Koulutuksen järjestämislupia ei perutakaan

Abi-ilottelua Sarkia-lukiolla vuonna 2013.
Abi-ilottelua Sarkia-lukiolla vuonna 2013.

Hallituksen esitys lukioiden ja ammattikoulujen toimilupien uudistamisesta on kaatunut eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Valiokunta ei onnistunut saamaan aikaiseksi mietintöä asiasta määräaikaan mennessä.

Kasvatusjohtaja Pekka Kareksen mukaan Pirkanmaan liiton selvitys toisen asteen koulutuksen järjestämisestä Sastamalassa tehdään joka tapauksessa, mutta mitään pakkoa asian suhteen ei enää tietenkään ole.

”Mikään ei välttämättä Sastamalassa muutu. Pakon lisäksi tässä poistui myös kiire.”

Mikäli valiokunnan mietintö olisi valmistunut ajallaan, ja eduskunta olisi hyväksynyt uuden lain, olisi Sastamalan pitänyt hakea uutta koulutuksen järjestämislupaa ensi syksynä. Jo kevään aikana olisi pitänyt linjata, hakeeko se lukion osalta järjestämislupaa itse vai siirretäänkö se osaksi Sastamalan koulutuskuntayhtymän toimintaa. Esillä on ollut myös vaihtoehto, jossa lupaa olisi haettu yhdessä naapurikuntien lukioiden kanssa.

Sastamalan lukioverkon kohtalo selvinnee perjantaina, kun eduskunta käsittelee hallituksen esitystä uudeksi koulutuksen rahoituslaiksi. Esityksessä niin sanottu pienten lukioiden lisä poistuisi. Sastamalassa on tehty periaatepäätös Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia -lukion lakkauttamisesta, mikäli hallituksen esitys toteutuu.

”Poistui pienten lukioiden lisä tai ei, koulutuksen yksikköhinta oppilasta kohden nousee joka tapauksessa. Tässä taloustilanteessa lukiokoulutuksen keskittäminen Vammalaan on ainoa järkiratkaisu”, Kares vahvistaa kantansa asiaan.

  • Nimetön

    Koettelee lain rajoja. kyllä kai hän jossain vaiheessa löytää oikean raon!

  • tässä taloustilanteessa

    Ei pieniä lukioita…ei rantasaunaa…ei itsemaksavia oppilaita taksiin…ei uimahallia….kaupungin hoitamat tiet tiekuntien hoitoon…ei synnytyksiä aluesairaalassa…yöpäivystys Acutassa….mutta KYLLÄ ilmaisia matkoja Kiinaan…Tanskaan ja Norjaan….

    • Heimo Heinonen

      Oletpa muistanut hyvin. Kiitos teidoista. Muistakaahan äänestyskopeissaki. Muuten miten tälläinen Karikko on Vammalaan palkattu…?

  • Nimetön

    Kasvatusjohtaja on järjen mies! Eikä kai KARES niitä Kiinan matkoja oo järkännyt, vai?

  • Nimetön

    kivaa olis kun kaupungin rahat riittäis kaikkeen mutta kun ei riitä. ja eikös lukioasiaa tärkeempää ole esim vanhusten hoito ?

  • Nimetön

    Satonen, Andersson ja Lahti ovat tämän sopan keittäneet. Kuka raahaisi ne peilin eteen?

  • Nimetön

    Älkää Karesta haukkuko. Virkamiehen on toimittava sen mukaan, mitä hallitus, eduskunta ja kaupunginvaltuusto päättää. Valtuusto ei ole tehnyt ryhdikästä ja selkeää päätöstä. Hallitus ja eduskunta ei muka neljässä vuodessa ole saanut selvää päätöstä tässäkään asiassa aikaan. Siellä on aika tainnut kulua sukupuolineutraalin (homo) avioliittolain käsittelyssä ja päätöksestä riemuitessa. Se kun tuntui pääministeriä myöten olleen melkein vaalikauden tärkein asia.

