Intohimo roihuaa ensi kesänä kirjapäivillä

Ensi kesänä 31. kerran järjestettävät Vanhan kirjallisuuden päivät pureutuu teemallisesti  intohimoon. Perjantaina 26. kesäkuuta pidettävän avajaistilaisuuden pääpuhujana toimii taiteilijaprofessori Jorma Uotinen ja avajaisten intohimoisesta lopusta vastaa teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja Juha HurmeTapahtuma järjestetään perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeisenä perjantaina ja lauantaina.

Tapahtuman seminaareissa ja keskusteluissa paneudutaan intohimon näkökulmasta niin kirjallisuuteen kuin taiteisiinkin. Oman osansa ohjelmassa saavat mm. juhlavuosiaan viettävät taiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius. Niin ikään juhlavuottaan viettävät Kaleva ja Kanteletar huomioidaan tapahtuman lauantai-iltapäivän Tupa ryskyi, parret paukkui – Suomen kansan rivot runot -esityksessä. Eero Enqvistin, Pinja Hahtolan ja Petra Lampisen yhteistyönä toteutettu ohjelmakokonaisuus on koottu arkistojen uumenista kaivetuista, aikoinaan epäsiveellisyytensä vuoksi sivuun laitetuista kalevalaisista kansanrunoista.

Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmajohtajan, kirjailija Panu Rajalan johdolla työstetty ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan huhtikuun puolivälissä.

Tapahtuman kivijalan muodostaa edelleen antikvaarinen kirjamyynti. Antikvariaatteja paikalle tavoitellaan noin 50:tä. Vuosittain määrällisesti lisääntyneitä esittelypisteitä tapahtumassa on kesällä 2015 reilu 50.

Kirjapäivien tämän vuoden teemailme on kuvataiteilija ja graafikko Urpo Huhtasen (1935-2011) Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teokseen (WSOY) tekemä kansikuvitus.

Poimintoja

  • Nimetön

    Noinko ne menevät sitten parhaalla mahdollisella tavalla, nuo Sastamalan kuuluisat kirjallisuuden päivät?

  • Nimetön

    No ”uusi” aihehan tämä on. ”Tuvat ryskyny, parret paukkunu” Tyrväällä, niin kuin kaikissa muissakin paikoissa Suomessa. Aika rohkea teemavalinta. Kuitenkin selvästi liittyy vanhaan kirjallisuuteen, siitä plussa.

    • Nimetön

      Aihe on uusi tavallaan, mutta olisihan niitä aiheita muitakin. Vanhan kirjallisuuden päivät tuovat ehkä jonkin verran näkyvyyttä Sastamalaan mitä autojen määrään tulee niin kuin yhdessä kommentissa sanottiin. Ajattelisin ns. positiivisesti, että nimenomaan vanha kirjallisuus, myynti ja esilletulo on yksi vetävin seikka. Paljon riippuu luennoitsijoista ja teemastakin. Jorma Uotinen, Juha Hurme ihan ok. Jotenkin vaan tuntuu tänä aikana, että tuota ryskettä ja pauketta on jo joka puolella, sitäkö me haluamme aina enemmän analysoitavan. Kirjallisuudesta löytyy monia muitakin näkökulmia. Viime kesänä tai oliko edellisenä..Kari Engvist ym. siinä oli jotakin erityistä ja muissakin. Kirjallisuudesta löytyy iloa, rakkautta, luontoa ym. käsitteleviä teemoja ja niihin luontuu myös intohimo sen kaikessa laajuudessaan. Onko tuo ensi kesän ”intohimo” sitten kovin rajattu? Lopuksi voinen todeta, että teema on varmasti hyvä ja ne joita kiinnostaa menevät juuri kuuntelemaan jne. PS. onko luonto ja sen ihanuudet, metsä, eläimet jne olleet koskaan teemana, se vielä tuli mieleeni. Menestystä ja iloa vaan kirjallisuuden päiville tänne Sastamalaan.

    • Nimetön

      No, onhan se keskikalja monille intohimon kohde. Oikein sopiva teema Purpureille, kirjapäivillä meno onkin sivistyneempää.

