Sairaanhoitopiiri onnistui talouden hallinnassa ja lisäsi tuottavuutta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo onnistuneensa talouden hallinnassa viime vuonna hyvin. Valmistumassa olevan tilinpäätöksen mukaan kustannukset pysyivät hyvin talousarviossa.

Kunnille tehtyjen hyvitysten jälkeen sairaanhoitopiirin ylijäämä on alustavan arvion perusteella valtuuston tavoitteen mukainen eli noin kuusi miljoonaa euroa. Jäsenkunnille hyvitettiin viime vuodelta yhteensä noin 14 miljoonaa euroa ja muille asiakkaille noin kaksi miljoonaa euroa.

Sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen katsoo luottavaisena kuluvaan vuoteen, vaikka nykyinen talousarvio edellyttääkin yhä merkittävää kulujen karsimista.

”THL:n tuorein sairaaloiden tuottavuusvertailu osoittaa, että olemme hyvällä tiellä”, sanoo Ihalainen. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri menestyi vertailussa hyvin. Esimerkiksi Vammalan aluesairaalan tuottavuus on aluesairaaloiden kärkeä.