Valtuusto erotti Mattilan Ilolan kiinteistöhallituksesta

Sastamalan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan erottaa kuntayhtymä Ilolan kiinteistöhallituksen puheenjohtajan Antti-Matti Mattilan (kesk.).

Erottamisesta pidättäytymistä esitti Taina Niemi (kesk.). Niemi lähti esittelemään Mattilan vastinetta. Valtuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongisto kuitenkin keskeytti hänet. Taina Niemi toi esityksessään esiin muun muassa yksittäisen työntekijän työsuhdeasioita, mihin hän kertoi saaneensa luvan. Myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Andersson (kok.) paheksui Niemen esitystapaa. Apua lukkiutuneeseen tilanteeseen pyydettiin hallintolakimies Katja Arve-Saloselta, jonka tulkinnan mukaan valtuuston pitäisi käsitellä vain erottamista. Sisällöllisesti Ilola-asia on oikeuskäsittelyssä. Neuvonpidon päätteeksi Taina Niemi teki esityksensä, joka kannattamattomana raukesi.

Uudeksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi Antti-Matti Mattilan tilalle valittiin Hannu Pohjanen (kesk.).

Varajäsen Kirsi Koskinen (kok.) erotettiin ja valittiin uudelleen.

  • eipä tiedä mihin ryhtyi

    Vahinko hyvää miestä….tuo Koskisen jatko on kyllä demokratian irvikuva…..

    Ahneuttaanko ne noille paikoille tunkevat

  • Nimetön

    koskinen ei tässä asiassa ollut mitenkään osallinen, muuta kuin lain pakottamana erotettiin. Mattila yritti kävellä valtuuston yli, joten ei muuta mahdollisuutta tietenkään ollut.

    • Nimetön

      Reksi on yrittänyt siinä epäonnistuen kävellä apulaisoikeuskanslerin yli.

      Joku on kävellyt ryhmäjohtajan yli ministeriksi, mitä vain harvoin tapahtuu!
      Onpa niinkin, että ryhmäjohtaja on nimitetty ministeriksi, lienee normaali käytäntö!!

  • Nimetön

    Koskinen on Ilolan asioissa enemmänkin, kuin osallinen.
    Ilman Koskista ystävineen vanhustenhoito Ilolassa jatkuisi entisellään.

    • funt..

      K. K. hoitaa kaikki asiat, varsinkin itsenäisen kunnan lopettamisen ja kaiken siellä vielä olevan toiminnan loppuunsaattamisen. Hänen soitostaan polliisit karhukoplineen saadaan paikalle aina.

      Olisi suorastaan törkeän epäloogista, jos hän toimisi toisin. Fakta: Kunnallisvaalit tulevat ajallaan!!

  • Nimetön

    Ilmeisesti kiikisten keskusta haluaisi lopettaa kaiken toiminnsn Ilolassa, tiedä sitten millä vaikuttimilla… Niin kävisi kun Kokemäki tyhjentäisi omat paikkansa nykymallin jatkuessa

  • Nimetön

    Kiikoisten keskustajihadistit valittavat päätöksestä, kunnes viiden vuoden irtisanomissuoja on ohi. Sitten voidaankin irtisanoa koko porukka ja lopettaa toiminta. Tärkeintä on kepujen vallan rippeiden näyttäminen, ei työntekijöiden tai vanhusten etu.

    • Nimetön

      Paas kysyen Ilolan työntekijöiden ja vanhusten mielipidettä asiaan!

      • Nimetön

        Miettikää positiivista ja muutokseen sopeutuvaa näkökulmaa nyt.

    • Nimetön

      Kappass! olipa erittäin tyhmä kokoomusajatus lähenteli jopa fyyreriä- muut kaasukammioon- kokoomus yksinvaltijaaksi päätyen lopulta Sastamalan julistamiseen itsenäiseksi Kuningaskunnaksi, vain kuninkaan nimittämistä
      voidaan harkita kunnes se yhtenä iltana tulee miäleen.

  • Nimetön

    Onko valittu Hannu ns. maansiirtohannuna tunnettu, jolloin postinumero viittaa Hyynilä
    -Mouhijärvi alueelle. Onko hänellä riittävästi Kiikoisten – Kokemäen Ilolan toiminnan tuntemusta vai valittiinko hänet pelkästään napinpainajaksi???+++???

