Citymarket Sastamala – Auki joulumarkkinoille 2016

Sastamalan Citymarket on piirretty suurin piirtein Nokian Citymarketin kokoiseksi. Kuva: Arsatek.
Sastamalan Citymarket on piirretty suurin piirtein Nokian Citymarketin kokoiseksi. Kuva: Arsatek.

”Jos lupaprosessit ja muut asiat menevät nappiin, Citymarket Sastamala avaa ovensa joulumarkkinoille 2016”, kertoo Keskon Pirkanmaan aluejohtaja Jari Alanen.

Hän arvelee, että rakennustyöt Roismalan risteyksellä voivat alkaa noin vuoden päästä, sillä rakennusaikataulun on hahmoteltu tarvitsevan vuoden päivät.

Yhtään varsinaista sopimusta kauppakeskuksesta kiinnostuneiden yrittäjien kanssa ei toistaiseksi ole tehty.

”Tämän syksyn aikana lähtee käyntiin tarkempi tilojen suunnittelu, eli minkälaisia ja minkä kokoisia liikehuoneistoja yrittäjät tarvitsevat ja haluavat.”

Alanen kuvailee, että yleiseen valtakunnalliseen taloudelliseen tilanteeseen nähden kontakteja on tullut sekä paikallisilta yrittäjiltä että liikeketjuilta hyvin. Hankkeen toteutuessa Sastamalaan syntyy Pirkanmaan kahdeksas Citymarket.

 

Poimintoja

  • Nimetön

    Ei kun kestovalittajat toimeen. Tervetuloa Citymarket. Kauan on odotettukin. jesssss

  • toiveikas ....

    Paljon on valunut euroja naapurikuntiin ( Huittinen , Nokia — ja tietysti Tampere ) kun valittajat pääsivät valloilleen muutama vuosi sitten … ihanaa jos nyt saatais Cittari tänne …. onnea matkaan ….

    • Nimetön

      Luuletko tosissasi, että joku Citymarket lopettaa sastamalalaisten Tampereella ja Nokialla asioimisen? Kaikki palvelut siirtyvät vähitellen Tampereelle ja etenkin nyt, kun Citymarket nousee Roismalan risteykseen, palvelut loppuvat keskustasta. Tälläkin hetkellä surettaa ajaa keskustan läpi, kun katselee tyhjiä liiketiloja. Citymarket ei ole hintaluokaltaan yhtään halvempi kuin K-Supermarket, mutta ruokavalikoima on laajempi, urheilu-ja harrastusvälineitä, koti- ja sisustustarvikkeita ja elektroniikkaa. Kaikkea, mitä me vammalaiset olemme saaneet jo pitkän aikaa omasta kylästämme. Ainoa ongelma, miksi Vammalasta lähdetään ostoksille Tampereelle, on hintaluokka. Citymarket on hintaluokaltaa todella kallis, joten pihit vammalaiset jatkavat edelleen asiointiaan Tampereella, kuten tähänkin asti. Mikään ei siis muutu, paitsi keskusta saadaan tapettua. Palvelut siirtyvät vähitellen isoihin kaupunkeihin, kuten Tampereelle, emmekä me voi sille mitään. Sastamalan rooli tulee olemaan tulevaisuudessa turvallinen asuinympäristö Tampereella työskenteleville lapsiperheille, eikä mikään kehityskeskus.

      • hintatietoinen

        eihän tämä citymarket mikään ongelma ole. eikä keskustan kaupat mihinkään kuole kunhan pitävät hintatasonsa halvempana. jos edelleen kuvitellaan että asiakkaat eivät osaa hintoja / tavaroita vertailla esim. netissä, niin turha luulo. jopa se korpikuusen luona asusteleva mummo osaa jo nettiä käyttää.

  • Nimetön

    Eläköön kehitys ! vihdoinkin jotain hyvää. Erikoisliikkeet nyt esille.
    ABC-mallinen ruokaravintola siihen niin johan lähtee kansa liikkeelle.
    nimimerkki valmis maksamaan palvelusta.

    • Nimetön

      no tuskin nyt abc, joka kuuluu s-ketjuun toisin kun cittari k-ketjuun

    • ABC on sontaa

      Kukaan muu ei syö ABC moskaa, kuin sellainen joka on makuaistinsa tuhonnut viinalla. Kerta kaikkiaan sitä moskaa ei pysty syömää, kuuluu samaan sontatasoon kuin hese. Onneksi Burger King laajentaa Suomessa.

      • Nimetön

        Oletko tietoinen, että ei se ABC- ruoka ole välttämättä kaikissa ABC-myymälöissä sontaa…Se riippuu hyvinkin pitkälti siitä millaiset työntekijät siellä on!

