Sastamalan hankinnoista puolet kohdistuu omaan kaupunkiin

Viime vuonna Sastamalan kaupungin hankinnoista kohdistui Sastamalaan noin puolet.

Kaikkien hankintojen osalta osuus on 51 prosenttia ja yrityksistä tehdyistä hankinnoista 50 prosenttia.

Kaupungin hankinnoista 61 prosenttia kohdistuu muihin julkishallinnon organisaatioihin. Suurin on Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 33,4 miljoonalla eurolla.

Suoria tai välillisiä työllisyysvaikutuksia kaupungin hankinnoilla oli Sastamalassa yhteensä 513 henkilötyövuotta.

Konsulttiyhtiö selvitti kaupungin toimeksiannosta hankintojen jakautumista Sastamalaan, naapurikuntiin ja muualle.

Selvitys tutustuttavana kaupunginhallituksen pöytäkirjassa

Poimintoja

  • Ihan maallikko vaan

    En juuri mitään käsitä talousasioista, mutta eikö olisi viisautta että kaupungin ostot pyrittäisiin tekemään omassa kaupungissa. Sanotaan nyt vaikka kouluruoka, että raaka-aineet hankittaisiin paikallisista liikkeistä ja yrittäjiltä.
    Evankeliumijuhlat käytti paikallisia leipomoita, mikä oli hieno juttu.
    Sastamalan yritykset tarvitsevat kipeästi lisää ostajia.

Kommentointi ei ole käytössä.