  • Nimetön

    Kaupunginhallituksen pitää lähteä ilmaiselle opintomatkalle Koreaan, mieluiten pohjoispuolelle. Päivärahoja ei sovi unohtaa! Vai saatiinko Kiinasta oppia ja tietoa kirjastojen, lukioiden lopettamisesta. Tai koulukyytien järjestämisestä. Voiko Kiinassa koululaiset matkustaa itse maksavina?

  • Nimetön

    Kuinka kauan ja miten suuri työttömyyskorvaus Kiinassa on? Onko Kiinassa työttömyyskorvaus kytketty ay -jäsenyyteen. Onko Loimaan kassalla jo haarakonttori Kiinassa.

  • Nimetön

    00.11. kirjoitti: Älkää Karesta haukkuko. Virkamiehen on toimittava sen mukaan, mitä hallitus, eduskunta ja kaupunginvaltuusto päättää. Valtuusto ei ole tehnyt ryhdikästä ja selkeää päätöstä.
    täysin samaa mieltä , muillakin päättäjillä pitäis olla rohkeutta karsia kun se on tehtäväksi annettu.Jotkut kuten esim Ilmari Nurminen vaan ehdiottavat koko ajan lisää rahaa sinne sun tänne.Vastuullistako?? älkää äänestäkö populistia…

    • Nimetön

      Just näin. Nurmisella ei näytä olevan mitään hajua taloudenpidosta. Jos mennään näillä Nurmisen teeseille eteenpäin, siitä ei Suomelle hyvää seuraa.
      Lahti , Andersson ja Satonen järjen miehiä.

      • Nimetön

        Kyllä ne ovat Andersson, Lahti ja Satonen jotka tämän sopan keittivät -ja kaup.valtuusto uskoi herroja ja Suomen hallituksen päätöksentekokykyä. Saivat herrat vielä Pirkanmaan liiton mukaan tekemään tutkimusta asiasta! Ja rahaa palaa, täysin olemattomaan! Karesta on täysin suotta morkata, hän toimii kuten virkamiehen on toimittava -hallinnon päätösten mukaisesti.

      • Nimetön

        Niin ihanko ainoita järjen miehiä kaupungin päättävissä elimissä? Meniköhän nyt ihan oikein? Lukioverkon supistamiselle Suomessa ei voi kukaan mitään, nyt on taloudellinen tilanne sen verran heikko, että pitää muistaa faktat. Ja lukioihin kannattaa mennä sellaisten, jotka aikovat korkeakouluun, siis yliopistoon , ammattikorkeat ovat entisiä opistoja, sen näkee jo sieltä julkaistavista päättötöistä. Silti kaikkia opinahjoja ja tasoja pitää jossain määrin olla.

      • keskustelu meni akateemisen

        Puolelle…tohtoreita on tiettävästi liikaakin….tarvitaan myös meitä arkisten askareiden osaajia ja ymmärtäjiä….

      • Nimetön

        Myös päättövälimerkkien käytön olisi syytä olla hallussa kaikilla…!!!??!!?!..

      • Nimetön

        Meillä täällä armaassa Suomen maassa tarvitaan toki arkisten askareiden puurtajia hyvinkin paljon, mutta tarvitaan myös korkeakoulutettuja ihmisiä, jotka taas kouluttavat esim. ammattioppilaitoksissa ym. Tarvitaan tiedettä, taitoa, perusosaamista, kädentaitoa ja tervettä järkeä.
        Ja mitä tulee tohtoriksi valmistuneisiin niin soisin heille töitä, kuten muillekin. Tohtorit kyllä ymmärtävät perustyötä ihan varmasti. Turhaa koulutusta ei ole olemassakaan. Ihminen on elinikäinen oppija ja hyvin pärjää, kun jaksaa seurata aikaansa ja ottaa kantaa sekä kyseenalaistaa ja luottaa itseensä. Pitää myös kunnioittaa kanssaihmisiä, vaikka kemiat eivät aina kohtaakaan. Politiikka on sitten asia erikseen. Henkilön, joka lähtee ehdolle vaaleihin, on syytä hankkia tietoa maailman tilanteesta, ihan näiden sastamalalaistenkin ehdokkaiden. jossakin määrin voin kyseenalaistaa edelleen ammattikorkeakoulujen joidenkin osa-alueiden opetuksen ja myös ammattikoulujen. Ottavatko kouluttajat tarpeeksi vastuuta opiskelijoista (nuorista 17 v.) vai sysätäänkö ns. vastuu työpaikoille, joissa opiskelijat harjoittelevat vrt. näyttötutkinto ym. Kannanottoon lukioiden määrästä tällä seudulla: täällä lähialueilla on kyllä nykyään liikaa lukioita ja edelleen lukioihin pitäisi mennä opiskelemaan tosissaan , ei pitämään mitään mietintävuosia.

