Mirja Mäntysaari ja virkkuukoukku ovat erottamaton parivaljakko

Huittislainen käsityötaituri Mirja Mäntysaari tarttui virkkuukoukkuun ensimmäisen kerran 7-vuotiaana. Sen jälkeen naisen käsissä on syntynyt tyynyjä, peitteitä, vaatteita, kukkasia, patalappuja ja lukematon määrä koriste-esineitä. Mieluiten Mirja valmistaa erilaisia eläinhahmoja.
”Lelujen virkkaaminen alkoi siitä, kun vanhempi poikani syntyi. Sieltä kaupan leluhyllyltä se ajatus tuli, kun pojan kanssa ihailimme pehmohahmoja”, Mirja muistelee.
Jokaisen eläimen taustalla on tarina. Viimeisimpänä kokoelmaa tulivat täydentämään lunnit.
”Näin lehdessä kuvan Punkalaitumelta löydetystä lunnista. Siltä istumalta soitin ystävälleni Arjalle, että hän tuo kaupasta mustaa ja valkoista lankaa.”
Nyt lintuja on jo kaksin kappalein.

Lue lisää Alueviestistä 16.4.

Viimeisimpänä Mirja virkkasi lunnin. Idean hän keksi Punkalaitumella löytyneestä linnusta.
Viimeisimpänä Mirja virkkasi lunnin. Idean hän keksi Punkalaitumelta löytyneestä linnusta. Koska Punkalaitumella lunni löytyi maantieltä, päätti Mirja virkata myös pätkän sitä linnulle alustaksi.
Mirja on virkannut niin tuttuja kotieläimiä kuin vieraampia viidakon asukkaitakin.
Mirja on virkannut niin tuttuja kotieläimiä kuin vieraampia viidakon asukkaitakin.

 

Myös muumit ovat päässet Mirjan kokoelmaan.
Myös muumit ovat päässet Mirjan kokoelmaan.

 

Mirjan koti on täynnä käsityötaiturin taidonnäytteitä.
Mirjan koti on täynnä käsityötaiturin taidonnäytteitä.
Kukkasia Mirja on ehtinyt virkata kymmenittäin.
Kukkasia Mirja on ehtinyt virkata kymmenittäin.
Kaikkien Mirjan virkkaamien eläinten taustalla on tarina.
Jokaisen Mirjan virkkaaman eläimen taustalla on tarina.
Mirja Mäntysaari ei virkkaa eläinhahmoja mallista, vaan taito on suoraan hyppysissä.
Mirja Mäntysaari ei virkkaa eläinhahmoja mallista, vaan taito tulee suoraan hyppysissä.
Enkelit Mirja pitää esillä vuoden ympäri.
Enkelit Mirja pitää esillä vuoden ympäri.
Kun Mirja ei virkkaa, puikoissa syntyvät usein pienet tossut tytölle tai pojalle.
Kun Mirja ei virkkaa, puikoissa syntyvät usein pienet tossut tytölle tai pojalle.

 

Poimintoja

  • Nimetön

    Ihan liikutuksen kyynel tuli silmään kauniita virkkuutöitä katsoessa.Olette taitava käsistänne!

  • mirja-tädille

    Kauniita virkkuu-töitä ja olen myös saanut lahjaksi mirja-tädiltäni virkatun kuikan ! Raili toivottaa Hyvää Pääsiäistä

  • Nimetön

    Kyllä ihan harmittaa, että kansakouluaikainen opettaja pilasi ivallaan hyvän virkkaajan minussa! Ei ne pitsit kelvanneet.. Minä ja virkinkoukku ollaan oltu ikuisessa asumuserossa siitä pitäen. Mirjaa ja hänen töitään ihailen ja toivon hyvää jatkoa hänelle! Tuohan on taidetta jos mikä.

Kommentointi ei ole käytössä.