Kauvatsan viemäriä kehoteltaneen eteenpäin

Kokemäellä Kauvatsan jätevesiviemäri on nytkähtämässä eteenpäin kehotuksen kautta.

Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma laadittiin vuonna 2007, mutta hanketta ei tuolloin jatkettu. Viime vuonna Kauvatsalla järjestettiin viemärin rakentamisesta infotilaisuuksia ja tiedusteltiin liittymishalukkuutta. Liittyjiä olisi vaadittu vähintään 150, mutta sitoutuneita ilmoittautui vain noin puolet. Kokemäen Vesihuolto ei ole aikonut hanketta toteuttaa näin pienellä liittyjien määrällä.

Vesihuoltolain mukaan kunnan kuitenkin tulee huolehtia siitä, että tarvittaviin toimenpiteisiin vesihuollon järjestämiseksi ryhdytään. Kaupunginjohtaja Markus Ojakoski ehdottaa maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että se päättää kehottaa vesihuoltoyhtiötä aloittamaan tarvittavat toimenpiteet Kauvatsan alueen jätevesiviemäröinnin rakentamiseksi.

Runkolinjan rakentamiskustannuksiksi arvioidaan noin 1,5 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Kokemäen kaupunki avustavat hanketta.

Poimintoja