  • Nimetön

    Niinku olis koulukiusausta katsellut, Taina vain yritti väliin. Demokratiasta ei tietoakaan. Koululaisten olisi pitänyt olla paikalla, A-M olisi saanut puolustautua.

  • Nimetön

    Verovaroin palkattu päätoiminen pääluottamusmies Tarja Pietilä esitti uuteen Sote-lakiin viiden vuoden irtiosanomissuojaa.
    Seuraavassa asiakohdassa hän oli erottamassa Antti-Matti Mattilaa, joka vaati Sastamalaa noudattamaan kuntarakennelain viiden vuoden irtisanomissuojaa Ilolan henkilökunnalle.
    Kaksinaamaista toimintaa.

  • siinä tapauksessa että

    Pohjanen on pois seuraavasta kuntayhtymän kokouksesta varajäsen Koskinen saa kunnian päättää vuokrasopimuksesta …näin se menee..

  • Mitä?

    Ei Mattila ole valtuustossa, ei sillä ole valtuustossa puheoikeutta. Eikä Taina puhunut luottamusasiasta vaan kertoi jonkun hoitajan eläkkeestä. Jos ei tehdyistä päätöksistä tykkää, ei silti sitä asiaa voi joka kokouksessa puhua ja äänestyttää uudestaan! Tuntuu, että valtuutetut vaan pyörii ympyrää pikkuasioissa, ettei tarttis herätä tähän päivään ja katsoo totuutta silmiin, että säästöjä on vaan tehtävä!

  • Äänestys?

    Eihän kukaan kannattanut tän kiikoislaisen ehdotusta, että Mattila sais jatkaa? Ei ollu luottamusta.

  • Nimetön

    Miksi Mattilan tilalle ei valittu paikallisia kokooomuslaisia?
    Taunus-…Mosse-… Ladakauppiata, näitähän kiikoisissa riittää..erikoistuneet vanhojen myyntiin..

    • Nimetön

      Nimenomaan näiden ruostuneiden autojen myyjiä riittää. Takuu loppuu luovutuskirjan allekirjoittamiseen. Nämä toimitusjohtajat/tirehtöörit tunnetaan
      vähän laajemmallakin. Tempperamenttia lienee liiallisestikin.

      • Nimetön

        Kateus ansaitaan, säälin saa ilmaiseksi. Näillä kateuden kyllästämillä teksteilläsi saat jälkimmäisen. Sinunlaistesi tasamaan tallaajien harrastama kateus vain kannustaa menestyjiä vielä parempiin suorituksiin. Satakuntalaisten kateus on yrittäjän menestykkäästä urasta myönnettävä kunniamerkki.

  • manna

    Tää on sitä demokratiaa, jos joku päättäjistä kehtaa olla erimieltä niin potkitaan se pois.

  • Nimetön

    Pitää hoitaa etäkaupoilla ruosteropposen osto.
    Kuluttajasuoja on vanhusten myyntiä parempi.

  • Nimetön

    Demokratia on sitä, että enemmistö päättää. Ja kun asia on päätetty, sen mukaisesti sitoutuvat kaikki toimimaan, vaikka asiasta olisikin ollut itse eri mieltä.

  • Nimetön

    Kas tässä avointa demokratiaa, eli Mattilan vastine kokonaisuudessaan:

    Antti-Matti Mattila
    Ilolan kiinteistöhallituksen puheenjohtaja

    Katja Arve-Salonen
    tilapäisen valiokunnan sihteeri

    VASTINE TILAPÄISEN VALIOKUNNAN KUULEMISKIRJEESEEN

    Ilolan kiinteistöhallituksen puheenjohtajana koen toimineeni luottamustoimessani Suomen lakien ja asetusten sekä Ilolan henkilökunnan ja siellä hoidettavien vanhusten edun mukaisesti. Olen tässä asiassa noudattanut omaa mielipidettäni ja toiminut sen mukaisesti. Käsittääkseni jokaisella ihmisellä Suomessa on sellainen oikeus, toivottavasti myös Sastamalassa.

