Kiikoisten Purpureilla noin 140 pelimannia

Tulevana viikonloppuna vietetään Kiikoisten Purpureita. Pelimanneja on mukana noin 140. Avausjuhlassa puhuu Suomen Postimuseon johtaja Kimmo Antila, joka on syntyisin Kiikoisista.

Kiikoisissa iloitaan siitä, että nuoret osallistuvat monin tavoin Purpureiden tekemiseen. He muun muassa huolehtivat discon järjestelyistä, lastenhoidosta, kotieläinpihan eläimistä ja kenttäpeleistä sekä ovat mukana valmistelutalkoissa. Toki nuoria soittajiakin on mukana.

Nyt Kiikoisten Purpurit pidetään 46. kerran.

www.kiikoistenpurpurit.fi

Poimintoja

  • Nimetön

    Antakaa nuorille myös valtaa ja vastuuta ja päästäkää heidät nuorisoseuran johtokuntaan. Laskekaa sen keski -ikä alle viidenkymmenen, niin purpureilla on mahdollisuus jatkua ja kehittyä.

  • Nimetön

    Nuorisoseuran johtokunnan nuorimmat jasenet ovat kaksi 16 vuotiasta neitoa.

  • Täysin samaa mieltä

    …vuonna 1969..samana vuonna kun Tyrväällä oli Jukolan Viesti..jonka voitti Liedon Parma…silloin oli vielä hevoskulkuetta ja purpurihäät…nuoret tuotiin ehdottomasti…

  • Nimetön

    Todella hienoa, että Kiikoisissa nuoret osallistuvat talkootyöhön ja ottavat vastuuta tilaisuuksien järjestämisestä.

  • Hienoa

    Että johtokunnassa on myös nuoria oppimassa. Tuon kokoluokan juhlien järjestäminen vaatii pitkäjänteistä ponnistelua ja valtavasti kokemusta monista eri osa-alueista. Hienot Purpurit tulossa!

Kommentointi ei ole käytössä.