jokainen lääkäri, joka odotusaulassa ohi kulki kutsuen asiakkaitaan tervehti minuakin, samoin ohikulkevat hoitajat, joita sinänsä oli vähän. Asiakkaan kohtelu huippuluokkaa ja käyntimaksukin kohtuullinen saatuun apuun suhteutettuna? Sotesin yhdessä pisteessä kokemukseni vastaavasta tilanteesta (itse en potilaana ollut) oli ohikulkevat hoitajat ja lääkäritkin..ei katsettakaan ja edes nyökkäystä? Silti pidän julkista sektoria tarpeellisena, kaikilla kun ei ole mahdollisuutta mennä yksityiselle eri syistä! Sastamalassa on kovin raskas tuo hallintopuoli eli päälliköitä on varmasti liikaa. Nythän Tampereella kartoitettiin Aamulehdessä julkaistuna ns. päälliköiden määrä/yhdellä lähihoitajalla. Hurjaa luettavaa oli. On korkea aika katsoa peiliin, eikä aina voi vähentää tai kartoittaa vain perustason työntekijöiden määrää tai työpanosta kiristää tai sitten seurata jollakin menetelmällä. perustasolla tarkoitan siis perustasoa, kuten vaikka hoitajia ja laikkareita , opetustoimessa taas varmasti tehdään töitä ainakin siellä perusopetustasolla. Huittinen teki hyvän ratkaisun, yhdessä talkoisiin koko kunnan hlöstö ja niin on moni kunta tehnyt. Nyt sen uutisista päätellen tekee esim. Jyväskylä.

    • Nimetön

      Kävikö ihan insinööri vaihtamassa lampun. Kyllä vanhan ajan talonmiehet sentään oli jotain?

  • Nimetön

    Servi säästää jo siinä että Punkalaitumen vanhainkodilla laitoshuoltajat tekee entisen viiden päivän sijasta neljää päivää. Juoksee välillä Terveyskeskusta siivoamaan. Kaisankodin palveluasuntoja siivotaan torstaina ja perjantaina. Talossa riittää siivottavaa kaikille viidelle päivälle. Omat laitoshuoltajat (2) terveyskeskukseen ja Vanhainkodille 2, Kaisankodille 1 ja töitä viisipäivää viikossa. Siivous ja hoitopalveluista ei saa tinkiä. Vaikkei Kaisankodilla asukkaiden huoneita siivota joka päivä ehtii siinä hoitamaa yleisiä tiloja ja ikkunan ym puhdistustöitä välillä sekä seurustelemaan ja viemään vanhuksia ulos. Mutta kun pari siivoojaa saa mennä koko ajan tukka putkella. Lakisääteiset tauotkin tarvitsisi pitää. Kuka kestää tätä vauhtia? Ilmankos SERVILLÄ on vaikeus saada laitoshuoltajia töihin.

  • Aivan aivan

    Nyt yritetään OPTEAMIN kautta saada laitoshuoltajia. Sama paska eri paketissa.
    EN MÄ VOI SULLE TÄSSÄ LAIKKARIKSI MUUTTUA.

  • Vatsatautia odotellaan.

    Kävin tässä Maanantaina Hopunkalliolla ruokailemassa.
    Wc:ssä käydessäni havaitsin että KÄSIDESITKIN oli poistettu ,kävin yleiset wc:t lävitse jos niistä jostain olisi pullo löytynyt. Eipä näkynyt.
    Säästöä sekin kun talossa oli ollut vatsatautia pidemmän aikaa.

    • ....

      se on nykyään yleinen käytäntö että käsidesejä ei enää ole julkisissa paikoissa

      • Nimetön

        Alkoholistit kävisi juomassa ne käsidesit…. Pese kädet vedellä ja saippualla ja kuivaa hyvin. Se riittää.

  • Nimetön

    itte pirukaan ei ota selvää noista kaupungin liikelaitoksista, taitaa olla aikamoisia rahareikiä

  • Suomalainen

    Just niitä, verovaroin sponsoroituja liikelaitoksia. Jäätävin esimerkki oli viimevuotinen hanke siirtää kaikki kaupungin valaisinpylväät uuden, perustettavan liikelaitoksen alle. Tämä ´yritys´ olisi ostanut kaupungin katuvalot ja kaupunki olisi ostanut siltä valaisinpalvelut. Onneksi järki kuitenkin voitti ja pitäydyttiin vanhassa.

  • Nimetön

    Se täytyy Malmbergista sanoa että seminaaripäivät ovat huomattavasti vähentyneet Malmbergin tulon jälkeen! Ainoita taitaa olla se perhekeskusseminaari joka liittyy Sallin väitökseen, siihen on pidetty seminaari jossa oli paikalla lähes sata kaupungin työntekijää useamman tunnin sekä muutama luottamushenkilö. Työntekijät tietty palkalla, luottamushenkilöt ilman korvausta.

  • Nimetön

    Talous olisi varmasti paremmassa tilassa jos entinen kaupunginjohtaja Pulli olisi toimessa,hän hoiti johtotehtävät kunnolla eikä ollut näin leväperäinen kun tätä nykyä ollaan!

Kommentointi ei ole käytössä.