Saksitut: Vesireitti Poriin muhii mielessä haasteista huolimatta

Kesällä vesi on virkistävä elementti, miksei talvellakin joissakin uimahalleissa. Niissä vain ei voi harrastaa sen paremmin veneilyä kuin kalastustakaan. Sastamalan Vammalan venelaitureissa on kymmeniä, ellei satoja, erilaisia venhoja. Niillä liikutaan tietenkin Lieko-, Rauta- ja Kulovesillä. Matkat eivät ole huimat. Ulkopuolelta kaupungin seudulle kertyy veneilijöitä lähinnä vetouistelutapahtumien yhteydessä.
Voi voi. Mahdollisuuksia olisi paljon suurempaan. Jo kaksikymmentä vuotta sitten Vaaterin Tarmo helli ajatusta vesireitistä Näsijärveltä Poriin. Tämän mahdollistaisi nykyinen tekniikka hyvin. Esteet, eli lähinnä voimalaitokset, voitaisiin ohittaa vetohisseillä tai sitten jonkinlaisilla kanavilla. Ja samaan syssyyn Tarmo lämmitti ajatusta kunnollisten kalateiden ujuttamisesta voimaloihin, jotta kotivetemme saisivat vuosikymmenten jälkeen kokea eri lohikalojen ihmeen.
Jos tämä kaikki toteutuisi, niin matkailijamäärä kasvaisi niin Sastamalassa kuin muissakin reitin kunnissa.
Sastamala on rohkea uudistaja ja edelläkävijä strategiansa mukaisesti. Niinpä kaupunki voisi ottaa ohjat käsiinsä vesireitin alustajana. Vaatii tietenkin työtä ottaa yhteyttä kaikkiin reitin kuntiin, Elyyn, valtion hallintoon ja tietenkin Euroopan unioniin, jonne raha meiltäkin virtaa. Eikä pidä unohtaa voimayhtiöitä, joilla rahaa ilmeisesti yhä riittää.
Eppäilen, että unioni rahoittaisi tällaista riittävän suurta hanketta mieluusti. Ainakin yhtä mieluusti kuin Kreikkaa.
Ja jälleen kiitos. Sylvään venerannan kuusi koivua on pelastettu. Maamassat on koivujen juurilta siirretty vähemmän haitalliselle alueelle.