Pienten terveysasemien lääkäripula näkyy Äetsässä

Sastamalassa Äetsän terveysasemalle pyritään saamaan pitkäaikaista ja sitoutunutta lääkärityövoimaa. Muun muassa näin toteaa yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta vanhusneuvostolle antamassaan vastauksessa.

Vanhusneuvosto vaati lausunnossaan Äetsän terveysaseman lääkärien vastaanottotoiminnan saamista toimivaksi.

Pienten terveysasemien lääkäritilanne on haasteena sekä valtakunnallisesti että Sotesin alueella. Nuoria lääkäreitä ei voi lähettää pienille asemille työskentelemään yksin.

Vammalan pääterveysaseman lääkärityövoimasta yhden-kahden lääkärin työpanosta on kohdennettu Äetsän alueen potilaille. Lisäksi Äetsässä työskentelevä sairaanhoitaja on suorittanut sairaanhoitajan rajatun reseptinkirjoitusoikeuden. Tavoitteena on aloittaa itsenäinen sairaanhoitajan vastaanottotoiminta kesän jälkeen.

Poimintoja

  • Nimetön

    Riittää mainiosti, kun pääsee rollaattorilla sairhoitajalle, joka kirjoittaa resptin. Vammalaan lääkäriin voi mennä piipooautolla tai taksilla. Labrakin on Vammalassa ja mieluiten menen Vammalaan lääkäriin.

  • Nimetön

    Sastamalaan riittää yksi terkkariasema. On asiantuntijuuttakin enemmän: useampia lääkäreitä, labrapalvelut ja kapasiteettikin joustaa tarvittaessa.

  • Nimetön

    Pienet terveyskeskukset toimivat hyvin ja kokonaistaloudellisesti jos niissä on sitoutunut henkilökunta! Näin se vaan on, oikeesti 🙂

  • Nimetön

    Täällä ei kirjoittele ne mummut ja papat, kelle oikeasti on tärkeää lähipalvelut!

  • Nimetön

    Piiri pieni pyörii, kirjoittajat siellä hyörii, sormet sanoo so, so, so, hyppää pois the boys!

  • Nimetön

    Kiikoisissa alkaa tapahtua? Kaupungilta tihkuneen tiedon mukaan SPR ja maahanmuuttovirasto ovat kiinnostuneita pakolaisten vastaanottokeskuksen perustamisesta entiseen Kiikoisten kunnantaloon. Se sopii erityisesti yksinäisille miehille yhteishuoneineen. Taloon voidaan näin sijoitta 50-70 asukasta. Valtuuston kokoustilasta tehdään biljardi- ja monitoimisali ja lähistölle toivotaan uutta kahvilaa ja kokoontumistilaa. Kaupunki on suhteutumassa myönteisesti, koska kiikoislaisille talo ei kelvannut kirjastoksi ja muuta käyttöä ei löydy.

  • Nimetön

    1.9 klo 12.45: Kiitos kun olit netittömien vanhusten ja vähän nuorempienkin puolella. Täällä tuntuu olevan vallalla meininki, että joka ei osaa käyttää tietotekniikkaa, on ihan toisen luokan kansalainen.” Viis heistä siis”. Elämä on mennyt sellasex, kun yx mummu sano: ”Joka viitosen näkköö, hiän sen viep”. Nuoret ja keski-ikäiset: Vanhoillakin on oikeus lähipalveluihin. Ollaan inhimillisiä ihmisille jotka ovat luoneet nämä puitteet nuorille.

  • Nimetön

    Pakolaisten vastaanottokeskus sopii oikein hyvin Kiikoisten entiselle kunnantalolle. Miljoonalla remontoitu talo seisoo tyhjänä. Sinne vaan.

  • Nimetön

    Minä kannatan pakolaisten vastaanottokeskuksen perustamista meille Kiikoisiin vanhalle kunnantalolle. Se elävöittää mukavasti kylänraittia ja uudelle rantasaunallekin tulee käyttöä. Naapuri kyllä tuntui olevan vähän erimieltä.

  • Nimetön

    En halua keskelle Kiikoista mitään turvapaikan hakijoiden vastaanottokeskusta. Ajatelkaa nyt. Pienen kylän keskelle tupsahtaa yhtä äkkiä 70 ulkomaalaista miestä. Ei taida sopeutuminen olla helppoa puolin ja toisin.

  • Nimetön

    Ei missään nimessä,.vaikka toi 1.9. klo 23:40 juttu on varmaan huumor mielessä rustattu.

Kommentointi ei ole käytössä.