Terveisiä eduskunnasta: Tosiasiat on tunnustettu

Uusi hallitus on aloittanut Paasikiven opein eli tunnustamalla tosiasiat. Suomi aiotaan nyt tosissaan nostaa suosta yhteistyöllä, talkoohengellä ja oikeudenmukaisuudesta kiinni pitämällä. Viinanen ja Aho käänsivät Suomeen nousuun 90-luvun alun suurlamasta. Nyt samaa työtä lähtevät tekemään Sipilä, Stubb ja Soini.
Kaikki perustuu uusien työpaikkojen luomiseen. Hallitus tavoittelee 72 prosentin työllisyysastetta ja 110000 uutta työpaikkaa. Työllisyystavoitteita on asetettu ennenkin, mutta nyt niiden katteeksi on myös tekoja. Hallitus tekee työn tekemisestä ja työn teettämisestä kannattavampaa. Näitä tavoitteita ovat palvelut verotuksessa, palkansaajien tuloveron keventäminen ja yrittäjävähennys.
Hallituksen ohjelmaan sisältyy myös toimia, joilla yrityksiä houkutellaan palkkaamaan lisää työvoimaa. Koeaikaa pidennetään ja alle vuoden työsuhteeseen saa palkata määräaikaisesti ilman eri perusteita. Lomalla sairastaminen ei enää jatkossa mene työnantajan piikkiin alle viikon sairauksissa. Nämä kaikki ovat merkittäviä asioita erityisesti pienyrittäjille, jotka miettivät työntekijöiden palkkaamista.
Hallitus pyrkii tosissaan myös vähentämään työttömyyttä. Nykyisin lähes viisi miljardia vuodessa käytetään passiiviseen työttömyysturvaan. Vaikeasti työllistyviä on jo 200 000 ja määrä on ollut kasvussa. Tähän hallitus puuttuu muuttamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa kannustavammaksi ja siirtämällä aktivointi resursseineen kunnille Tanskan mallin mukaan. Tämän mallin teho tiedetään hyvin Sastamalassa. Työttömyysprosentti oli alhainen silloin, kun Vammalassa oli oma työvoimatoimisto, jossa jokaisen työttömän asiat käytiin kunnolla läpi ja tehtiin läheistä yhteistyötä yritysten, oppilaitosten ja kaupungin sosiaalitoimen kanssa.
Seuraava siirto Suomen talouden ja työllisyyden edistämisessä on työmarkkinajärjestöillä. Jos yhteiskuntasopimus tuottavuushyppäyksellä syntyy, niin alkaa nopeasti tapahtumaan positiivista kehitystä. Kun suomalainen työ alkaa pärjätä kilpailussa saksalaiselle, niin rattaat lähtevät taas pyörimään. Jos työmarkkinajärjestöt eivät tarjoukseen tartu, niin edessä on kylmää kyytiä kaikille. Kyse ei ole kiristämisestä, vaan tosiasioiden tunnustamista. Jos velkaantunut ei kykene nostamaan tulojaan, niin on leikattava menoja.
Hallituksen oikeudenmukaiseen linjaan kuuluu se, että niukkuudenkin aikana annetaan helpotusta niille, joilla on kaikkein tiukinta. Takuueläkettä korotetaan, omaishoitajien asemaa parannetaan ja perhehoitoon panostetaan. Lähes kaikkialta muualta leikataan tai korotetaan maksuja, joten ne väistämättä näkyvät kaikilla. Pakko on kuitenkin tehdä, kun tekemättäkään ei voi jättää. Nopeasti Suomen nokka on kuitenkin ylöspäin, jos meiltä löytyy yhteistä tahtoa tehdä vaadittavat ratkaisut. Alku on ainakin lupaava.
Kirjoittaja on sastamalalainen kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja.