Pehulassa uhkaava tulipalo kerrostalohuoneistossa

Tulipalo Pehulassa
Varhain keskiviikkona pistävä savunhaju ja sammutusveden rippeet muistuttivat yön tulipalosta. Kuva: Samuli Kinnari.

Keskiviikon vastaisena yönä Sastamalan Pehulassa Päätiellä Osuuspankin yhteydessä olevassa pienkerrostalossa oli uhkaava tulipalo.

Puoli yhden aikaan alakerran asunnossa syttyi jääkaappi palamaan. ”Asunnossa oli kaksi ihmistä, jotka olivat yrittäneet pienellä vesimäärällä sammuttaa paloa”, kertoo päivystävä palomestari Teemu Turtonen. Kun sammutus ei onnistunut, asukkaat poistuivat ja soittivat hätänumeroon.

Asunnon ovi oli jäänyt auki, minkä vuoksi savua pääsi rappuun. Palon syttyessä viidestä asunnosta yksi oli tyhjillään. Asunnoissa oli yhteensä kuusi henkilöä.

Pelastuslaitos sai varsinaisen tulipalon rajattua asuntoon, jossa se syttyi. Keittiö kärsi palovahinkoja ja koko asunto oli täynnä savua. Myös vesivahinkoja tuli, mutta ei merkittävästi. Savua pääsi kulkeutumaan ympäri taloa jonkin verran.

Kahden asunnon asukkaat kuljetettiin jatkohoitoon tarkastettavaksi. Heillä ei ole hengenvaaraa.

Palaneeseen asuntoon asukkaat eivät voineet palata. Yläpuolella oleva asunto kärsi myös sen verran, että asukkaat eivät päässeet yöllä kotiin. Kahteen asuntoon asukkaat saattoivat jäädä.

Kylmälaitteiden takuset kannattaa imuroida

Kuuman sään vuoksi kylmälaitteet ovat nyt kovilla. ”Niiden taakse kannattaisi joskus kurkata ja näyttää imuriakin”, neuvoo päivystävä palomestari Teemu Turtonen.

Tulipalo Pehulassa
Jääkaappi syttyi pankkikonttorin takana olevan pienkerrostalon alakerran asunnossa. Kuva: Samuli Kinnari.