Jysk urheiluliikkeen paikalle Vammalaan

Tanskalainen Jysk avaa myymälän Sastamalan Vammalaan, Itsenäisyydentielle loppuvuodesta 2015.  Urheiluliikkeestään luopuva kauppias Kari-Matti Järvinen kertoo vuokranneensa liiketilansa sisustusketjulle.

”Kyseessä on pitkäaikainen vuokrasopimus. Jysk vuokraa kiinteistön ja sen yhteyteen on tarkoitus rakentaa vielä 200 neliön varastorakennus. Tontilla on mukavasti rakennusoikeutta jäljellä”, Järvinen toteaa.

Parhaillaan Järvisen urheiluliikkeessä on loppuunmyynti. Kauppias arvelee tavaraa riittävän vielä kesään saakka. ”Nyt myydään talvivaatteet ja -varusteet pois. Varastossa on kuitenkin kevät-kesä -tuotteita myös, joten kyllä tässä tovi vierähtää ennen kuin myymälä saadaan tyhjennettyä.”

Miksi perinteinen ja pidetty urheiluliike sitten lopettaa?

”Tämän kaupan alan näkymät ovat kovasti muuttuneet viime vuosina”, Järvinen perustelee päätöstään.

”En minä kuitenkaan työttömäksi jää, varmasti jotain keksin”, hän lisää.

 

Tähän tulee Jysk-myymälä.
Tähän tulee Jysk-myymälä.
  • harmistunut

    Missäs mää ny polkupyöräni huollatan kun Järvinen lopettaa?

    • Villeä jää ikävä

      Entisen Apajan alakerrassa. Ystävällinen palvelu, puolet halvempi kuin siellä kaipaamassasi. Kokeilepa. Tosin Ville oli todella mukava pyöräkorjaaja, hinnat varmasti olivat yrittäjän keksimiä.

  • Nimetön

    Ei tartte enää Huittisten Jyskiin ajella, mutta epäilyttää mahtaako täällä asiakkaita kuitenkaan riittää. Hienoa tietty, että jotain tapahtuu näilläkin kulmilla.

  • faktahomma

    Cittari kahmaisee urheilukaupasta osansa, huonekaluja sieltä ei taida saada, jotain sisustustavaraa kylläkin. Että siinä mielesä, huonekalupytinki saattaa jatkossa pärjätä kyseisellä tontilla urheiluliikettä paremmin.

    • Nimetön

      No kun nyt vaikka puoletkin eli 40 vuotta siittä 80 vuoden ajasta jonka Järvisen nimellä on pyöriä korjattu, huollettu ja myyty.

      Ja tuskin se liike loppuisi jos kannattavalle toiminnalle olisi paikkakunnallamme saumaa, ei liene kiva olla nettimyynnin sovituskoppina….

  • Nimetön

    Tervetuloa Sastamalaan, mun ei enään tarvitse ajella sen takia Huittisiin.
    Ei sen puoleen ettenkö sielläkin asioisi.

  • Nimetön

    Hyvä ettei jää tyhjäksi tämä halli. Tyhjiä liiketiloja kun tuntuu olevan täällä jo ihan tarpeeksi. Varmastikaan ei kauppiaspariskunta jää työttömäksi. Aina aukeaa uusia ovia elämässä kun vanhan oven sulkee.Onnea siis heille jatkossakin ja hienoa, että saadaan Jysk tänne Vammalan. Lisää vain kehitystä ja potku lamalle persuksiin. Ostamalla tämä Suomi pyörii!

  • Paikallinen

    Onhan täällä aivan huippu urheiluliike Neonsport! Erittäin hyvä asiakaspalvelu ja koko ajan laajeneva tuotemyynti ja jos jotain ei ole niin mielellään tilaa.

    • Nimetön

      Huippuliike voi olla, mutta tuotevalikoima on suppea Kesportiin verrattuna.

  • Nimetön

    Netistä vaan tilataan kohta kaikki, turha sitten itkee kun kaupat katoaa katukuvasta.

  • jorma

    Häijäästä löytyy sukset ja pyörät ym. Ja hyvä palvelu ja ammatti taito eikä ryöstetä

    • Nimetön

      Jep. Sieltä löytyy myös hyvä kodinkoneliike. Liikkeessä suppea valikoima, mutta tilaavat sellaisen, jonka haluat ja kilpailukelpoiseen hintaan. Itse olen katsellut muualla valmiiksi ja Antti on tilannut saman laitteen halvemmalla kuin esim. Gigantin tarjous.

      • Nimetön

        On se kumma, että Vammalasta lähdetään aina Nokia-Tampere suuntaan, vaikka Häijäässäkin löytyis valikoimaa. Eurot Sastamalaan!

    • Nimetön

      Huonolaatuista tavaraa myyvät. ainakaan ne heidän tarjoustuotteensa ei oo mistään kotosin

  • Nimetön

    Otsikon alla oleva kuva on äärettömän kaunis talvimaisema. Satun rakastamaan lunta ja talvea,tälläistä sen pitäisi talvella ollakin,lunta on vaan niin äärettömän vähän näillä seuduilla. Tervetuloa Jysk liike,myyvät erittäin laadukasta tavaraa.

  • Nimetön

    No eipä Jyskissä tarvi käydä jos ei laatu miellytä, se on niin helppoa….

  • Nimetön

    Te olette huolissanne siitä pärjääko Jysk..olkaa huolissanne siitä että säilyykö teidän kunta kun on tuollainen asenne. Onneks on järki ihmisiä mukana myös:)

  • Urheiluhullu

    Kiitos Kari-Matille. Palvelu on ollut aina asiantuntevaa ja reipasta. Yhtään ostopäätöstä en ole katunut. Harmittaa kun lopetat.

  • Nimetön

    Kyllä Tyrvääläiset nyt kulkee rinta rottingilla ,kun saavat oikein tanskalaisen tyynyliikkeen paikkakunnalle. On se hianoo kun voitte ostaa oikean tyynyn ja heittää ne täiset heinätollot pollelle.

Kommentointi ei ole käytössä.