Otsikoiden takaa: Täydellinen luuseri

Lukion psykologian tunnilla opettaja kysyi, minkä ikäisenä uskon ihmisen olevan onnellisimmillaan. Muistan vieläkin, miten kirkkaalla äänellä ja täysin varmana vastasin; kolmekymppisenä. Perustelut olivat selvät, silloin elämä on valmis, eikä tarvitse enää miettiä mihin on matkalla.
Epäilen vahvasti, että tämä ajatus on aiheuttanut kevään aikana minussa velloneen kolmenkympin kriisin. En ole saavuttanut itselleni asettamiani tavoitteita. Kolmenkympin rajapyykin ylitettyäni minulla piti olla perhe, johon kuuluu aviomies ja kolme lasta. Minun piti asua omakotitalossa ja ajaa farmariautolla. Minun piti tehdä tiukkoja reportaaseja maailman sotatantereilta tai tuottaa menestyneitä draamasarjoja. Palasten piti olla kohdallaan.
Mitä olen saavuttanut? En mitään. En ole viivannut yli yhtään kohtaa tehtävien asioiden listalla. Vaikka minulla on hyvä parisuhde, kaunis koti, rakastan työtäni ja olen saanut matkustella, tunsin silti olevani epäonnistunut. Täydellinen luuseri. Hullua! Elän juuri sellaista elämää kuin haluan, mutta olen tyytymätön.
Olen myös vähän hätääntynyt. Tiedostan ajan kulumisen. Miten ehdin tehdä kaiken, mistä olen haaveillut? Alkavatko vanhempieni hiukset harmaantua? Missä välissä mummulani katosi? Voinko vielä käyttää tennareita ja miksen enää jaksa hillua ulkona aamuyöhön? Minua kutsutaan tädiksi, eikä tytöksi. Paluuta entiseen ei ole.
Syntymäpäiväni aamuna heräsin. Oikeastaan mikään ei ollut muuttunut. Ongelmat olivat täsmälleen samat kuin kymmenen vuotta sitten; mikä minusta tulee isona, tykkääkö kukaan minusta, olen liian lihava. Oloni oli helpottunut. Kolmekymppiä oli tullut täyteen, sain lopettaa stressaamisen. En ollut saavuttanut tavoitteitani, mutta mitä sitten? Jos olisin toteuttanut kaikki unelmani, niin mitä ihmettä tekisin seuraavilla 30 vuodella?
Kun ystäväni lotraavat ryppyvoiteita, itse odotan ryppyjen ilmestyvän silmäkulmiini. – Ne osoittavat että hymy on hehkunut kasvoillani. Sitä olen toivonut elämältäni.
”Tällaiseksi luullut en arkipäivää aikuisen”, laulaa PMMP.
En luullut minäkään. Mutta saanpa ainakin pitää karkkipäivän jo keskiviikkona, jos haluan.