Valtatie 11 halutaan Eurooppatieksi

Satakuntaliitto ja Pirkanmaan liitto esittävät Liikennevirastolle, että se ajaisi E14-tien jatkamista Suomen puolelle. Etelärannikkoa lukuun ottamatta Suomessa ei ole poikittaista Eurooppatietä.

E14-tie voisi jatkua Ruotsin Sundsvallista Poriin ja valtatietä 11 Kiikoisten ja Mouhijärven kautta Tampereelle sekä tarvittaessa edelleen Venäjän rajalle. Tavoitteena on vahvistaa kuljetusyhteyksiä Atlantille.

Hanketta on valmisteltu Satakunnassa ja Pirkanmaalla sekä Ruotsissa sundsvallilaisten kanssa.

Poimintoja

  • Nimetön

    sitten jos E14-tie sitten vaaditaan että se on moottoriliikennetie

  • Nimetön

    Ei onnistu, porilaiset eivät halua kehittää yhteyksiä Tampereen suuntaan, vaan kakkostien suuntaan, vaikka Tampereen kautta pääsisikin nopeammin Helsinkiin. Maakuntapolitiikkaa, kaiketi, pelätään, että Satakunta sulautuu Pirkanmaahan. Jos olisi oikeasti ajateltu liikenteen sujuvuutta, olisi jo aikaa sitten alettu ajaa (vaatia) moottoritieyhteyttä Poriin Tampere-Helsinki moottoritien jatkoksi. Olisi tullut halvemmaksi kuin kakkostien parantaminen.
    Monet porilaiset Helsinkiin ajavat ovat jo valinneet 11-tien, minkä huomaa aamu- ja iltakaahareiden lisääntymisestä tuolla tiellä.

Kommentointi ei ole käytössä.