  • Amanda Jaakontytär

    Taloudellinen ymmärtämättömyys on useimmiten ikärasite.
    Joskus siihen tulee muutoksia, useimmiten ei.

  • Nimetön

    Vaalit pilaa kokoomuksen keitokset. Ei mene lakiehdotus läpi. Sitten ihmetellään, että mitenkäs nyt, kun on vatvottu satavarmana näitä muutoksia, jotka ei toteudukaan.

  • Tuli vaan mieleen...

    mahtaako Suomesta löytyä toista tämän kokoista pitäjää, jossa on kolme lukiota???

  • Sivullinen

    Pukstaaviin menee n 500 000€ / vuosi kaupungin avustuksina. Jos yksityinen toimija ei saa toimintaansa kannattavaksi kyllä kaupunki tulee apuun. Lakkautetaan sitten vaikka kouluja!

  • Nimetön

    Mennään ystävyyskuntiin kyselemään ja oppia hakemaan. Ruotsalaiset ovat hyviä opettajia, esim. Borg. Nykyisin kaupungin virkamiehet pyörivät hakkaraisten, pukstaavien ja vanhojen kirjojen kirpputorien ympärillä. Ryhtykää markkinoimaam paikkakuntaa yritysystävällisenä kuntana ja tarjotkaa porkkanoita.

    • Nimetön

      Mitähän yritysystävällistä Sastamalassa on.Kuoleva kylä, kiitos kaupungin johdon.

  • Nimetön

    Onkelmat ratkee Satosta äänestämällä. Ei tosin Suomen onkelmat.

  • Nimetön

    Vastaisiko joku äikän opettaja, voiko sanoa:”välimerkin käytön” olisi syytä jne vai ”välimerkkien käyttö” olisi syytä jne. Ja piste.

  • Nimetön

    19.03: JOS tohtori on aloittanut ns. tyvestä puuhun-menetelmällä, hän voi jossain määrin ymmärtää alaansa. Useasti tulee esille, että käytännön oppiin tulee opiskelija, joka on täysin ulalla, mitä työ on. Silloin opin antaa käytännössä työelämän ohjaaja. Teoriat ja käytännöt eivät kohtaa.

    • Nimetön

      Jos tohtoreita, lisensiaatteja diplomi-insinöörejä, insinöörejä jne. ei olisi koulutettu, Suomessa ei olisi kuin hevosvetoista maanviljelyä ja tervanpolttoa. Konepajateollisuutta ei olisi, ei IT-alaa, ei modernia terveydehoitoteknologiaa, ei paljon mitään. Eikä siis niiden työpaikkoja. Kukaan ei myöskään kirjoittaisi tänne kommentteja, koska internetiä ei olisi. Ei kyllä sanomalehtiäkään, kun kukaan ei olisi keksinyt painokonetta. Kansa olisi eristynyttä ja tietämätöntä maailman menosta, koska hevosta parempaa kulkuvälinettä ei olisi keksitty. Toisin sanoen, koulutus on edellytys, että vähemmän koulutetuilla on muiden luomien työpaikkojen ansiosta omavaraistaloutta paremmat elämän edellytykset.

