Sastamalassa toimivalle yritykselle syyte yrityssalaisuuden väärinkäytöstä

Sastamalalainen, Kiikassa toimiva teollisuuden kuljetinlaitteistoja valmistava Pneuplan sekä Vammalassa tuotantoyksikön omaava, saman teollisuusalan Raumaster ovat jälleen napit vastakkain. Syyttäjä on nostanut Raumasterin johtohenkilöitä vastaan syytteen yrityssalaisuuksien väärinkäytöstä. Asianomistajana asiassa on Pneuplan Oy.

Pneuplanin entinen työntekijä on saanut aiemmin tuomion yrityssalaisuuksien rikkomisesta. Sekä Pirkanmaan käräjäoikeus että Turun hovioikeus katsoivat, että työntekijän mukanaan viemiä yrityssalaisuuksiksi luokiteltavia piirustuksia ja asiakirjoja on käytetty hyväksi Raumasterin liiketoiminnassa, mikä puolestaan on aiheuttanut merkittävän taloudellisen vahingon asianomistajalle. Hovioikeus tuomitsi työntekijän vuoden 2014 syyskuussa 800 000 euron vahingonkorvauksiin. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Syyttäjän mukaan hovioikeuden tuomion sekä esitutkinnassa esille tulleen aineiston perusteella on perusteltua epäillä, että oikeudettomasti hankitun materiaalin ja yrityssalaisuuksien hyväksikäyttäminen jatkuu edelleen.

Raumasterilta ei pyynnöstä huolimatta kommentoitu asiaa keskiviikkoiltapäivään mennessä.

  • Nimetön

    Hovioikeus tuomitsi työntekijän vuoden 2014 syyskuussa 800 000 euron vahingonkorvauksiin. on varmaan mentävä hakeen hieman lainaa pankista että saa korvaukset maksettua ?

  • Yleistä ...

    Monikaan ei ymmärrä että entisen työnantajan tietojen siirtäminen uuteen työpaikkaan pienemmässäkin mittakaavassa on laitonta … tässä asiassa vaan valitettavasti ei puututa siihen kun aina jonkun on maksettava oikeudenkäynti kulut ensin.

  • Nimetön

    Pitää olla VARMA siitä että on tienannut viisinkertaisesti vahingonkorvaukset ennenkuin ryhtyy vilunkiin.

  • kiikka kou kou

    kannataisi olla hiljaa jos laittaa 80 vuotiaita mummoja leikkaamaan nurmikkoa omalla vuodollaan ja kieltää vuokralaista leikkaamasta nurmikkoa geigylässä. Sitten hervannan sälli riehuu lauantaina ja tönii ja tuuppii ja cyyttelee puhuen potaskaa linnatuomioilla. Jos kerran noin paljon löytyy p……e PUHUA niin menkööt leikkaamaan nurmikkoa geigylään ettei vanaht ihmiset joudu teidän hommia tekemään.

  • Ei ole kilpailijaa Suomessa

    Syytteessä on aivan turhan yksi Suomen parhaista firmoista mitä Suomessa on ollut. Firma aloittanut aivan tyhjästä ja liike vaihto yli 120 milj €. Esim. BMH historiasta löytyy merkittäviä tuotteita, kuitenkaan kyseinen firma ei ole pystynyt hyödyntämään ”hightech”, heillä on ollut venttiilit ja hanat mitä Oras osasi hyödyntää, asetuotantoa heillä oli mikä kaatui hölmöilyyn, Ne tuotteet missä Raumaster on maailman huippu, eikä heillä ole Suomessa ketään joka pystyisi kilpailemaan heidän kanssaan, ei edes pohjanmaalainen kuljetin alan firma joka on ennen BMH. Niin alas on Lönstörrmin firma vajonnut, vaikka he varastivat Venäläisen sytytin keksinnön ja patentoivvat sen omiin niimsä. Luulisi että Suomen oikeuslaitosta kiinostaisi työt Suomessa, teidän palkat maksetaan niistä rahoista.

  • Menolippu....

