Tähdenlennot ilahduttavat elokuussa

Perseidi
Perseidi vuodelta 2013. Kuva: Emma Herranen.

Elokuun pimeät ja usein lämpimät yöt otollista aikaa tähdenlentojen bongaamiseen.

Perseidit kuuluu yleensä vuoden runsaimpiin tähdenlentoparviin. Parhaimmillaan tähdenlentoja voi näkyä 20-30 tunnissa. Se on kuitenkin alle puolet tavanomaisesta, sillä nyt kirkas kuu haittaa niiden näkymistä.

Keskiviikkona aamukolmen ja -kuuden välillä on perseidien aktiivisin vaihe. Katse kannattaa suunnata taivaalle koillisen ja idän välille. Sisämaassakin saattaa näkyä myös elosalamoita, sillä rannikon läheisyyteen on ennustettu yöukkosia. Ainakin Sastamalan Keikyässä saattoi puolenyön jälkeen ihailla sekä tähdenlentoja että välkkyviä pilvimuodostelmia.

Meteoriparvista parhaillaan aktiivisina ovat myös eteläiset delta-akvaridit 23. ja kappa-cygnidit 25. elokuuta saakka. Ne ovat kuitenkin paljon perseidejä vaatimattomampia. Ensiksi mainittujen aktiivisuusmaksimi oli jo heinäkuun lopulla, mutta muutamia meteoreja kummastakin voi yön kuluessa havaita.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa muistuttaa, että periaatteessa minä tahansa yönä voi nähdä satunnaisia tähdenlentoja, jotka eivät kuulu mihinkään parveen.