K-supermarket Lautturissa harjannostajaiset – Kauppa avataan joulumarkkinoille

Lautturin laajennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Täysin uudistettu ruokakauppa avaa ovensa joulumarkkinoille.
Lautturin laajennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Täysin uudistettu ruokakauppa avaa ovensa joulumarkkinoille.

 

K-supermarket Lautturin mittavat laajennustyöt Huittisissa ovat edenneet aikataulussa, ja tänään perjantaina kaupan työmaalla vietettiin harjannostajaisia. Laajennettu ja täysin uudistettu ruokakauppa avataan joulumarkkinoille. Kokonaisuudessaan laajennettu liikerakennus otetaan käyttöön vuodenvaihteen jälkeen, kun apteekki avaa ovensa. Alko jatkaa toimintaansa nykyisissä liiketiloissa. Palvelukokonaisuutta täydentävät asiamiesposti ja Veikkaus-palvelut.

Vaikka kaupan alalla uutiset ovat viime aikoina olleet mollivoittoisia, kehui Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen tilaisuudessa Huittisten imua. ”Täällä töitä riittää ja ihmisillä on ostovoimaa. Uskon, että Huittisten kaupallinen vetovoima tulee kasvamaan entisestään, kun Lautturin laajennus on valmis.” Setänen on Keikyästä kotoisin, joten hän myönsi Huittisten kehittämisen olevan itselleen sydämen asia.

Lautturin kauppiaana keväällä aloittanut Jaakko Kauppinen muistutti käynnissä olevan remontin olevan niin mittava, että käytännössä koko kauppa rakennetaan alusta asti uudestaan. ”Remontin jälkeen asiakas saa saman katon alta melkein kaikki tarvitsemansa palvelut. Uskon, että asiakkaat tervehtivät tätä muutosta ilolla.” Kauppisen mukaan remontin myötä valikoima kasvaa kaikilla osa-alueilla. ”Tulemme panostamaan vahvasti tuoretuotteisiin. Tavoite on tarjota huittislaisille paikkakunnan monipuolisin ja herkullisin ostospaikka.”

Tilaisuudessa puhuivat myös kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa sekä rakennuttajaa edustanut Petri Saarimaa Huittisten Ryhmärakentajat Oy:stä. He muistuttivat puheissaan kitkattomasta yhteishengestä, joka kaupungissa niin hallinnon, asukkaiden kuin rakentajienkin välillä vallitsee. ”Huittisista ei ammattivalittamisen kulttuuria löydy”, tiivisti ajatuksen Jyrki Peltomaa.

K-supermarket Lautturin pääurakoitsijana toimii Ryhmärakentajat Oy ja pääsuunnittelijana Arkkitehti Oy Asmala.

Lue lisää Alueviestistä ensi keskiviikkona.

Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen kehui Huittisten imua.
Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen kehui Huittisten imua.

 

Kauppias Jaakko Kauppinen kertoi, että Lautturin tavoite on tarjota huittislaisille paikkakunnan herkullisin ostopaikka.
Kauppias Jaakko Kauppinen kertoi, että Lautturin tavoite on tarjota huittislaisille paikkakunnan herkullisin ostopaikka. Taustalla tilaisuuden juontanut Heikki Hilander.

 

K-supermarket Lautturin harjannostajaisia vietettiin uututtaan kiiltävissä tiloissa tänään perjantaina.
K-supermarket Lautturin harjannostajaisia vietettiin uututtaan kiiltävissä tiloissa tänään perjantaina.

 

Poimintoja

    • Nimetön

      Ei niin kun joku aina valittaa oli mikä tahansa uusi rakennus tulossa.

  • Nimetön

    Vammalassa ei tarvita uusia kauppoja, kun niin moni aina kirjoittaa näillä palstoilla, että palvelut ovat riittävät, eikä Vammalasta muualle tarvitse lähteä ostoksille. Silloin pavelut ovat hyvät eikä lisää tarvita.

  • Nimetön

    Voi, voi millähän keinolla saataisiin Kulonpää, Villo, Laaksonen ja Nummi muuttamaan Huittisiin. Siellähän yhteisesti sovitut asiat ja suunnitelmat etenevät asianmukaisesti eteenpäin.

  • Nimetön

    Miksiköhän ei Vammalaan saisi kauppoja perustaa. Omalla rahallaanhan ne niitä näyttävät tekevän. Eikös se Tokmanni ja Lidlikin ole vaan ihan tarpeeseen tulleet. Mukavahan niissäkin on ostoksilla käydä. Eikä se Turkinpippurikaan ole lainkaan hassumpi ruokapaikka. Ihmettelen, kun nuo ammattivalittajat eivät ole jo tuominneet Siwan remonttia tarpeettomana.

Kommentointi ei ole käytössä.