      • Nimetön

        Miten se sivistys siellä erityisesti Kirjapäivillä on näkynyt verrattuna purpureihin, sitä voisi eritellä. En ole kiikoislainen, mutta voin todeta Purpureitten ”menon” ihan sivistyneeksi. Siellä Kiikoisissa on ne ihanat Pukinsarven tröötöttäjätkin, joiden esitykset ovat iloa täynnä!

  • rouva 55v

    Vanhankirjallisuuden päivillä on tullut käytyä niiden alusta asti. Parikertaa on jäänyt väliin , yksi eli esikoisemme syntymä.
    Purpureilla en ole käynyt kertaakaan, enkä mee.

  • Mari

    Kun Vammalassa on Kirjallisuuden päivät on kaupunki niin täynnä autoja, että viime kesänä ei juuri parkkitilaa löytynyt.

      • Nimetön

        Ei näissä autojen määrässä ole mitään vikaa, vika on vain siinä, että miten kaupunki järjestää jatkossa pysäköintitilat niin järkevästi, että tavallinen kaupassa kävijä saa myös autonsa parkkiin.

    • Nimetön

      Voi hurja, uskalsitko ollenkaan edes ajella, kun autoja oli muutama enemmän kuin normaalisti. Hyvä kun täällä edes joku joskus poikkeaa.

      • Nimetön

        Ajatus koski tapahtumanjärjestäjän kassaa, ei autoja tai liikenteessä pärjäämistä,
        että tiedoksi vaan…

  • AL

    Juhlasali ääriään myöten täynnä, ihmismuuri ovella. Kurkistajalle ei selvinnyt mitä sisällä puhuttiin.
    Käytävät ja luokat täynnä kauppiaita, myymässä 1 € divarikirjoja parinkympin hintaan. Kuumuutta ja hikeä, kaikkialla töniviä ihmisiä, itsetietoisia katseita.
    Ulkona sataa. Kuvista tutut kirjailijat kävelevät nokka pystyssä ohi. Heillä on valtava kiire kirjoittamaan. Eivät pysähdy, vaikka hakuaisit puhua, kysyä jotain, pyytää… vaikka nimmarin.
    Ei. Ei se onnistu tänäkään vuonna.
    Katsotaan sitten… Kun parret paukkuu. Rajala on siinä hyvä.

  • Nimetön

    Saamani tiedon mukaan yhtenä esitelmöitsijänä kuullaan Pentti Hirvosta.

  • Nimetön

    Mutikaisen salkusta löytyisi vaikka mitä, mutta se on nykyään Pikkaraisen rouvan hallussa.

  • vellu pirinen

    Kappelin pimut hoivaa verot koko seurakunnasta ja panu kestää isältä pojalle.Onhan paikalla vanha kunnon kuiskaaja rajala.

  • Nimetön

    Evankeliumijuhlat,Vanhan kirjallisuuden päivät ja Kiikoisten Purpurit samaan aikaan.
    Vieläkö joku rutisee, ettei täällä mitään ole?

  • k.citymarket

    Täällä ei kohta ole muuta kuin k-Citymarketin liikerakennus tyhjillään lukuunottamatta muutamaa kirpputoria.Jos kylällä ei muuta puuhata kuin kirjallisuuden ja uskonnon parissa niin ketä sellainen houkuttelee tänne tulemaan.Paikallinen puoluejohtajakin voisi katsoa peiliin ja pelästyä.

    • Nimetön

      Niin kyllä tänne Sastamalaan saisi tulla kunnon konsertteja kesällä, muitakin kuin Grekoriaanaa! Kiikoisten Purpurit ovat aina hyvät ja hupaisat, mutta joitakin kesätapahtumia, joissa olisi kevyttä uutta, rockia ja iskelmääkin ehkä. Olisiko Vexve-areena käytettävissä?

  • Nimetön

    Nuorten aikuisten pitää itse aktivoitua ja järjestää nuorille ja nuorille aikuisille toimintaa, mikäli on tyytymätön nykyisiin tapahtumiin.
    Kohtuuhintaisia tiloja tapahtumien järjestämiseen Sastamalan seudulla on tarjolla todella paljon.

  • Nimetön

    Kirjapäivien pitopaikka Sylvää käy ahtaaksi, miksi eivät laajenna tapahtumapisteita;
    ottaisivat Äetsätalon käyttöön. Saattaisivat jopa saada tapahtuman kolmipäiväiseksi
    sillä tavoin.

Kommentointi ei ole käytössä.