Acutaan lisää henkilökuntaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että huoli voimakkaasti kasvaneen Taysin yhteispäivystyksen eli Ensiapu Acutan potilaiden hoidon laadusta ja turvallisuudesta sekä henkilökunnan jaksamisesta on otettu vakavasti ja henkilökunnan määrää lisätään.

Yhden lääkärin, kahdentoista sairaanhoitajan ja kolmen osastosihteerin työpanos lisätään kahdessa vaiheessa. Puolet aloittaa kesäkuussa ja puolet elokuussa. Lisäyksestä päätti sairaanhoitopiirin hallitus.

Ensiavun potilasmäärä on kasvanut viime vuosina sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon puolella. Merkittävästä kasvusta huolimatta henkilökunnan määrä ja kunnilta veloitettavat hinnat ovat pysyneet vuosia ennallaan.

Sastamalan yöpäivystys on Acutassa.

  • Nimetön

    Sastamalan päivystykseenkin voisi henkilökuntaa lisäillä……
    Oliko se niin, että homman piti alkaa sotesin toimesta toimimaan? Vieläkin saa normi arkena odottaa monta tuntia.

  • Nimetön

    On häpeällistä, kun katsoo Pirkanmaan kuntakarttaa – suuri Sastamala, eikä ympärivuorokautista päivystystä. Mites se on hoidettu vaikka Parkanossa? Tosi naurettavaa ja häpeällistä on FimLab laboratorion toimintatapa vuoronumeroautomaatin käytössä; edelleen monista palautteista huolimatta labrakävijää nöyryytetään, kun tuo automaatti surkimus on Tampereelta käsin ohjelmoitu siten, että vuoronumeroa ei saa ennen kuin kello on puoli kahdeksan. Siinä sitten kävijöiden kesken kiistellään ja kytätään, kuka tuli ensin. Missä muualla Suomessa on näin tyhmää touhua kuin Tyrväällä?

      • Nimetön

        Niinhän sitä on tullutkin tehtyä. Mutta ei sieltä kuuleppas aina edes löydy varhaista aikaa, kun on jo viikkoja enneh varailtu. Neklin. Mutta katsellessa tuota pelinpitoa todellakin harmittaa se, että monen osana on sairaus, joka jo itsessään kuluttaa ihmisen voimavaroja ja sitten vielä saavat tuntea tällaista kiusantekoa laboratorion järjestelystä vastaavilla. Veisivät huitsin helvattiin sen vuoronumerolaitteen, jos ei sitä saa päälle kello 7 aamulla, kun ulko-ovestakin pääsee – mitä tällä pelinpidolla oikein osoitetaan? Sitäkö, että saa valtaa käyttää ja kukkoila sairaille?

      • Nimetön

        Varmaan ajatus siitä, että kaikki on samoissa lähtökuopissa. Ei kaikilla ole mahdollista tulla tuntia tai kahta aiemmin hakemaan numeroita.
        Eläkeikäiset valtaavat ko. numerot ennen kuin ehdit kissaa sanomaan. Siinäpä sitten ihmettelet, kun tulet siihen aikaan kuin toiminta alkaa ja työmaallekin pitäisi ehtiä.
        Ja ihan turha huutaa, että olen eläkeläisvastainen. Olenpa vain todennut, että ovat monissa tapauksissa hyvinkin minä itse-porukkaa.
        Itse varaan ajan netistä. Aina olen hyvin ajan saanut kun sitä olen tarvinnut.

      • Nimetön

        No jo on ajatus. Ja typerä sellainen -” samoissa lähtökuopissa”. Ei mene muuten Fimlabin ohjeistuskaan istua vartti ennen näytteenottoa, yksiin. Senkin takia sais tuo automaatti ruveta toimimaan vähintään 15 yli seitsemän, kun sentään puoli kahdeksalta avaavat, jos ei niin millään asiaa saa hoidettua kello 7:00 aukeamaan. Ja minkä älynväläyksen takia ne numerot tarttis tuntia ennen yleensä hakea?
        Kyllä järjenkäyttö pitäisi olla sallittu myös Fim Labissa.

  • Amanda Jaakontytär

    On tilnteita, joissa pitää olla syömättä ja juomatta 8 -12 tuntia ennen kokeita. Silloin pitäisi saada aika aamuksi. Soittaessasi ajanvaraukseen, aamuajat ovat vapaina aikaisintaan kahden viikon päässä ja lääkäri pitäisi tehdä diagnoosi nopeasti.
    Jos esim diabeetikko on syömättä puoliin päiviin, saattaa seurata ongelmia.

  • Nimetön

    Jos sinne labraan tulee puoli kahdeksaksi ja ottaa vuoronumeronsa, kauanko joutuu odottamaan?

Kommentointi ei ole käytössä.