Muista hyvät metsästystavat sorsastuskaudella

BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto muistuttavat sorsastuskauden alkaessa hyvistä metsästystavoista.

Ammuttava lintu on aina tunnistettava varmasti ennen laukausta. Ampumamatka on pidettävä riittävän lyhyenä, mikä haulikolla metsästettäessä tarkoittaa alle 30 metriä. Noutavan koiran käyttö metsästäjän apuna on ehdottoman suositeltavaa.

Järjestöt toivovat, että vesilintujen metsästys kohdistettaisiin ensisijaisesti runsaslukuisiin ja kannankehitykseltään vakaisiin lajeihin. Vesilintulaskentojen tulosten mukaan esimerkiksi sinisorsa- ja tavikannat runsastuivat tänä vuonna noin kolmanneksella. Sen sijaan monet harvalukuiset lajit jatkoivat taantumistaan.

Sorsalintujen metsästys alkaa keskiviikkona kello 12.

Poimintoja

  • Nimetön

    Näin ainoastaan kameralla laukovan ”linnustajan” mielestä ei tunnu olevan liikaa sorsia ja taveja,(hyviä ruokalintuja), vaikka kannat olisivatkin lisääntyneet hyvin. Ei niitä sentään istu tuhansittain vanerin altaan puilla kuten lokkeja, eivätkä ne täytä suurina parvina taivasta ja peltoja, kuten naakat. Niille pitäisi saada metsästysaika myös.

  • Nimetön

    Sorsat ovat kauniita,ei ne tee kellekkään pahaa,ei niitä tartte ampua ahneuksissaan!

Kommentointi ei ole käytössä.