      • Nimetön

        Tuskin se sinun äitisi lämmittämä eilinen makaronilaatikko sen parempaa on. Alkoholista sinä et alaikäisenä saisi tietää mitään vielä moneen vuoteen. Tuo Burger King -kaipuusi kertoo kaiken yksipuolisesta maustasi: ketsuppi on paras ruoka.

  • Nimetön

    Vasurivalittajat herätys nyt, löytyisikö joku valittamisen aihe vielä.

    Voi vaikka tulla joitain työpaikkoja paikkakunnalle.

    • Tätsä

      Eivät liito-oravat aukeella pellolle viihdy, kun ne haluavat liidellä puusta puuhun.

  • Nimetön

    No ei se silloin vielä tuu, eikös joku valitusvaihe ole vielä kesken jossain oikeusasteella.

  • Nimetön

    Ei täällä mitään tarvita, sinnehän menee vain veronmaksajien rahat ja milläs sitten ylläpidetään muita kaupungin juttuja.

  • Nimetön

    No ei ainakaan yhtäsurkeaa ruokapaikkaa, kuin ABC. Niissä on laatu unohtunut.

    • Nimetön

      Kyllä se kotiruoan aina voittaa. Meillä ei olla hienostelevia nirppanokkia.

      • Nimetön

        Jos joku ABC tms. voittaa kotiruoan, niin silloin vasta ollaankin hienostelevia nirppanokkia…

      • Nimetön

        Joo mutta kun niistä aabeeceen sapuskoista menee maha kuralle,ehtoolla viimestää paska lentää ku varpusparvi..ei siinä auta nirppanokkasuus et ei sie syömäs käy.

      • Nimetön

        Kaiken maailman valittajia… Oliskohan sun mahassas jotakin vikaa vai syötkö aina viiden edestä kun käyt siellä syömässä…? Mulle ja mun kaveriporukalle on abc:n ruoka aina maittanut ja aina siellä on tupa täynnään porukkaa, muitakin syöjiä -että näyttää maittavan muillekin! Jotakin kateellista kirjoittelua tuommoinen…

  • Nimetön

    No siinä Heinon Jussille vinkki. Varaamaan äkkiä kotiruokapaikka tulevasta cittarista.

  • Nimetön

    Eiköhän nää ….vakituiset valittajat taas löydä jotain valitettavaa… tuleeko tästä totta vai käykö niinkuin uimahallin?? Mutta hyvä olis et tää tulis tänne ja noi vakiruikuttajat vois sitten vaikka majoittautua siihen kulmille

  • johan pomppas asuntojen hinnat

    Ainakin Lidlin läheisyydessä…onnea hankkeelle….

  • typy

    Juu,valittajat heti asialle. Muualta muuttaneena en oikein ymmärrä tätä tyrvääläistä vastustamista joka on ollut kaupungin kehityksen jarruna. Niin ja Ely-keskus..Cittaria odotellessa..

  • Nimetön

    Cittariin tulevat liikkeet ja työpaikat vievät ne keskustasta. Erikoisliikkeiden (niiden vähien) kohtalo harmittaa. Ja Cittariako turistit ajavat Roismalaan keskustasta katsomaan?? Keskustan tyhjien liikehuoneistojen ankeat ikkunat eivät paljon silmää ilahduta…Taitaa olla tarkoituskin jättää keskustan liiketontit gryndereiden rahastusmaaksi.

  • Nimetön

    Sastamalan keskusta ei ole kaupallisesti kehittynyt nyt, vaikka City-marketia ei ole ollutkaan. Rahat ovat jo virranneet naapuriin. City-market turvaa alueen kaupallisen vetovoiman. Keskustan vetovoimaa lisäämään tarvitaan uimahalli. Siitäkin huolimatta, vaikka se maksaa. Ihmettelen kaupungin keskustan yrittäjien passiivisuutta uimahalliasiassa. Tarvitaan yrittäjien yhteinen painostusliike kaupungin ja poliitikkojen suuntaan. Potkikaa niitä poliitikkojuntteja persuksiin. Voi joku pöljä tulla järkiinsä.

  • visionärhi

    Sittareita ja abc – asemia on jo soomi pullollaan, ei yhtään lisää tarvita.
    Tässä mainio paikka Vammalan omalle uimahallille / monitoimihallille.
    Uimahalli uintiratoineen ( SM tasoinen ) kylpylä, hyppytorni, kuntosali/liikuntakeskus
    keilahalli, pelisali. Tilaa erilaisille oheispalveluille , mitä RUNSAS ja MONIPUOLINEN
    palvelu synnyttää.

  • Nimetön

    Sastamalan keskusta ei ole kaupallisesti ehkä uskaltanut kehittyä ”tulossa olevaa” Cittaria silmälläpitäen. Keskustan vetovoimaa silmälläpitäen uimahalliin olisi ajettu vaikka Roismalaan. Jos Cittari turvaa alueellisen vetovoiman, se myös luultavasti tappaa keskustan liikkeistä muutaman. Ja keskustaanhan jää sitten runsaasti rakennettavia tontteja….