    Nimimerkille Kiikka kou kou: Tekstistäsi päätellen ei ole tainnut ulkoa opettelusta, jota koulussa harrastit, olla apua oikein kirjoitukseen. Sen siitä voi kuitenkin päätellä, että sama valehteleva luuseri p….a olet kuin ennenkin. Voit olla varma, että lapsesikin kuulevat sen vielä. Todella ikävää, että et pysy siellä Raumasterissa kaltaistesi joukossa vaan menet pilaamaan kunnon työpaikan. Ei taida äidin rukouksista olla apua, kun poika on hankkinut menolipun h……iin.

  • Miksiköhän???

    En ole varma, mutta tällä edellämainitulla ”hervannan sällillä” on ilmeisesti lääkärin lausunto saamistaan vammoista. Niin, miksiköhän???

  • Ihmettelijä

    Pneuplanin entinen, nykyinen Raumasterin, työntekijä on Pneuplanin nettisivujen mukaan saanut tuomion yrityssalaisuuden rikkomisesta ja nyt syyttäjä on nostanut syytteen Raumasterin johtohenkilöitä vastaan yrityssalaisuuksien väärinkäytöstä. Omistaakohan joku Raumasterin osakkeita vai onko eettiset arvot vaan muuten hukassa. Onko vaan kuitenkin niin, että kun pahalle antaa pikkusormen se tuppaa viemään koko käden.

  • Pelto Satakunnan

    Katso tuonne päin niin näet aivan
    samanlaisen maiseman kuin
    Gierola näki 10 vuotta sitten tässä näin
    Käänny ympäri ja tiedät mitä
    Gierola ajatteli kun Saatana sitä
    juovuspäissään haki tanssimaan

    Vuosien päivät ja Gierolan koti täyttyi sukulaisista ja
    äijät ryyppäs viinaa talon nurkan takana
    Tuuli tuntui morsiuspuvun läpi ja sun vävy oli saanut
    päivänkakkaroista tehdyn seppeleen

    Eipä tiennyt vävy kuinka monta askelta on
    alttarilta piruksi ja kuinka vaihtuu rytmit vuosien
    Eipä tiennyt vävy kuinka liikkuu aika pitkin Satakuntaa
    laahustaen pellon reunan routaa suosien
    Eipä tiennyt vävy

    Nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava
    jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden
    Tuolla kaupungilla liikkuu pari pirua joista toinen oli
    lähettänyt sulle terveisensä

    Se pyysi kertoon että ensi perjantaina olis ravintolassa sen
    kakskytvuotisjuhlat
    Jos sä pääset tuleen niin sen kaveri vois nakata sut kotiin
    sitten yöllä, se on kuski

    Eipä tiennyt vävy kuinka monta askelta on
    sillan päästä sillan päähän jos sen kulkee läpi päivittäin
    Eipä tiennyt vävy kuinka liikkuu aika pitkin satakuntaa
    raahustaen pellon reunaa jokirantaan päin
    Eipä tiennyt vävy

    Kampaa tukkas etsi mekko laita stereoista soimaan jotain
    miellyttävää musiikkia, että pääset mukaan siihen tunnelmaan
    on ravintola täynnä ihmisiä, joista tunnet suuren osan
    mut on pari jotain outoo

    Nyt se Gierola lähestyy, pyytää sua tanssimaan ja se
    katsois varmaan mielellään sua silmiin
    sillon tukka edessä ja se roikkuu silmillä
    mut se pyytää sua silti ”lähde tansiin”
    ja jos tanssit, tanssi kunnolla
    ja tanssi niin kuin nainen älä laske askeleitas anna mennä
    DJ puhuu laulun päälle sä et kuule mitä
    mutta arvaat et tullut aika hitaan kappaleen

    Eipä tiennyt vävy kuinka monta askelta on
    alttarilta piruksi ja kuinka vaihtuu rytmit vuosien
    Eipä tiennyt Gierola kuinka liikkuu aika pitkin satakuntaa
    laahustaen pellon reunan routaa suosien
    Eipä tiennyt Gierola

Kommentointi ei ole käytössä.