Sastamalassa yli kymmenen arvokasta lintualuetta

Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin. On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.  (Eino Leino)
Laulujoutsenia.

Selvitys Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaista lintualueista on valmistunut vapaaehtoisvoimin.

Sastamalasta alueita on nimetty yhteensä yksitoista. Muutonaikaisia kerääntymäalueita ovat Koivuniemenjärvi, Liekovesi-Vaunusuo, Villilä ja Vatajan Vankimus. Pesimäalueita ovat Ekojärvi, Vanhankirkonlahti, Karkun Nohkuanlahti, Suodenniemen Jättijärvi, Kiimajärvi ja Rautavesi Heinisaaresta Sastamalan Pyhän Marian kirkolle. Kuorsumaanjärvi kuuluu sekä muutonaikaisiin kerääntymäalueisiin että pesimäalueisiin.

Hankkeen toteutti vapaaehtoisvoimin Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys. ”Projekti auttoi löytämään aivan uusia arvokkaita lintualueita, joista ei ollut tietoa aiemmin”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin.

Yhteensä MAALI-hankkeessa tunnistettiin 75 arvokasta lintualuetta Pirkanmaalta. Projekti kuuluu BirdLife Suomen organisoimaan valtakunnalliseen hankkeeseen, jossa maakunnallisesti tärkeät lintualueet pyritään nimeämään koko maassa.

Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys: Pirkanmaan tärkeät lintualueet – loppuraportti MAALI-hankkeesta (PDF-tiedosto)

  • Nimetön

    On se hyvä, että ainakin linnut pitävät Sastamalaa hyvänä ja turvallisena paikkana.

Kommentointi ei ole käytössä.