Lahtinen uudistaisi kirjastoverkkoa

Sastamalassa kirjastoja on kunnan kokoon nähden poikkeuksellisen paljon, enemmän kuin missään muualla Suomessa.

”Määrä ei korvaa laatua. Nykyisellään kirjastoverkko käy yhä raskaammaksi ylläpitää, joidenkin sivukirjastojen hiipuvat lainausluvut puhuvat puolestaan”, sanoo filosofian tohtori, dosentti Mikko Lahtinen Sastamalan Stormista.

”Diginatiivit sukupolvet odottavat kirjastolta muutakin kuin vain hyllymetreittäin kirjoja. Uusiin ja innovatiivisiin hankkeisiin saisi varmasti ulkopuolista rahoitusta.”

Lahtinen siirtäisi Kiikoisten kirjaston pois rivitalopahasen alakerroksesta ABC:lle, valtatien varteen. Sinne, missä ihmiset liikkuvat, asioivat, kohtaavat toisiaan muutenkin. Suodenniemen kirjastolle pitäisi saada vielä enemmän toimintaa, vaikkapa vastaanottoaan pitämään pitäjästä jo poispyyhkäisty hammaslääkäri. Mouhijärven kirjasto tarjoaisi puitteet todella monipuolisten julkisten palveluiden kehittämiseen.

Kirjastojen maa -teoksensa tiimoilta Lahtinen matkusti ympäri Suomea, tutustui satoihin kirjastoihin Espoon Sellon kauppakeskuskirjasto-olohuoneesta piskuiseen Velkuan kirjapyhättöön, joka toimi osana monipalvelukeskusta, yhdisti lapset ja vanhukset.

Lahtinen visioi Sastamalaan naapurikuntien kanssa yhteistyössä liikkuvia kirjastoautoja, nykyisen Herra Hakkaraisen lisäksi.

”Moderni kirjastoauto voi olla millainen tahansa, hyvin sinnekin sopii lukunurkkaus ja mahdollisuus netissä surffailuun ja vaikka terveyspalveluihin. Kokoontumispaikaksikin autosta on.”

Mikko Lahtisen ajatuksista enemmän 24.9. Alueviestissä

 Mikko Lahtisen mukaan Sastamalan kirjastoverkkoa tulisi uudistaa. Hän kuulisi aiheen tiimoilta asiantuntijoita myös elinkeinoelämän ja kulttuurituottajien taholta niin paikallisesti kuin valtakunnallista tietotaitoa hyödyntäen.
Mikko Lahtisen mukaan Sastamalan kirjastoverkkoa tulisi uudistaa. Hän kuulisi aiheen tiimoilta asiantuntijoita myös elinkeinoelämän ja kulttuurituottajien taholta niin paikallisesti kuin valtakunnallista tietotaitoa hyödyntäen.

 

  • Nimetön

    Olen samaa mieltä Lahtisen kanssa. Kirjastotoimeen kaivattaisiin räväkkyyttä ja rohkeutta uudistuksiin ja johtoon puhtia ja ennakkoluulottomuutta näiden toteuttamiseen ja henkilöstön sitouttamiseen. Kirjasto on paljon muutakin kuin lainauspaikka. Kysyntä uusille palveluille täytyy luoda, ei se synny itsestään, jos kaikki tehdään aina kuten on aina ennenkin tehty. Asiakkaiden tarpeet on herätettävä. Eikä kaikki aina tarvitse lisärahaa, asioita voi priorisoida ja kohdentaa.

Kommentointi ei ole käytössä.