Nuoret lukioratkaisusta: ”Pettymys on suuri”

Sarkia-lukion opiskelijakunnassa vaikuttavien Aino Ollilan, Atte Virtasen ja Heikki Tapion mukaan kaupungin viesti on ollut koko ajan selvä: pikkulukiot lakkautetaan. Pyyhkeitä he antavat kuitenkin tavasta, jolla prosessia vietiin eteenpäin.
Sarkia-lukion opiskelijakunnassa vaikuttavien Aino Ollilan, Atte Virtasen ja Heikki Tapion mukaan kaupungin viesti on ollut koko ajan selvä: pikkulukiot lakkautetaan. Pyyhkeitä he antavat kuitenkin tavasta, jolla prosessia vietiin eteenpäin.

”Oli ankea fiilis lähteä aamulla kouluun. Pettymys on suuri”, kuvailee tuntojaan Äetsän Sarkia -lukiota käyvä Sastamalan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Aino Ollila.

Mielialat eivät olleet tiistaina yhtään sen hilpeämmät Mouhijärven lukiossa.

”Vaikka tähän on yritetty henkisesti valmistautua, kurjalta tuntuu”, kommentoi oppilaskunnan puheenjohtaja Pauliina Hakala.

Maanantai-iltana kokoontunut Sastamalan kaupunginvaltuusto päätti äänin 45 – 14 lakkauttaa Mouhijärven ja Äetsän Sarkia -lukion ja keskittää opetuksen Vammalan lukioon elokuusta 2016 alkaen.

”Kun kasvatus- ja opetuslautakunta päätyi sille kannalle, että nykyiset oppilaat voisivat käydä koulunsa loppuun täällä, toivo heräsi. Se olisi ollut nuorten kannalta inhimillinen ratkaisu”, Ollila sanoo.

”Nyt loppui jahkailu. Pitäisi kai iloita siitä, että viimein joku päätös saatiin aikaiseksi. Erityisen epäreilulta lopputulos tuntuu ykkösten kannalta. He ovat hakeutuneet Mouhijärven lukioon aikomuksenaan täältä valmistua”, Hakala toteaa.

Oppilaskuntien edustajien mukaan pikkulukioiden nuorille jää Sastamalasta huono kuva. Nuoria kyllä teoriassa kuultiin, mutta heidän mielipiteillään ei ollut todellista painoarvoa.

”Kokonaisuutena tämä on ollut sotkuinen ja poukkoileva prosessi”, Ollila kiteyttää.

”Virkamiesten viesti on ollut selvä, mutta asioista tiedottaminen surkeaa. Koko lukioaikaani on leimannut epävarmuus oman koulun kohtalosta”, Hakala lisää.

Nuorten mukaan ilmapiiri ei tällä hetkellä viittaa siihen, että kovin moni yläkoululainen haluaisi tulevaisuudessa Vammalan lukioon. Osasyynä tähän on se, että välimatkat voivat olla lähes yhtä pitkät tai jopa lyhyemmät toisaalle.

”Meillä Mouhijärvellä henki on sellainen, että lähdetään muualle, Nokialle, Hämeenkyröön tai Tampereelle”, Hakala kertoo.

  • Amanda Jaakontytär

    Pikkulukioissa oppilaiden elämäntavat ovat terveempiä ja opetus yksilöllisempää.
    Mitä suurempi koulu, sitä helpommin huumeet ja alkoholi sinne pesiyryvät.

  • Nimetön

    Kaikki valtuutetut eivät oikein tainneet ymmärtää mistä oli kyse. Koulut olisivat tarvinneet vain 6 kuukautta armonaikaa jotta opiskelijat eivät olisi joutuneet vaihtamaan kouluaan kesken opiskelujen… Tämän kerran olisi voitu olla nuorten puolella 🙁

  • Nimetön

    Vaihtakaa valtuutettuja, esim. Ilmari ja hakanen. Kahden vuoden päästä, ok_

  • Köyhä Mouhijärveltä

    Vammalan pellepäättäjät halveksivat nuoria Mouhijärveläisiä

  • pekan peesaajat

    Tyhmää sakkia, mitä lampaita sielä valtuustossa istuu. 6kk ja ois paljolta harmilta nuoret säästyny.

  • Höynäytetty

    Ennen vaaleja järjestetty toritilaisuus, jossa Ilmari Nurminen kertoi ehdottomasti kannattavansa pienten lukioiden (Sarkia, Mouhijärvi) jatkoa – miten kävikään, kun asiasta tehtiin päätöksiä?

  • Nimetön

    Pikkulukioissa ei voi kun opettajat hyvin.Nähtiin se valtuustossa kun opettajat puolustivat omia työpaikkojaan.

    • Nimetön

      7:43 Oppilaat pyysivät ainoastaan 6 kk lisäaikaa kouluilleen. Tästä oli kyse, oppilaiden puolelta. Toki Sarkian ja Mouhijärven oppilaat ovat olleet ylen tyytyväisiä hyviin kouluihinsa mutta mukautuvat muutokseen.

      • Nimetön

        Turha puhua 6 kk ajasta.Kaikki kulut myös opettajien ja tilojen menot pyörii
        koko ajan.

  • Nimetön

    Opettajat kannattavat loppuun saakka omien koulujensa säilymistä. Näin se nähtiin valtuustossakin. Muutaman oppilaan kanssa opettajilla on löysät päivät. Sanon, että kokonaisuuden kannalta tässä ei ole mitään järkeä, opettajaresursien väärinkäyttöä se on.

    • Amanda Jaakontytär

      Opettajien palkat joudutaan jokatapauksessa maksamaan irtisanomissuojan nojalla, oli heillä töitä eli ei.

      • Nimetön

        Vakinaisten opettajien palkat maksetaan. Määräaikaisia opettajia voidaan vähentää, mistä tulee säästöä!

  • Nimetön

    Alueviesti voisi julkaista tilastoja eri opettajien opettamista ryhmän oppilasmääristä kaikissa sastamalan kouluissa. Voisi tulla mielenkiintoista luettavaa! Kenellä on kaupungin pienin luokka? Kenellä suurin? Onko tasapuolista tyänjakoa?

  • Nimetön

    Tosi hyvä ehdotus! Aukeais tavallisellekin pulliaiselle noi koulusotkut!

Kommentointi ei ole käytössä.