Betonielementtitehdas tuhoutui pahoin tulipalossa Sastamalassa

Tiistaiaamuna betonitehtaalla tehtiin raivaus- ja jälkisammutustöitä. Kuva: Pauliina Vilenius.
Tiistaiaamuna betonitehtaalla tehtiin raivaus- ja jälkisammutustöitä. Kuva: Pauliina Vilenius.

Tulipalo tuhosi Sastamalan Vesilahdentiellä sijaitsevan betonielementtitehtaan pahoin viime yönä. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 00.49. Hälytyksen teki ohikulkija, joka ilmoitti palosta edelleen tehtaan omistajille. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle tehdas oli täyden palon vaiheessa, ja liekit löivät katon läpi.

Päivystävä palomestari Hanne Vänskä kertoo noin 1 300-neliöisen tehtaan vanhan, Vesilahdentien puolella sijaitsevan päädyn tuhoutuneen palossa pitkälti kokonaan. Uudempi osa saatiin rajattua palolta, mutta se kärsi savuvahinkoja.

”Siitä, mistä palo on saanut alkunsa, ei ole tietoa. Rakennukseen ei voi mennä sisälle romahdusvaaran takia”, Vänskä kertoo. Tiistaina aamulla käynnissä olivat jälkisammutus- ja raivaustyöt, joiden uumoiltiin jatkuvan ainakin huomiseen keskiviikkoon asti.

Paloa sammuttamassa oli parhaimmillaan parikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Tehtaan toimitusjohtaja Hannu Toriseva kertoo tulipalon pysäyttävän tuotannon. ”Kestääkö se kaksi päivää, kaksi viikkoa vai kaksi vuotta, sitä ei vielä tässä vaiheessa tiedä. Eniten huolettaa 70:n työntekijän kohtalo.”

Toriseva kertoo tehtaalla olleen käynnissä laajennustyöt, joihin on investoitu noin miljoona euroa. ”Uskoimme, että tuotantoa päästään jatkamaan uudella puolella, mutta kun kävin katsomassa miltä siellä näyttää, oli tilanne odotettua synkempi. Kaikki oli mustana”, Toriseva kuvailee.

Toimitusjohtajan mukaan tehtaalla tehtiin palotarkastus vain kuukausi sitten. Silloin kaikki oli moitteettomassa kunnossa.

Uutista päivitetty lisätiedoilla klo 01.29, 02.05, 9.17 sekä 10.03.

Betonitehtaan paloa oli sammuttamassa parhaimmillaan parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Kuva: Pauliina Vilenius.
Betonitehtaan paloa oli sammuttamassa parhaimmillaan parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Kuva: Pauliina Vilenius.

 

Betonitehtaan paloa oli sammuttamassa parhaimmillaan parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Kuva: Pauliina Vilenius.
Betonitehtaan paloa oli sammuttamassa parhaimmillaan parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Kuva: Pauliina Vilenius.

 

Tehtaan yllä leijui sankka savupilvi vielä tiistaiaamuna. Kuva: Sanna Hasu.
Tehtaan yllä leijui sankka savupilvi vielä tiistaiaamuna. Kuva: Sanna Hasu.

 

Kaivinkone raivasi pahoin tuhoutunutta tehdasta tiistaiaamuna. Kuva: Sanna Hasu.
Kaivinkone raivasi pahoin tuhoutunutta tehdasta tiistaiaamuna. Kuva: Sanna Hasu.
  • Nimetön

    Oli melkoinen roihu ja sankka savu kun ohi ajettiin. Ikäviä moiset tapahtumat, mutta onneksi ei kukaan kaiketi loukkaantunut.

  • Nimetön

    Onni oli onnettomuudessa se, että ihmishenkiä ei menetetty. Ikäviä nämä tulipalot ovat ja niitä on nyt ollut jostakin syystä enemmän vai tuntuuko se vain siltä, kun tiedotus pelaa niin hyvin ?

  • Nimetön

    Sinulle ihmettelijälle…tiedätkö onko mitään eroa betonitehtaalla ja betonisella tehtaalla?
    Miten ihmeessä Karkussa paloi kivitalo?
    On joskus palanut vesilaitoskin……..ei jumalauta….on siinä sinulle mietittävää loppuvuodeksi!

  • Nimetön

    Anteeksi taas kun eksyin tänne korkeasti koulutettujen kerhoon….ihmetelkää keskenämme miten betoni voi palaa,saatte varmaan samalla vastauksen siihenkin miten terästehtaassa voi syttyä tulipalo.
    Lähden relaamaan…t.pölkky

  • Nimetön

    Kyllä kaikki palaa. Minulta paloi aikanaan lomatkin kun vähän lomalla töppäiltyä. Ja vielä piruvie tulin takaisin kasarmille puoli päivää myöhässä.

      • Nimetön

        Mielestäni tässä ei ole mitään hyvää kun tulee satojen tuhansien vahinko ja kymmenet joutuu työttömäksi.

      • Nimetön

        Tää oli hyvä, TARKOITIN KOMMENTTIA, ETTÄ KYLLÄ KAIKKI PALAA, sinulle tiedoksi nimetön 2.4 klo 06.40!!!! EN sitä kun palaa monen työpaikka , saati sitten kun tulee isot, joskus korvaamattomatkin, vahingot.
        -1.4 22:54-

  • Nimetön

    https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
    Hyvä kun toit tämän asian esille,Vammalan betoni on tehnyt oman osuutensa tämän videolla esiintyneen vastuun pak………kantajan haaveista,mitenkä itse olet osallistunut niihin talkoisiin?
    Jokaiselle tuottavaa työtä tekevälle suomalaiselle riittää Kataisen esimerkin mukaan 2 maahanmuuttajaa.

    Alkaa jo karkaamaan alkuperäisestä aiheesta.

Kommentointi ei ole käytössä.