      • Niinpä

        loppujen lopuksi olisiko elämä paljon hauskempaa ja tasa-arvoisempaa, jollei kaikkia noita keksintöjä ei olisi tehty….

      • Nimetön

        Näin juuri asia on. Koulutusta tarvitaan nykyajan yhteiskunnassa. Korkeakoulusysteemi on ajateltu juuri noin kuin kommentti 12.3 13.37 kertoo. Myös ammattikoulutusta tarvitaan ja heitä jotka kouluttavat.

    • Nimetön

      Nyt en ymmärrä tätä 23:10 kommenttia? Olen tavannut monta sellaista tohtoria, jotka ovat tavallaan aloittaneet ns. tyvestä puuhun -menetelmällä ja tohtoreita, jotka eivät ole perusjutuista aloittaneet, mutta opiskellessaan oppineet , mitä on tyvestä puuhun-menetelmä. Teoria antaa pohjan käytännölle ihan varmasti. Tohtorit tai korkeakoulutetut osaavat analysoida teorian pohjalta käytäntöä. Ei Suomessa nyt ihan turhaan kouluteta tai kouluttauduta, vaikka tohtoreita tms. nyt sitten olisikin ”liikaa”. Vielä käytännön esimerkki läheltä: nuori nainen maaseudulta (ihan Sastamalasta) aloitti kolmen vuoden ikäisenä opetella/katsella/kuunnella maatalon töitä, kävi koulunsa hyvin arvosanoin samalla osallistuen kodin kaikkiin töihin, jopa halkojen hakkuuseen. Sen jälkeen pääsi yliopistoon ja edelleen osaa ja tekee kakkia töitä, kunnioittaa lapsuuden oppeja jne. Näin koulutus ei mene hukkaan, teki tämä nuori nainen tai vaikkapa mies tulevaisuudessa sitten mitä tahansa.

  • keskustelu meni akateemisen

    Paavo Väyrynen on tohtori….samoin Mauno Koivisto …
    Ja monet muut. Sastamalastakin pari valtuutettua ja luultavasti myös kohta entinen kaupungin johtaja…..tilaan putkimiehen kun viemäri on tukossa tai sähkömiehen kun sähköt ei toimi…mihin tarvitsen tohtoria.joka on väitellyt asiasta josta ei itsekään ymmärrä mitään…

    • Nimetön

      Väitellyt tohtori on saattanut hyvinkin opettaa niitä oppilaita, jotka vastaavasti aikuisena ovat opettaneet näitä tulevia” putkimiehiä ja sähkömiehiä”.

      • Nimetön

        Jaa onko Stonen ja Hakanen ja Ilmari tekemässä yhteistäkirjaa vai

      • Akateeminen ura ei sovi kaikille

        Tai demareiden jo valmistuneiden tohtoreiden parista löytyy haamukirjoittaja ja jelppaaja?
        Ei kaikki kultaa mikä kiiltää.

      • Nimetön

        Kommentti 19:25, näin juuri asia on eli tohtoreitakin tarvitaan. Yleensä tohtoriksi väitellyt ymmärtää kyllä paljon asioita omalta alalta ja muustakin. Ei nyt kannata vähätellä edelleenkään akateemisen koulutuksen hyötyä tai tarvetta. Kaikkia koulutusasteita tarvitaan (kommentti taas tuohon 18:52)

      • Työttömiä noin 1000 ja Himanen

        Tuoreimpien tilastojen mukaan biologian ja biokemian tohtoreita oli työttöminä 139, kemiassa vastaava luku oli 65 ja fysikaalisissa tieteissä 46.

        Myös eri alojen tekniikan tohtoreita oli elokuussa työtä vailla 162.

        Viime vuonna uusia tohtoreita valmistui jo yli 1 700. Heistä noin kolmannes voi sijoittua yliopistouralle.

        Tieteentekijöiden liitto ihmettelee, miksi yritykset ja elinkeinoelämä eivät hyödynnä enempää tohtoreitten osaamista.

Kommentointi ei ole käytössä.