    Koen myös noudattaneeni Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistymissopimuksessa sovittuja asioita, jotka ovat sitovia ja valtioneuvoston vahvistamia, sekä toimineeni niiden mukaisesti.

    Lisäksi toivoisin Sastamalan luottamushenkilöiltä ja viranhaltijoilta malttia, jotta Ilolan henkilökunnan valitus hallinto-oikeudelle saataisiin ensin käsiteltyä. Valituksen mennessä läpi olisi aika erikoista, että ainoa, joka olisi toiminut lain mukaan oikein, on Sastamalan kaupungin luottamustoimesta erotettu.

    Palvelukoti Ilolan henkilöstön siirtyminen yrityksen palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä on mahdollista vain liikkeen luovutuksen tapauksessa. Olennaisia liikkeen luovutuksen tunnusmerkkejä ovat muun muassa seuraavat: 1) luovutuksen saaja jatkaa samaa toimintaa kuin luovuttaja on harjoittanut, 2) kokonaisuus on organisoitu pysyvällä tavalla ja sen toiminta on pitkäjännitteistä, 3) luovutuksen kohde siirretään luovutuksen saajalle toimivana kokonaisuutena niin, että se säilyttää identiteettinsä ja 4) asiakaskunta pysyy samana kuin aiemmin.

    Liikkeen luovutuksen tunnusmerkki 1) ei tässä tapauksessa täyty se vuoksi, että Palvelukoti Ilola Oy ei jatkossa tuota Sastamalan kaupungille esim. ostopalvelusopimuksen kautta tehostetun palveluasumisen palveluja, vaan osapuolten välillä on pelkästään kiinteistön vuokrasopimus, joka ei millään tavalla velvoita yritystä tehostetun palveluasumisen palvelujen tuottamiseen Sastamalan kaupungille. Vuokrasopimuksessa vuokrakohteen käytöksi on määäritelty yksityisten sosiaalipalvelujen tuottaminen, joten jatkossa yritys voi tuottaa kiinteistössä myös esimerkiksi päihdekuntoutuksen palveluja, jolloin luovutuksen saaja harjoittaa selkeästi eri toimintaa kuin luovuttaja on harjoittanut. Tunnusmerkki 2) ei täyty sen vuoksi, että vuokrasopimuksen erityisen irtisanomisehdon vuoksi Palvelukoti Ilola Oy voi irtisanoa vuokrasopimuksen, jos tehostetun palveluasumisen asukasmäärä laskee alle 15 hengen. Tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen toiminta ei välttämättä ole pysyvää vaan voi loppua milloin vain tehostetun palveluasumisen liiketoiminnan käytyä sille liiketaloudellisesti kannattamattomaksi. Tunnusmerkki 3) ei täyty, koska toiminnan identiteetti muuttuu voittoa tavoittelemattomien kunnallisten vanhuspalvelujen tuottamisesta erilaisten voittoa tavoittelevien yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamiseen. Tunnusmerkki 4) ei täyty, koska Palvelukoti Ilola Oy:n asiakkaina voi jatkossa olla myös muita sosiaalipalvelujen asiakkaita kuin tehostetun palveluasumisen asiakkaita.

    Näkemykseni mukaan kyseessä olevassa järjestelyssä ei tosiasiassa ole kyse liikkeen luovutuksesta, vaan Palvelukoti Ilolan henkilöstön välillisestä irtisanomisesta Sastamalan kaupungin palveluksesta taloudellisista syistä sekä kuntarakennelain 29 pykälän mukaisen henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuojan kiertämisestä. Katson velvollisuudekseni toimia luottamusmiehenä kuntarakennelain mukaisesti sekä osaltani huolehtia, että Palvelukoti Ilolan henkilöstöä ei kohdella lakien vastaisesti.

    Lisäksi asioiden käsittelyjärjestys oli keväällä aivan virheellinen. Kiinteistöhallituksen olisi pitänyt ensin kokoontua ja tehdä päätös vuokrauksesta, ja vasta tämän jälkeen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsitellä asia, jolloin tähän tilanteeseen ei olisi jouduttu. Kokousjärjestyksen järjestelivät kaupungin viranhaltijat.

    Antti-Matti Mattila

    • Nimetön

      Niin paljon ketutti, että pakko oli jotain kirjoittaa, mutta muuta et osannut 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.