Kuolonkolari Kiikoisissa

Sastamalan Kiikoisissa kantatiellä 44 sattui henkilöauton ja kuorma-auton yhteenajo maanantaina iltapäivällä hieman ennen puolta viittä.

Henkilöautoa ajanut noin 65-vuotias nainen menehtyi vammoihinsa. Noin 45-vuotias kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut.

Kuorma-auto ajoi Lavian suuntaan ja henkilöauto kohti Kiikoista. Ajoneuvot törmäsivät noin kaksi kilometriä valtatien 11 risteyksestä Lavian suuntaan. Jäljistä päätellen törmäys on tapahtunut kuorma-auton ajokaistalla. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Kantatie 44 oli onnettomuuden vuoksi useita tunteja poikki ja liikenne jouduttiin ohjaamaan kiertotielle.

Autoissa ei kuljettajien lisäksi ollut muita.

Kommentointi ei ole käytössä.