  • Maksava asikas

    Tavitaanko tälläisiä uusia Cittari-linnoja jotka maksavat hyvin paljon?? Mielestäni tultaisiin vanhoillakin liiketiloilla toimeen kun vähän niitä uudistettaisiin. MUISTAKAA ETTÄ ASIAKKAAT MAKSAVAT NÄMÄ KAIKKI KULUT HINNOISSA VIIME KÄDESSÄ.

  • Nimetön

    Vuosi 2013, yksi käynti Vammalan rautiassa ja pieleen meni sekin. Vuosi 2014 tähän mennessä yksi käynti Vammalassa ja toista ei tule. Se ei ole mikään, siellä ei ole mitään ja sinne ei tule mitään, minkä takia sinne kannattaisi mennä ja asioida.

  • Nimetön

    Melkoisella riskillä lähtee Keskokin hankkeeseen paikkakunnalle, joka on muuttotappioaluetta. Olen Cittarissa Nokialla asioinut paljonkin, mutta ruokaostosten lisäksi ei juuri muuta ole kassiin kertynyt. Kaikki kodinkoneet ja elektroniikan olen ostanut paikallisesta liikkeestä tai sitten netistä. Turha kauppa koko hanke. Ja epäilen, ettei edes toteudu tuohon mennessä.

  • Nimetön

    City-marketiin tulevat erikoisliikkeet tuovat asukkaita paikkakunnan ulkopuolelta ja estävät paikkakunnan asukkaiden eurojen virtaamista Nokialle, Huittisiin ja Tampereelle. Kaupungin keskustaa se ei enää ime tyhjäksi, koska se on jo tyhjentynyt monista kaupoista. Keskustaan rakennetaan nyt paljon ja sinne tulee uusia asukkaita. Siellä on ostovoimaa ja myös omanlaisia kauppoja tarvitaan. Sinne tarvitaan myös uimahalli lisäämään ihmisten hakeutumista Sastamalan keskustaan. Paikkakunnan yrittäjät vaan eivät halua miettiä keskustan elävöittämistä uimahallin tai minkään muunkaan avulla. Valitkaa nyt joku hoitamaan tätä asiaa!!!

    • Nimetön

      No kuule, onkohan tuo totta ollenkaan , tuleeko muilta paikkakunnilta Vammalan cittariin kukaan ostoksille?. Voi sitä lähteä Tampereellekin kauppaan , ei se niin kummonen ole tuo Vammalan keskusta tai Sastamala yleensä. Ihan sinne ihminen menee ostoksille, minne haluaa, eikä ajattele aina oman paikkakunnan liikkeitä lainkaan. Noilta ja näiltä Sastamalan syrjäkyliltä kun katsokaas on pieni matka ajalla Tampereelle suoraan kolmostietä ja siellä Tampereella on vielä kulttuuria ym. (ps. ei riitä meikäläiselle Tyrvää Show, vaikka hyvä olisikin ja on varmaan ollut), jota ihan mielellään menee katselemaan ja kuuntelemaan. Onneksi on vapaus mennä ihan minne haluaa, vaan enpä tuota tiedä sitten kun vanhaksi elää, jos elää..silloin Sastamalassa pistetään ihminen minne vaan niin kuin muuallakin Suomessa! No aikansa kutakin, mutta ihmisen pitää olla avarakatseinen eikä aina ajatella jotain Vammalan uimahalliakaan, vaikka ei kai senkään ajatteleminen pahasta ole? Aika vääntöä on tämäkin some-kanava, eikö vaan?

      • kyllä ne tulee

        Alma media siirtää Tyrvään sanomien konttorin Superille se kun jää tyhjäksi kun uusi kauppa valmistuu ja vanha lyödään maan tasalle uuden tieltään

  • Nimetön

    Hei Mikko Alatalo. Sinä haluat kehittää paikkakunnan tie- ja liikenneasioita. Ryhdy ajamaan Sastamalan uimahalliasiaa. Saat ääniä. Nykyinen paikkakunnan kansanedustaja ei välitä asiasta hiukkaakaan. Taitaa olla liian varma jatkopaikastaan.

  • Nimetön

    Jos kerran keskustassa se ostovoima on, kauppojen pitää olla myös siellä, eikä missään ”Kierunperällä”…

  • Nimetön

    Sastamalassa ollaan pikkuisen myöhässä. Muissa kaupungeissa peltomarketit ovat siirtymässä keskustoihin, missä ostajatkin ovat.
    Olen hiljakkoin muuttanut Vammalaan ja jos keskustan palvelut heikkenevät, muutan pois. Se on niin yksinkertaista.

  • Nimetön

    Vammala taitaa saada Suomen ensimmäisen venäläistyylisen Citymarketin eli ruokakaupan kun eilisiä uutisia lueskeli.

Kommentointi ei ole käytössä.