Vammalan lukiossa otettiin tuntumaa sähköiseen yo-kokeeseen

Yksitoista Vammalan lukion opiskelijaa teki tänään maantiedon kokeen sähköisessä Abitti-järjestelmässä.
Yksitoista Vammalan lukion opiskelijaa teki tänään maantiedon kokeen sähköisessä Abitti-järjestelmässä.

Selkeä, helppokäyttöinen ja vaivaton, kuvailivat Vammalan lukion opiskelijat Jenna Aaltonen ja Anna Pietilä kokemustaan Abitti-koejärjestelmästä.

Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet pidetään vuonna 2016, mutta lukioissa ympäri Suomen otetaan tuntumaa järjestelmään jo hyvissä ajoin. Vammalan lukiossa ensimmäinen Abitti-koe oli maantiedon koe, jonka tänään keskiviikkona suoritti 11 ensimmäisen vuoden opiskelijaa.

Sähköistä koetta varten käyttöön oli valjastettu vanha atk-luokka. Koetilaan rakennetaan paikallinen verkko, joka yhdistää opiskelijoiden koneet palvelimeen kytkimien välityksellä. Anna Pietilä teki kokeen omalla läppärillään, muut opiskelijat luottivat koulun laitteistoon.

”Kyseessä on Linux-pohjainen ohjelma. Opiskelijoiden koneet ja palvelin käynnistetään muistitikulta”, kertoo lukion tietotekniikkavastaava Ali Hautala. Koneella ei pääse samaan aikaan internetiin, joten vastausten googlettaminen on mahdotonta. ”Järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön myös kahdessa muussa luokassa, jolloin koeviikolla useamman ryhmän on mahdollista kokeilla sitä”, Hautala jatkaa.

Opiskelijat kirjautuvat palvelimelle omalla nimellään. Järjestelmä tallentaa vastaukset automaattisesti, joten sähkökatkon sattuessa pitkätkään esseet eivät häviä bittiavaruuteen. Opettaja pystyy seuraamaan koetilannetta omalta koneeltaan.

”Koe päättyy, kun painatte ’lopeta’ -palkkia. Suttupaperia saa käyttää luonnosteluun”, ohjeistaa maantiedon lehtori Timo Niemimaa opiskelijoita. Hänen mukaansa sähköinen koe on luonnollinen jatkumo paljolti digitaalisessa maailmassa tapahtuvalle opetukselle.

Tässä vaiheessa Abitti on vielä raakile. Tehtävätyyppejä tulee lisää ja arviointityökalu monipuolistuu ennen vuotta 2016. ”Maantiede on yksi ensimmäisistä aineista, joita aletaan kirjoittaa sähköisesti. Siihen mennessä järjestelmään on tarkoitus saada esimerkiksi digitaalinen karttapalvelu”, Niemimaa kertoo.

Anna Pietilä on kokeen jälkeen hyvillä mielin. ”Vastauksen kokonaisuuden hahmottaminen tietokoneella tehdessä oli aiempaa vaivattomampaa ja vastausten korjaaminen oli nopeaa. Tekisin ehkä kaikki reaaliaineiden kokeet jopa mieluummin sähköisesti, koska tällöin energia on helpompi kohdentaa ajatustyöhön.”

Anna Pietilä seuraa, kun koulun tietotekniikkavastaava Ali Hautala kytkee hänen läppärinsä Abitti-palvelimelle.
Anna Pietilä seuraa, kun koulun tietotekniikkavastaava Ali Hautala kytkee hänen läppärinsä Abitti-palvelimelle.

 

Sähköisessä kokeessa opiskelijoita miellytti muun muassa vastauksen helpompi muotoiltavuus.
Järjestelmään kirjaudutaan omalla nimellä. Kun vastaukset ovat valmiit, koe päättyy painamalla ’lopeta’ -palkkia.

Poimintoja