Kiinalaiset vieraat ihastuttivat Sastamalassa

Sastamala Gregorianan lastentapahtumassa Pukstaavissa päästiin torstaina kurkistamaan toiselle puolelle maapalloa.
Kahdelta pekingiläiseltä yläasteelta Suomeen saapuneet kiinalaisnuoret esittivät yleisölle tanssia, laulua ja muita perinteisiä kiinalaisia taidemuotoja.
Kiinalaisnuoret vierailivat Sastamalassa Suomen FICEA:n eli Finland-China Education Association -yhdistyksen järjestämänä.
Sastamalan Ellivuoressa järjestettävien kesäleirien tavoitteena on kehittää Suomen ja Kiinan välistä yhteistyötä.

Rehtori Jari Anderssonin mukaan yhteistyö Kiinan kanssa tarjoaa valtavan mahdollisuuden koulutusvientiin.
”Suomessa ei vain ymmärretä, miten koulutus tuotteistetaan. Tässä olisi tarjolla suunnaton työllistävä vaikutus, kun meillä olisi mahdollisuus viedä Kiinaan kaikkea koulutukseen liittyvää”, hän pohtii.
Sylvään koululla on Kiinassa useita yhteistyökouluja, joista ollaan käyty tutustumassa sastamalalaiseen opetusympäristöön. Myös Andersson on vieraillut Kiinassa luennoimassa suomalaisesta koulutuksesta.
”On parasta promootiota, kun kiinalaiset tulevat tänne ja näkevät meidän koulutussysteemimme. Olemme sitoutuneet avaamaan koulujen ovet myös kesällä”, Andersson kertoo.
Jari Andersson muistuttaa, että ystävyyssuhteet ovat tärkeitä myös kaupallisen yhteystyön kannalta.
”Jokaisessa kunnassa pitäisi olla oma yhteyshenkilö, joka huolehtisi yhteyksistä oikeisiin ihmisiin Kiinassa. Sillä tavalla vienti saataisiin vetämään”, hän uskoo.

Lue lisää Alueviestistä 22.7.

Pukstaavin nurmella laukkasi torstaina Bambuhevonen.
Pukstaavin nurmella laukkasi torstaina Bambuhevonen.
Helmat ja nauhat hulmusivat vauhdikkaissa tanssiesityksissä.
Helmat ja nauhat hulmusivat vauhdikkaissa tanssiesityksissä.
Pekingin koulun nro 5. oppilaat esittivät Kung Fua.
Pekingin koulun nro 5. oppilaat esittivät Kung Fua.
Yleisö seurasi esitystä kaatosateesta huolimatta.
Yleisö seurasi esitystä innokkaana kaatosateesta huolimatta.
Esitykissä nähtiin hienon koreografian lisäksi upeaa pukuloistoa.
Esityksissä nähtiin hienon koreografian lisäksi upeaa pukuloistoa.
Kiinalaisten esityksiä seurasi Pukstaavissa täysi yleisö.
Kiinalaisten esityksiä seurasi Pukstaavissa täysi salillinen yleisöä.
Lastentapahtumassa esiintyi 38 kiinalaista nuorta.
Lastentapahtumassa esiintyi 38 kiinalaista nuorta.

Kommentointi ei ole käytössä.