Lastentapahtumalla varaslähtö Sastamala Gregorianaan

Varaslähtö Sastamala Gregorianan festivaaliviikkoon otetaan Pukstaavissa jo torstaina 16. heinäkuuta.

Lastentapahtumassa esiintyy kahden pekingiläisen yläasteen oppilaista koostuva 38-jäseninen superryhmä. Luvassa on perinteistä kiinalaista musiikkia, laulua, tanssia ja Kung Fua.

”Sastamala Gregoriana pyrkii esittelemään juhlavuotensa kunniaksi vanhaa musiikkia monipuolisesti niin keskiajan, renessanssin kuin barokin aikakausilta”, kertoo toiminnanjohtaja Johannes Rantanen. Nyt 20. kertaa järjestettävän tapahtuman avajaiskonsertissa lauantaina 18.7. kuullaan oodi Come ye sons of art ja barokkiooppera Dido & Aeneas.

Festivaalin seitsemässä konsertissa on tänä vuonna lähes 90 esiintyjää. Suurin osa heistä on ulkomaalaisia.